Ensimmäiset harjoitukset - First practice runs

"Jos sinulla on huomenna mustelmat olkapäiden sivuilla, niin maakäsittely on sujunut oikein", valisti Jarmo, yksi opettajistani, eilisellä oppitunnilla. Tarkistin äsken, eikä mustelmia näy, mutta osoitetut paikat ovat kyllä kipeinä.

Saatuani lauantaina ison työn viimeiset kuvat lähtemään tilaajalle pääsin Nummelan lentokentän laidalle jo melko varhain iltapäivällä. Purje- ja ultralentäjät sekä moottoripurjehtijat käyttivät pitkää kiitotietä, riippuliitäjillä oli käytössään lyhyt itä-länsi -suuntainen kiitotie 27. Ennusteet olivat lupailleet tasaista länsituulta ja poutaa, mutta sateenhan se hankki. Kolme pilottia, Jere, Jarmo ja Pekka, ja minä ainoana paikalle päässeenä oppilaana, sitten siinä odotteli ilmojen paranemista.

Sateen jälkeen avattiin Aeros Target -liidin paketistaan ja laitettiin se lentokuntoon. Kuten lentolaitteet kaikkialla, riippuliidinkin pannaan kokoon sääntöjen mukaan ja oikeassa järjestyksessä, tarkastaen putket, vaijerit ja siipikankaat, siipeä muodossaan pitävät latat sujautetaan taskuihinsa siiven sisällä ja katsotaan kokoamisen jälkeen vielä kerran, että kaikki on jetsulleen oikein päin ja määrätyssä paikassaan. Aina välillä kokeneemmat kävivät kokeilemassa ilmaa, hinaten toisensa Honda -nelipyörämönkijällä lyhyille lennoille (heille ne olivat lyhyitä lentoja kestäessään joskus alle kymmenen minuuttia; itse olen tässä vaiheessa riemuissani, jos onnistun hallitsemaan liitimen 30 sekuntia).

Sovitettiin valjaita, jotka olivat tässä vaiheessa vielä himpun verran ahtaat, mutta toteutuessaan suunnitelmani kymmenen kilon pudottamisesta pitäisi ratkaista leveyssuuntaiset ongelmat. Jarmon opastamana sain harjoitella liitimen maakäsittelyä, juosten itseni hikeen muutamalla kymmenen metrin matkalla, ja kuunnellen hyviä neuvoja parhaani mukaan. Luulen, että kaikki on kerrottu minulle jo silloin edellisellä kerralla, mutta siitä toden totta on jo vuosikymmeniä... ja juoksutahdinkin pitäisi petraantua sitten, kun ne turhat kilot ovat pois painosta. Pekka ennusti, että kyllä näissä harjoituksissa putoaa kilo päivässä.

Iltapäivä kului, purjelentäjien harjoitukset loppuivat, ja tuli koulutuksen aika. Lyhyt hinausnaru kelattiin auki, asetuin valjaisiini ja siitä se sitten lähti.

Heti alussa väärä maakäsittelyote. Liitimen on levättävä

olkapäiden ulkosyrjällä, käsillä ei tarvitse silloin pitää

tiukkaa otetta pystyputkista. Riittää, että pitää liitimen

tasapainossa kämmensyrjillä painaen.
Right in the beginning you can see the wrong way to handle
the glider on the ground. The glider is supposed to rest on the
outside of your shoulders so you needn't grab on the uprights.
It is enough to keep it balanced with the side of your palms.

Ensimmäisellä hinauksella aloin ajautua sivuun, ja korjausliikkeeni olivat liian pieniä ja äkkinäisiä. Pekka irrotti narun hinurin päästä, ja tulin mahalleni kentän oikealle laidalle. Toinen lähtö kaatui oikealle siivelleen sekunnissa, ja uudelleen valmistautuessa sain lisää hyviä neuvoja muistaakseni tulevaisuudessa. Seuraava lento kantoi jo lyhyen ja pitkän baanan risteykseen asti, ja hinurilla siirsimme liitimen sieltä takaisin lähtöpaikalle.

Opettajat kävivät lyhyesti läpi suoritukseni, huomauttivat näkyvimmistä virheistä ja taas lähdettiin. Siiven kohtauskulma kasvoi liian äkkiä, luulin liitimen jo kantavan, ja lähdin sen mukaan lopettaen juoksemisen. Väärin. Nopeutta ei ollut tarpeeksi, ja kävin jo mahallani maassa ennen kuin siipi nosti minut mukaansa. Ilmassa tuntui jo sujuvan hiukan paremmin. Opettajat sanoivatkin, että näissä matalissa "rukkashinauksissa" on just se pikku ongelma, että ollaan matalalla: lähellä maata ja hitaasti lennettäessä ei ole paljon aikaa päättää korjausliikeistä ja laskuun valmistautumisista. Siksi minua oli myös neuvottu laskeutumaan toistaiseksi suoraan liitimen pyörille. Minulla oli myös taipumus hidastaa liikaa laskuun tultaessa, ja sain neuvon pitää reilusti vauhtia loppuloivennukseen asti.

