Vasurilla

Olen ajatellut viime aikoina työkykyä, sen säilyttämistä, sen mahdollista menettämistä ja monia muita asioita. Jos menettäisin näköaistini, miten jatkaisin elämääni? Haluaisinko edes jatkaa, jos en pystyisi piirtämään tai maalaamaan kuvia? Jos vaikkapa saisin aivovamman, joka veisi toimintakykyni, tai vain vähentäisi sitä? Jo nyt, niinsanotusti täysin työkykyisenä, on hyvin vaikeaa saada kokoon päivittäisen elämän laskujen maksamiseen riittävää summaa. Entä, jos työkyky putoaisi puoleen? En elättele päiväunia hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon toimivuuden suhteen.

Koska kaikki tällainen pohdiskelu on sekin turhaa, tein tänään harjoituksen, jota olen jo kauan ajatellut, mutten tähän asti vain saanut ryhdytyksi. Oikea käteni on työstä hiukan rasittunut, ja tajuan sen saattavan vielä romuttua kokonaan. Piirsin siis yhden A4-arkin täyteen lyijykynähahmotelmia vasurilla. Käsittääkseni hyöty on kaksinkertainen: 1) jos oikea käteni halvaantuu, katkeaa, tai muuten vammautuu, on edes jotain, millä paikata,  ja 2) tällaisen harjoittelun arvellaan olevan terveellistä aivoille. Lisäksi luulen taas tänään oppineeni ymmärtämään hiukan paremmin niitä ihmisiä, jotka sanovat, etteivät osaa piirtää muuta kuin tuhrua.

Harkitsen tällaisen harjoittelun ottamista osaksi päivittäisiä rutiinejani. Vaikka vain yksi arkki päivässä. Olen utelias näkemään, tapahtuuko minkäänlaista edistystä.