Nyt on töitä tehtäväksi asti: yhteen sarjakuvaan värit ja pientä hienosäätöä, toiseen sarjakuvaan puhekuplat ja tekstit, ja kolmesta suunnasta odotetaan yhteydenottoa - tai minä odotan sitä yhteydenottoa kolmesta suunnasta.
Joten otin työkalut mukaan mökille, missä sauna lämpiää.
Monta vuotta on hiljalleen hivutettu eteenpäin sarjakuvaa, joka alusta asti tuntui kuin minulle ajatellulta, sisälsihän tarina lentokoneita ja korpitunnelmointia. Kun joskus 2000-luvun alussa otimme ensimmäiset yhteydet käsikirjoittajan kanssa, tulin huvitelleeksi ajatusleikillä, että lentokoneista voisi tehdä pilotin elopainon mukaan eri malleja; normaali hävittäjäkonehan on oireellisesti S-kokoa, rakennettu 60-kiloisille ja 160-senttisille atleeteille. Meidän 90-kiloisten kansanosa vaati, se suorastaan huusi, L-, XL- ja XXL-kokoisia Messerschmittejä. Oivalsin myös, että hetkinen: Vaughn Bodé -vainaahan piirsi vähän samanlaisia joihinkin Junkwaffel-sarjoihinsa.
Silloin aikoinani tein myös kansiluonnoksen, jota sitten näytin eteenpäin, ja palautteen ollessa valtaosin myönteistä annoin maalauksen jäädä puolitekoisena laatikonpohjalle. Nyt, kun meillä on mahdollisuus saada työn hedelmät julki, otin vanhan kuvan, katsoin sitä kriittisellä silmällä, vaihdoin värejä, muutin lentsikoiden paikkoja, ja käänsin tuon etummaisen tyystin toisinpäin. Vain kallistettu horisontti on jäljellä. Muutos on parempaan päin. Ja tätä kuvaa ette tule näkemään painettuna julkaisunkanteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti