Taustoista ja tutkimuksesta, taas

Otavan opiston kurssilla istui nuori mies, jolla oli suunnitelmissaan piirtää sarjakuva sotahistoriallisesta aiheesta. Katselin yli olkapään, kun hän sommitteli ruutujaan, huomauttelin lähikuvista ja kuvakulmien valinnasta, kysäisin joutilaasti, oliko se konepistooli ns. "grease gun" eli M3-mallinen amerikkalainen. No, sen piti olla saksalainen, joku MP-malli, ja tarkemmat luonnokset tehtäisiin myöhemmin. Luotan siihen, että valmis työ vielä nähdään.

On olemassa sellainen sarjakuvaharrastajien ryhmä, jolle taustojen ja kaluston "oikein" piirtäminen on erityisen tärkeää. Nämä ihmiset oikeasti laskevat niitinkannat panssarivaunun tykkitornista. Toiset taas keskittyvät tarinaansa, pelkistäen, ja taloa tai katua on merkkaamassa yksi vaakaviiva ja kaksi pystyviivaa. Itse haahuilen jossain siinä välimaastossa, koska huomaan (edes toisinaan) itsekin, milloin kauluksenkäänteen piirtämiseen alkaa kulua liikaa aikaa.

Tämän päivän piirros on esimerkki siitä taustatutkimuksen tasosta, jolle tavallisesti pyrin hahmotellessani sarjakuvaa. Onnekkaasti olin löytänyt kierrätyksestä vuoden 1968 Mitä Missä Milloin -hakuteoksen, jossa oli onnistunut uutiskuva seiväshyppääjästä ylittämässä rimaa, ja poimin hahmon asennon omaan tilannekuvaani, vaihtaen vain rekvisiitan. Paikallislehti Koillis-Helsingin lähitiedosta löytyi kuva jalkapallokentän laidalta, ja jäljitellen maalivahdin jännittyneen asennon lyijykynäluonnokseeni puin sitten hänen päälleen katuvaatteet. Auto on ulkomuistista vetäisty, katson ehkä myöhemmin, löytyisikö 1970-luvun Lincolneista hyvää kuvamateriaalia oikeasta perspektiivistä.

Kasvokuva on piirretty ilman malleja, ihan vain, koska tykkään piirtää hiuksia ja tyttöjä.

Pianomies viiskytluvulta - Piano Man from the Fifties

Viime viikolla opetin taas kolme päivää sarjakuvakurssilla Otavan opistolla. Oppilasaines oli, kuten aina, lähes äänetöntä ja omiin piirroksiinsa keskittyvää, mutta odotan vielä näkeväni jonain päivänä heidän tuovan työnsä hedelmiä julkisuuteen. (Jos joku oppilaista lukee tätä, niin se on vähän niinkuin vaatimus: Työt esiin, kun valmista syntyy.)

Tällä viikolla teen kuvituksen novelliin, jonka kirjoitin (uusi aluevaltaus: allekirjoittanut fiktiota kirjoittamassa) Helsingin Science Fiction -seuran Tähtivaeltaja -lehteen, ja piirrän eteenpäin taas yhden suunnitteilla olevan elokuvan storyboardia. Elokuvasta puhutaan lisää sitten myöhemmin, kun turpakiinni-sopimus on tehnyt tehtävänsä.

Ja maaliskuun viimeisenä viikonloppuna pidetään Tampere kuplii -sarjakuvafestivaali, missä muuallakaan kuin Tampereella. Postimuseon ystävällinen väki otti minuun yhteyttä, kun he etsivät piirtäjää musiikilliseen lauantaihetkeen Tom of Finland -näyttelyynsä liittyen. "ToF", Touko Laaksonen, oli myös muusikko, ja soitti 1950-luvulla pianoa helsinkiläisen hotelli Palacen ravintolassa. 

Laulumiehiä baarissa - Who needs barbershop when there is a piano bar!

Harjoitusta tulevan keikan aihepiiristä - Practicing on the theme of the future gig.

Last week I spent three days teaching comics at Otavan Opisto. Student material was, as usual, practically silent and poring over their own drawings, though I expect to see them bring their work to daylight some day. (If any of my students are seeing this, read it as a demand: Show the work, once it is finished.)

This week I'll illustrate a short story I wrote ( breaking new ground here, yours truly writing fiction) for the Helsinki Science Fiction Club Tähtivaeltaja magazine, and then go on drawing the storyboard for yet another feature film currently in pre-production. We'll get back to the movie, when the non-disclosure agreement runs out.

And the last weekend of March, Tampere Kuplii  -comics festival will take place, where else but in Tampere. The friendly people of Postimuseo called me up, when seeking a cartoonist for their musical Saturday moment in connection with their exhibition on Tom of Finland. "ToF", Touko Laaksonen, was a musician as well, playing the piano at the restaurant of the hotel Palace in Helsinki in the 1950s.

Uniaika 2014 (Dreamtime)

Kuvitin ihan joulukuun alussa Vantaan Lauri -lehteen keskiaukeaman. Sain juttutekstin toimittaja Ulla-Maija Vilmiltä, luin sen läpi, tartuin lyijykynään ja työnsin sitten sivuun mielestäni koko jutun, paitsi sen vision, joka oli muodostunut mielikuvituksessani. Olen varsin tyytyväinen tulokseen. Kuvan tilanne on kuin elämä itse.

