avaruuspotaatti -alkusekunnit

Ehkä vain yritän saada luoduksi lisää kiirettä itselleni. Vaikka muitakin töitä on, animaatiot ovat niin kauan hiertäneet mieltäni. Ehkä toista vuotta sitten luin vogonirunouden kokoelman "Tyrän saanut ampiainen",  ja sitten kysyin Karppaselta, saisiko luvan piirtää jotain tähän runoon. Ja säveltää, mitä en osaa laisinkaan.

WIP: blastoffa (Atte Kumiorava in outer space)

Indeed: all of 22 seconds of animation. Makes you wonder if the short film ever will be finished. Minutes more...

Minä olen voittaja, ainakin tänään. Turha siis urputtaa.

Siteeraan otsikossa pop-yhtye Apulantaa ja sen kappaletta 'Minä olen voittaja'.

Ja siihen on syy: olin ystävieni painostamana ilmoittanut lyhytanimaatioitani filmifestivaaleille eri puolille maailmaa. Kesähän on festivaaliaikaa, joten ajattelin, että miksi ei. Sitten vain jäin odottamaan.

Odottamiseni ei kestänyt kovin kauankaan, kun Luulajan (ruots. Luleå) indiefestari ilmoitti musiikkivideon 'Like a Mad Cow in a Floral Print Dress' voittaneen kesäsarjassaan. Voittaneen. Muusikko, maanmainio pianisti ja kitaristi Chris Durham ilahtui myös, kun kerroin uutisen. Ymmärtääkseni tästä seuraa palkinnoksi ns. näkyvyyttä, mutta tässä tilanteessa sekin sopii.

Innostuneena piirrän varmaan lisää animaatioitakin. 

Rajatapauksia vuosikymmenten ajalta - Decades of border incidents

Pahvilaatikoissa oli papereita 1990-luvulta alkaen (kauempaakin, mutta tässä tapauksessa vain siitä alkaen relevantteja). Huomaan jo silloin yrittäneeni viedä eteenpäin ideoitani, jotka liittyvät erilaisiin rajoihin. 

Elokuvasäätiö etsi lyhytelokuvien tekijöitä, ja antoi käsiteltäväksi teemaksi "rajan". Luulen muistavani useammankin elokuvan syntyneen aiheen tiimoilta. Omani jäi, tietenkin, kilpailussa jalkoihin.

1990-luvun alkuvuodet muistan kohtuullisen tyytyväisenä aikana: paitsi, että mainostoimistoista tarjottiin kuvitustöitä moneen lähtöön, silloin myös Heikki Paakkanen tuotti useamman lyhytanimaation, missä sain olla assistenttina. Silti mieli haikeana muistan myös tuon yksinäisen rajavartijan tarinan, joka jäi tekemättä.

 Noina vuosina, samalla tavoin H. Paakkasen elokuvan jälkihöyryissä, aloin suunnitella Atte Kumiorava -hahmoa. Sekin olisi hiponut rajaa, vaikkakin aluksi eri suuntaan: maapallolta ulospäin, kohti tuntematonta.

Ja nyt, vuonna 2024, pohdin noiden aiheiden uudelleen herättämistä henkiin. Jos elämää ja rahoitusta riittää.

Inside a cardboard box, I found papers from the Nineties (even further back, but for now, this is the relevant bit). Apparently I tried to further some ideas of mine, pertaining to borders.

The Finnish Film Foundation had announced a competition for short film makers, and the given theme for it was - of course - 'border'. I seem to remember that several shorts have been created on that basis. My idea did not catch fire, as might have been expected. 

I remember the early Nineties as a not-too-unhappy time: there were quite often quick illustration gigs from advertising agencies, and I was very glad to assist H. Paakkanen on his animated short films at the time.  Still I look back wistfully to the story of a lone border guard, never having been told.

 Those years also brought forth Atte Kumiorava, the character I got to adopt from a Paakkanen project; he, too, would have skimmed the borderline, but from the Earth outwards, to the unknown.

Now it is the yeard 2024, and I'm thinking of resurrecting those little ideas.  Time or money allowing.