Seuraava hinaus ei mennyt suunnitellusti, ja saatoin jo olla hiukan väsynytkin: kun pyrin pitämään vauhdin päällä ihan maanpintaan asti ("Tämä liidin ei pääse tulemaan maahan liian lujaa, se oikaisee itsestään kyllä"), taisin pakottaa liidintä liikaa ja tulin alas niin kovaa, että vasen pystyputki taipui aivan mutkalle. Tämä oli kuin kaiku 90-luvulta: olin silloinkin onnistunut taittamaan Agur Fugan putken ehkä vähän samanlaisessa tilanteessa. Ilmoitin olevani varmaankin jo tarpeeksi kuitti yhden päivän osalta, ja palasimme lähtöpaikalle laittamaan varusteet pakettiin. Pekka oli varannut mukaan ylimääräisiä putkia, ja vaurioituneen tilalle saatiin ruuvatuksi uusi, entistä ehompi.

Kello näytti jo kymmentä, kun lähdin matkaan kohti kotia. Kesäilta hämärtyi,  tunsin jomotuksen nivelissäni ja hinauskytkimen mukiloimassa rintalastassani. Kuvittelen silti taas oppineeni uutta ja palauttaneeni mieleeni vanhaa. Kuinka odotankaan seuraava kertaa, kun pääsen mukaan harjoittelemaan. Ja se putki pitää muistaa maksaa.

"If tomorrow, you've bruises on the sides of your shoulders, you'll know the ground handling was all right", told one of my instructors on my lesson yesterday. I just checked, and while there are no visible marks, I sure am sore in those places.

After sending the last pictures to the client on Saturday, I drove to Nummela airfield rather early in the afternoon. Sailplanes, ultralights and motorgliders used the long runway, the hang gliders had the short runway 27 for themselves. The weather forecast had promised a steady westerly wind and no rain, but as luck would have it, we got rain. The three pilots and me as the only student for the moment were there, waiting for the skies to clear.

After the rain, the Aeros Target glider was opened up and set up for flight. As any aircraft, a hang glider is assembled according to rules and in correct order, inspecting the tubes, wires and wing fabric, sliding the wing battens in their pockets to hold the correct airfoil shape, and after assembly, re-checking that every little thing is just so. Once in a while, the experienced pilots took turns testing the air, towing each other up with a Honda quad for short flights (for them, they were short, lasting sometimes less than ten minutes; myself, I'm still elated to succeed in controlling the glider for 30 seconds).

A harness was tried on for size, a tad tight for now, but if successful, my twenty-pound weight loss plan should solve the width problems. Jarmo showed me the ropes with the ground handling of the glider, I ran myself sweaty in a few ten-meter dashes, listening to good advice the best I could. I believe all was told to me the previous time around, but it was, indeed, decades ago... and after the excess weight is worked off, I should run a little faster, too. According to Pekka, these training days could slim me down two pounds a day easy.

The afternoon passed, the sailplane pilots ended their day, and time came for my lessons to begin. The short tow rope was reeled out, I got myself into the harness and got on with it.

On the first tow, I began to drift sideways, and my corrective input was too small and hasty. Pekka let go the tow rope, and I belly-landed on the right-hand side of the runway. My next start tilted to the right in a second. Preparing for a new start I got more good advice for future use. The next flight took us all the way to the crossing of the runways, and we pushed the glider back to the starting area with the quad.

The instructors ran through my performance, pointed out my most glaring mistakes, and we were off again. The angle of attack got too high, I thought it'd carry me already, and stopped running along. Wrong. There was not enough airspeed and I hit the ground before the wing lifted me off. Once airborne, it went slightly better. The instructors did say this is the problem with these low tows: flying slow and close to the ground, there is not much time to decide upon corrections and preparing for the landing. That is also why I had been counseled to land on the glider wheels for the time being. I also had the habit to slow down too much coming in to land, I was advised to keep up the speed until the final flare.

The next tow did not go according to plan, and I might have been a little tired: when I tried to pull on speed all the way to the ground ("This glider just won't come in too fast, it'll be sure to flare out on its own") I may have forced it a little, and I hit the ground so hard the left upright tube bent up but good. This felt like an echo from the Nineties: back the I'd managed to bend an upright on a glider in slightly similar circumstances. I told I was ready to call it a day, and we returned to the starting point to pack up the equipment. Pekka had brought extra tubes, and the injured upright was replaced with a brand new one.

It was already ten  o'clock when I started for home. In the fading summer evening light I felt the ache in my joints and my tow-release-beaten chest. Anyhow, I imagine I've learnt something new and brought back some old knowledge. Oh, how I look forward to getting back to training. And i must remember to pay for the bent upright.