I illustrated the center spread for a local paper at the beginning of December. The writer sent me the story, I read it through, picked up a pencil, then deliberately forgot about the story, except for the image formed inside my imagination. I am quite satisfied with the result. The situation in the pic reminds of life itself.

Taustoitusta - References

Syksylle 2016 suunnittelemme sarjakuva-albumia Martti Lutherista, ja vaikka taustoitus onkin pääosin historioitsija-käsikirjoittaja Mikko Ketolan maaperää, on mukava itsekin selailla historiankirjoja. Sitäpaitsi ajatus saa harhailla esim. ennenvanhaisiin paaveihin ja sitä kautta legendaariseen Le Trombone Illustré -sarjakuvalehteen seiskytluvulta, jolloin olin ihan liian nuori tajuamaan kaikkia vivahteita André Franquinin töissä.

We're planning a graphic novel about Martin Luther for the fall of the year 2016, and while the background reference collecting is mostly the job of the historian/scriptwriter Mikko Ketola, I've enjoyed reading the history books myself. Thoughts wander to anecdotes about popes of the past, and on to the brilliant comic book Le Trombone Illustré from the seventies, when I was all too young to get the fine nuances of André Franquin's work.

Yritys jäljitellä mestaria.
An attempt to imitate the master.

Bussimatka - bus trip

Kävin viikolla pukusovituksessa. Bussimatka Latokartanosta Pasilaan vei aikansa, ja luonnostelin pikku tilannekuvan alppimaisemasta. Vuorikauriiden tuntijat arvatenkin huomaavat, ettei kuvan yksilö edusta mitään tieteen tuntemaa lajia.

Last week I went to be wardrobed. The bus trip across town took its time, so I sketched a little alpine scene. All the ibex experts presumably notice the goat in the picture represents no known species.

Vasurilla

Olen ajatellut viime aikoina työkykyä, sen säilyttämistä, sen mahdollista menettämistä ja monia muita asioita. Jos menettäisin näköaistini, miten jatkaisin elämääni? Haluaisinko edes jatkaa, jos en pystyisi piirtämään tai maalaamaan kuvia? Jos vaikkapa saisin aivovamman, joka veisi toimintakykyni, tai vain vähentäisi sitä? Jo nyt, niinsanotusti täysin työkykyisenä, on hyvin vaikeaa saada kokoon päivittäisen elämän laskujen maksamiseen riittävää summaa. Entä, jos työkyky putoaisi puoleen? En elättele päiväunia hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon toimivuuden suhteen.

Koska kaikki tällainen pohdiskelu on sekin turhaa, tein tänään harjoituksen, jota olen jo kauan ajatellut, mutten tähän asti vain saanut ryhdytyksi. Oikea käteni on työstä hiukan rasittunut, ja tajuan sen saattavan vielä romuttua kokonaan. Piirsin siis yhden A4-arkin täyteen lyijykynähahmotelmia vasurilla. Käsittääkseni hyöty on kaksinkertainen: 1) jos oikea käteni halvaantuu, katkeaa, tai muuten vammautuu, on edes jotain, millä paikata,  ja 2) tällaisen harjoittelun arvellaan olevan terveellistä aivoille. Lisäksi luulen taas tänään oppineeni ymmärtämään hiukan paremmin niitä ihmisiä, jotka sanovat, etteivät osaa piirtää muuta kuin tuhrua.

Harkitsen tällaisen harjoittelun ottamista osaksi päivittäisiä rutiinejani. Vaikka vain yksi arkki päivässä. Olen utelias näkemään, tapahtuuko minkäänlaista edistystä.

Kohtalon hetket 2006

Aloitin Professori Anni Isotalo -sarjakuvan piirtämisen 2000-luvun puolenvälin aikoihin, kun toimittaja kustantamossa, jossa olin esitellyt kansikuvanäytteitäni, kysyi, miksen piirtäisi sarjakuvia, ja kun vastasin, että käsikirjoituksista se on kiinni, hän kertoi sarjakuvia harrastavan Mikko Ketolan kirjoittavan heille kirjaa, ja saattavan olla suostuteltavissa yhteistyöhön.

Tapasimme Mikon kanssa kahvilla, juttelimme elämästä ja sarjakuvista, totesimme meillä olevan paljonkin samantapaisia ideoita. Mikko kirjoitti tekstirungon, minä sotkin luonnoksia piirtäessäni mukaan vähän omiani, ja ensimmäinen albumi, Marian koodi, ilmestyi 2006. Tänä päivänä albumeita on ilmestynyt kolme lisää (Valkoisen meren timantit, Bosporin helmi ja Vatikaanin vanki), viidettä suunnitellaan hyvää vauhtia, ja yhä olemme Mikon kanssa ystäviä.

Penkoessani vanhoja materiaaleja olen ajoittain ihan yllättynyt siitä, miten onnistuneita jotkut sivut ovat, ajoittaisessa kömpelyydessäänkin. Ensimmäisiä photoshop-värityksiänikin voin jo katsoa rauhallisin mielin. Skannerin kanssa on vähän säädettävää, joten otin nyt vain pikaiset kuvat kameralla.