Keskeneräistä, kuten kuka tahansa

Taas vuosi on kulunut, ilman, että mitään olisi tapahtunut: työ ei ole edistynyt, ei ainakaan sanottavasti tuottanut. Sarjakuvaa pätkittäin, animaatioita sekunti sekunnilta... ja joku vesiväri- ja guassiharjoitelma. Tuskin mitään mainittavaa, ja kuten kaikki, tämäkin lienee jäämässä viimeistelemättömäksi.

 

Kansikuvakeikka, kuin suuressa maailmassa (no ei ihan)

 Mikael Mäkinen on perustanut joukkorahoitustarkoitushommelin, ja useampikin maamme eturivin sarjakuvantekijöistä suostuteltiin (no ei ollut vaikeata) piirtämään customkansikuvat Mäkisen julkaisuun, josta kehkeytyy kolmiosainen, näin olen ymmärtänyt. Hän näihin siis tuottaa kaikki sisäsivut, me muut kansia vain. Siltikin: mestareita kaikki alueillaan, mukana oma erityisfanitukseni kohde Esa Holopainen.

Joukkorahoitussysteemin linkki on https://mesenaatti.me/2898/_/

Kuvassa oma panostukseni joukkoistukseen. Muilta tekijöiltä en ole ehtinyt kysyä lupaa kuvien käyttöön.

Rajamuodollisuuksia kosmoksen portilla

 Uusia sekunteja, tässä jo avaruuden rajavartijat tahi tullimiehet täytättäisivät kaavakkeita. Pitäisi kai yrittää löytää se ihan oikea alkuperäinen käsikirjoitus, kun nyt tämä pätkittäinen kohtausten täyttäminen ei kulje minkään oikean ajoituksen mukaan. Ja karkeata, hiomatonta jälkeähän kaikki toistaiseksi edelleen on.

kaiken varalta: animaatiota (in case of disaster, "backup")

No niin. Kun menneinä viikkoina olen piirtänyt Atte Kumioravan tarinaa omalla ajalla, tulin nyt ajatelleeksi, että entä, jos macci omista tietoteknisistä syistään jotenkin tuhoutuu, tai entä, jos tänään  Espoon matkalla rekka ajaa ylitsemme? 

 Kun tulin ajatelleeksi, päätin laittaa näkyviin  nämä sekunnit. Koska, vaikka ne ovat keskeneräisiä, siltikään ne eivät näytä kovin huonolta. Parikymmentä sekuntia kenties joskus tulevasta viisiminuuttisesta. Jos taivas sallii.

So. These past weeks I've been drawing the story of Atte, "the rubber squirrel" (does not translate well), a thought came to my mind: what if this iMac self-destructs for some reason, or what if today a truck broadsides us on the road?

Spurred by these thoughts, I decided to post these few seconds up for show. While everything is unfinished, it doesn't look too bad, right?

 

Guassiväriä, ei mitään opettavaista

Viikonloppu, ja otin aikaisemmin piirretyn lyijykynäluonnoksen maalatakseni siihen vähän väriä. Tätä voidaan yhä pitää keskeneräisenä, mutta minulla on paljon keskeneräistä.

Luokkayhteiskunnan yhteiskuntaluokkia

Taas yksi asia, jonka tavallaan nyt oivalsin, kun vasta olin harmitellut työssä eteen tulevia joukkokohtauksia, niitä tuhatpäisiä armeijoita. Ja henkilömmehän ovat järjestään jotain aatelisia ja kuninkaallisia... jolloin jokaisella, jolla on dialogiin kuuluva repliikki tai muuten sanansa sanottavanaan, on useinkin oltava joukko palvelijoita jatkuvasti kotkottamassa ympärillään. 

Pitempi projekti yhä ja taas

 Niin, onhan jo parikin vuotta haudottu ja sitä varten materiaalia ja taustatietoa kerätty, tämä historiallinen tarina pohjoisten suurvaltojen rähinöinnistä keskenään. Tosiasiassahan kinastelu oli lähinnä sukulaisten kesken: Katariina Suuri ja Kustaa Kolmas olivat serkuksia. Mukaan vain valjastettiin, vertaan vuodattamaan, parin valtakunnan kansalaiset, kun juttuhan kertakaikkiaan on niin, että sillä lailla mahtavat tekevät asioita.

