Ranskan ilmasota suomalaisin silmin

Jälleen kerran olin 2015 saanut kuvittaa kannen Juri Nummelinin toimittamaan vihkoseen Amiensin hävittäjät ja muita lentotarinoita, pieneen kokoelmaan kertomuksia, jotka salanimi Maunu Jorva oli kirjoittanut Isku -lukemistolehteen 1941 tienoolla. Hiukan säikähdin lukiessani takakantta äsken uudestaan, kun kerrotaan tarinoiden sijoittuvan "ensimmäiseen maailmansotaan ja sen jälkeiseen aikaan", mutta rauhoituin taas, kun kannen kuvaamassa tarinassa Lentäjän laskutaito selvästi mainitaan Messerschmittit ja Bréguet 690 -pommittajat. Olin siis tehnyt taustatyöni oikein, ja tarinassa seikkaillaan jo toisessa maailmansodassa! Se toki on sen ensimmäisen mekkalan jälkeistä aikaa.

Yhä on hämärän peitossa tuon "Maunu Jorvan" oikea henkilöllisyys. Voisi olettaa hänen olleen jossain määrin ranskalaismielinen, ellei jopa frankofiili, tuolloin kovin saksalaisuuden hurmoksen valtaamien suomalaisten keskellä.

Seikkailuja maalla ja ilmassa

Lienen laiminlyönyt sen kulttuurityön kunnian toitottamisen, jota pääsemme nauttimaan säännöllisen epäsäännöllisesti Juri Nummelinin suunnasta. Hänhän on toimittaja, jonka ansiota on mm. laaja viihdelukemistotyyppisen aineiston pelastaminen unohduksen kaivosta. Hän on myös kutsunut minut muutamaankin otteeseen viihtymään työtehtävissä kuten tässä nähtävät kansikuvat harrastuspiirien julkaisuihin. Painokset ovat saattaneet loppua jo aikaa sitten, mutta itse kuviin olen varsin tyytyväinen.

Seikkailujen taivas on novellikokoelma erityisesti täynnä lentäviä koneita, jotka (ihan sattumoisin) ovatkin suosikkikoneitani. Ne nimittäin lentävät. Ja mitä hienompaa ihminen on olemassaolonsa aikana keksinyt, minä vaan kysyn!

Ruudinsavu taas on Länkkäriseuran lehti; sillä on vankka lukijakunta, jonka asiantuntemus ja syvällinen harrastuneisuus herättää kaltaisessani western-perinteen diletantissa väistämättä kunnioitusta. Tähän kunnioitukseen ymppäsin mukaan sen rajattoman ihailun, jota tunnen sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka todella ymmärtävät musiikin päälle.

1946 - Anteeksi, missä on satama?

Viime vuonna pohjoinen sarjakuvaväki otti muun muassa minuun yhteyttä: Suomen satavuotisjuhlan puitteissa oltiin tekemässä satasivuista sarjakuvakirjaa yhtä monelta sarjakuvapiirtäjältä. Kukin sai piirrettäväkseen yhden vuoden. Pääsin ilokseni ns. poimimaan rusinan pullasta, kun vuosi 1946 oli vapaana. Tuolloin maahamme saatiin ensimmäisen kerran vuosiin oikeata kahvia. Koska olen kahvinsuosija, se oli tilanne, jonka tunsin olevan minulle vallan omiaan.

Kirjan julkaisu kuulemma hiukan viivästyi, sadanteenensimmäiseen vuoteen hupsahdettiin, ja niinpä kirjastakin tuli "101 sarjakuvaa Suomesta". Tämän löydätte sieltä sivujen välistä, kuten sata muutakin sarjista.

Jules Verne, ajaton vai vanhanaikainen?

Päästyäni sairaalasta (ja käytyäni sairaalassa vielä uudestaan, leikkauksen jälkeisen laskimotukoksen takia) olen päässyt taas aloittamaan tavalliset työni. Olen suomentanut muutaman sarjakuva-albumin: Robert Saxin kolmannen seikkailun kylmän sodan aikojen Belgiasta, Cognac -dekkaritarinan samoin kolmannen osan ja siis trilogian loppujakson, ja huumoripuolella Pikku Pikon sketsikokoelman, jo seitsemännentoista.

Piirtäminen on myös alkanut sujua tällä vammautuneella kädelläni. Tein ihan äsken mainosfilmeihin storyboardeja Mjölk -yhtiölle, ja vielä yksi käsikirjoitus on luvattu lähettää lähiaikoina, mutta kuten jotkut lukijat saattavat muistaa, olen ollut hyvin iloinen saadessani kuvittaa Finore -yhtiölle sen julkaisemia ääni- sekä e-kirjoja. Yksi näistä on viime vuonna ilmestynyt Hiilikaivoksessa.

Jules Verne oli aikansa bestselleri, joka selvästi uhkui uskoa ihmisen valtaan luonnonvoimien ylitse. Hänen kirjansa ovat tulvillaan reippaita insinöörejä, jotka, jos eivät rakenna lentolaitteita tai merenalaisia vempeleitä, kaivautuvat maan uumeniin. Ja kaikki heiltä onnistuu!

Seuraava Verne-kansi lähti juuri eteenpäin, ja odotan sen kanssa, että se saadaan julkaisuvaiheeseen.

Toipumista - Convalescing

Pitkästä aikaa. Kirjoitan tätä vasemmalla kädellä, oikean ollessa vielä poissa käytöstä.