K3:n käsikirjoitus on ehtinyt elää hiukan, piirustustyöhön on saatu yksi apurahakin Taikelta, olemme käsikirjoittaja Niemisen kanssa vierailleet Kymenlaakson taistelumaisemissa... ja lähdekirjoja, värikkäästi kuvitettuja lähdekirjoja, on kasaantunut parin vaaksan pinkka. Silti piirtäjän päätä vaivaa yhä (henkilöiden kasvonpiirteiden lukkoonlyömisen ohessa), miten monituhatpäinen sotaväki ja sen komentajat elelivät suomalaismetsissä ja pelloille pystytetyissä leireissä päivittäistä elämäänsä? Sitä hupaisampaa on, että niitä asioita ei näytelmän sankareitten keskusteluissa käsitellä. Taustoilla on kuitenkin oltava toimintaa. Kokkeja. Pyykkäreitä. Kengitysseppiä. Peruukinkampaajia kenraaleille.

Työ etenee.

Halloweenia (vaikka on meillä Suomessakin kekri ja pyhäinpäivä ja vaikka mitä syysvenetsialaisia)

Onhan siitä jo liki vuosi, kun aloin suunnitella animoitua musiikkivideota. Musiikki tuli Uudelta mantereelta: olen jo muutamaan kertaan itsekin ostanut äänitteitä taiteilijanimeltä Danielle Ate The Sandwich, ja nyt rohkaistuin kysymään, saako yhtä ääniraitaa käyttää. Sain luvan. Joten nyt se on valmis, ja just sopivasti juhlistamaan halloweenin aikaa. Ghost Of John

 

 

Tekniikkaharjoittelua

Niin, siis, kesken tärkeän ja ison storyboard-työn päätin kuluttaa pari tuntia päivästä guassivärien kanssa sotkemiseen. Ei aihetta, referenssikuvat osittain jostain mainosbrosyyristä. Asiaton kuva siis. Ja kesken.

Menneisyyden pöytälaatikot avautuvat taas.

En erityisen tarkasti muista, minä vuonna osallistuin käsikirjoituskilpailuun; silloin kerran viime vuosituhannella ajattelin satuelokuvaa, olin varmaan vastikään nähnyt Willown tai Dragonslayerin jonkun kaverin vhs-nauhalta. Itselläni ei silloin ollut työvälineitä, mutta sukulaisteni toimiston koneella kirjoitettiin ja tulostettiin paperille käsikirjoituksen raakile, loogisesti ajatellen "koska miksi ei".

Elokuvana, live-näyttelijöillä, miljoonalavasteilla ei koko ajatuksella tietenkään ollut minkään valtakunnan mahdollisuuksia. Visio on silti edelleen mielestäni melko herttainen. Siksi nyt, kun olen hankkinut Clip Studion erinomaisen hyödyllisen ohjelman (EX) animaatiokäyttöön, teen alustavia luonnoksia piirrettyä elokuvaa varten ja tuon ne vähän kerrallaan, ajan salliessa, näytille. Ehkä vielä joskus äänitän jotain viitteellistä ääniraitaankin.

Käsin piirrettyä, koneella helpotettua

Kuten olen ennenkin kertonut, sain hiukan koulutusta vanhanaikaiseen animaatiotyöhön viime vuosituhannella. Nyt, kun päivittäiset työt ovat välillä olleet hiukan ruuhkaisia,  olen työpäivien jälkeen harjoitellut, apunani Clip Studio Paintin animaatiovälineet. Joskus käskijöitä on pakko jättää kuuntelematta. Ja katsoa, jos tulevaisuudessa olisi tilaisuutta jossakin käyttää oppimaansa.

"...Sanoin: Kun ehtii!"

 No niin, taas.

Sillä välin, kun olen kulunut likimain loppuun muissa töissä, olen saanut vaihtelua harjoittelusta: varsin hyviä neuvoja perspektiivin suhteen oli löydettävissä kokeneen sarjakuvapiirtäjä David Finchin opettavaisilta videoilta. Joten, aina, kun hermot alkoivat kiristyä storyboardien kanssa, otin kynän ja paperia ja kulutin tunnin tai toisenkin ennen nukahtamista. Ja tässä on vasta yhden harjoittelutavan pikku harjoituksia, parin viikon ajalta, mutta silti.

Rentoutumista, kun ehtii

Eilen illalla etsin nähtäväkseni vanhaa Disney-kamaa: ensin katsoin vanhan piirretyn Robin Hoodin (josta pikkupoikana oivalsin, että ihmiset oikeasti olivat piirtäneet näitä kuvia), sitten haatatteludokumenttifilmejä Kaunottaren ja Kulkurin luomisesta, ja hetken aikaa vielä Peter Panin tekemisestä, ennen kuin sammutin valot ja menin nukkumaan.

Näitä katsellessani pidin piirustuslehtiötä sylissäni. Ne vanhat piirtäjät olivat osaavia ammatissaan.

Ei mallista piirtämistä, vain jäljittelyä. Paitsi dinosaurukset; ne liittyvät tulevaan työhön.

Last night, I searched to see some old Disney stuff: first I watched the old animated Robin Hood (the flick that made little me understand people really drew these pictures), then some interview documentaries of the making of the Lady and the Tramp and some of the same about Peter Pan, before I turned off the light and went to sleep.

 While watching, I had a sketchpad on my lap. The old guys really knew their stuff.

Guassiväri, fantasia ja sensemmoiset

 Taannoin ostin uuden sarjan guassivärejä. Muiden kiireiden takia en ole päässyt harjoittelemaan niiden kanssa niin paljon, kuin olisin toivonut, mutta kunhan nyt edes jotain.

Kadonnutta historiaa Suomen Disnilandista

Koska olin nuoruudessani itsekin töissä animaatioelokuvan parissa, aihe on aina kiehtonut mieltäni jossain määrin. Äskettäin löysin tietoa taas yhdestä projektista, joka valmistuttuaan olisi varmasti saanut paljon julkisuutta maassamme, ehkä laajemminkin. Toisin kuitenkin kävi.

Kokoillan animaatioelokuva olisi perustunut Trevor Mangon romaaniin (kirjailijasta en ole tiennyt mitään, mutta tarkoitukseni on ottaa asiasta selvää sitten paremmalla ajalla), ja koko tuotannon rahoituksen piti olla jo järjestynyt kansainvälisesti. Sitten, joskus 1990-luvun lopulla, kaikki loppui kuin seinään. Työryhmä oli jo aloittanut työt, kun jostain, ehkä ulkomailta, tuli mahtikäsky: elokuva ei toteudukaan. 

Nyt ilmeisesti on löytynyt jonkun eläkkeelle jääneen animaattorin muuttokuormasta pätkä keskeneräistä piirrettyä: 26 sekuntia dialogia. Selvästikin tuotantoa oli todella ajateltu alunperin suomenkieliseksi: kun katson huulisynkkaa, arvelen suomalaisten näyttelijöiden äänittäneen repliikkejä ja muiden kielten dubbaus olisi tapahtunut myöhemmässä vaiheessa. 

https://youtu.be/Fkxq4c8-Vwg

Taidetta, ystävyyttä ja kakkukahvia

 Viikonloppuna lähdimme kauniin rouvani kanssa Sinebrychoffin taidemuseoon keskellä Helsinkiä. Siellä Tiepolon töitä esittelevä näyttely oli jo niin houkuttava, että saimme mukaan myös taiteilijakollegan, ja näyttelyn jälkeen poikkesimme viereisessä Kakkugalleriassa nauttimassa kahvit ja kakkuviipaleet.

Tiepolon työhuone tosiaan oli aikansa mestarillisimpia. Värien, hahmojen ääriviivojen ja taustojen yhteispeli oli upeata nähtävää. Vanha Gianbattista ja poikansa Domenico ja Lorenzo, maalasivat ja piirsivät kuin parhaatkin maalarit ja piirtäjät. Sellaisen työn näkeminenkin jo innostaa kokeilemaan, josko itsekin ryhtyisi jäljittelemään jotain sen tapaista. Muutakin työtä riittää toistaiseksi, mutta kaipa viikonloppuna voi hiukan lyijykynällä harrastaa.