Vähän aikaa poissa käytöstä oli enemmänkin oikeata puoltani, kun olin ollut onnettomuudessa riippuliito-oppitunnilla. Muistini tapahtumasta on mennyt, joten en voi tarita yksityiskohtia. Joka tapauksessa sain aivotärähdyksen, murtuman silmäkuopan alaosaan, murtumia rintalastaan ja 13 kylkiluuhun, murtuman olka- ja kyynärluuhun, murtuman reisiluuhun ja lantioon... ja tietenkin muita ruhjeita, joita voi tällaiseen liittyä.

Silmäkuopan korjauksen tarkasti eilen kirurgi, muita remontin jälkiä tutkitaan viikon päästä. Toipuminen on ollut nopeaa, ja tahdon kiittää kaikkia ammattilaisia, jotka ovat uhranneet työpanostaan thän tapaukseen, ja myös sukulaisiani ja ystäviäni, jotka tulivat minua tervehtimään kun olin sairaalassa tai lähettivät terveisiään. Kaikki tämä on nopeuttanut matkaa kohti tervehtymistä, joka todennäköisesti on niin täydellinen kuin odottaa voidaan.

Lyhyesti: tässä olisi voinut mennä henki. Kiitän Töölön sairaalan teho-osaston ja myöhemmin osaston 5 ja Laakson sairaalan osaston 11 henkilökuntaa kaikesta.

Long time.  I'm typing this with my left hand, the right one still being out of working order.

For a while out of order was a bit more of my right side, on account of being in an accident on a hang-gliding lesson. I have no recollection of how it all happened, so I can offer no details. In any case, I suffered a brain concussion, a fracture in the lower part of my right eye socket, more in the sternum and 13 ribs, more in the shoulder and elbow bones and my pelvic area... and assorted bruises commonly caused by such happenings. 

A surgeon inspected my eye orbital repair, other reconstructive work will be looked into after a week. My recovery has been quite speedy, and I want to thank all the medical professionals who have put their work in this case, as well as all my family members and friends who came to visit me while i was in the hospital or sent their get-well wishes. All this has accelerated the journey to a better health, probably as good as it can ever be expected.

In short: it could have killed me. Of my life I am thankful to people at Töölö hospital intensive care ward and later ward no. 5, even later Laakso hospital ward no. 11, for everything they have done. 

Perinteisellä tyylillä

Talviolympialaiset olivat ja menivät. Lauantaiaamiaisella Seinäjoella, missä olin seuraamassa experimental-lentokoneharrastajien talvikokoontumista, kuulin televisiosta selkäni takaa, miten suomalainen hiihtäjä hiihti televisiossa kovin lujaa. Suomella on hiihtämisessä perinteitä.

Itse kuuntelin siis kiehtovia luentoja lentokoneiden rakentamisesta ja entisöinnistä, millä harrastuksella myös on kunniakkaat perinteet. Ehkä, toivottavasti, vielä oikeasti aloitan Hi-maxin tai Pou-de-Cielin rakentamisen jonain päivänä.

Mutta sitten siihen kolmanteen perinnejuttuun, johon olen saanut tutustua viime aikoina: temperamaalaukseen. Olen pariin kertaan käynyt uteliaana seuraamassa olkapään takaa, miten taiteilija Henri Ruukki maalaa vanhoilla tekniikoilla, myös yhdistäen temperaa öljyväreihin (Rembrandtkin teki niin, joten kyllä se "putrido" suht kestävä työtapa lienee).

Kirjastosta, mistä kävin noutamassa lainaan Max Doernerin kirjan Maaliaineet ja niiden käyttö taidemaalauksessa, löysin poistokirjalaarin. En toki voinut jättää ostamatta mukaan D. Gibbsin, E. Barnesin ja J. Coxin loistavaa tietoteosta Pigeons and doves, joka siis sisältää asiatietoa maailman eri kyyhkyslajeista. Ja sitten aloin huvikseni yhdistää lintutiedettä temperamaalaukseen.

Uutta vuotta - olkoon se aina parempi kuin vanha.

Kesä taittui syksyyn, talven tuloa odotellaan vielä tammikuussa. Järvien ja meren jäät eivät ole vieläkään toivotun vahvuisia, jotta voisi lähteä oppitunneille riippuliitäjien mukaan. Säät eivät ole suosineet harrastamista. Onneksi työt eivät ole päässeet loppumaan hetkeksikään. 

Niin, töistä: olen kuvittanut toistuvasti Martti Luther -juhlavuoden juttuja Kirkkoon ja kaupunkiin, pääkaupunkiseudun seurakuntalehteen, ja sama julkaisu on myös tilannut minulta joulunajan kuvituksia, koska kuulemma hallitsen hempeät aiheet.

Käännöstöistä sain juuri äsken kuulla, että työtäni arvostetaan sarjakuvapiireissä: suomennokseni sijoittuivat hyvin harrastajien Setä Koipeliini -äänestyksessä, jossa asetetaan järjestykseen käännösalbumeita kuluneelta vuodelta. Maggy Garrisson oli erinomainen sarjakuva-albumi jo ennen kuin se suomennettiin. 


Kesän riippuliitokeikalta tulin joululoman lopulla vielä värkänneeksi pienen liikennevalistusvideon, joka ydinajatukseltaan sopii muuallekin kuin lentokenttien laidalle: Valpas aina mieli, se on turva verraton!