2016: surullinen vuosi ja katse uuteen horisonttiin - a sad year and a look at the new horizon

Tämä vuosi tuntuu olleen täynnä uutisia niin julkisuuden henkilöiden kuolemista kuin myös omien tuttavien ja kollegojen edesmenemisistä. Kun vanhempiensakin terveyttä tarkkailee aina enemmän tai vähemmän levottomana, myös kuolema on useammin mielessä.

Kolme ja puoli vuotta sitten menetimme ystävän vakavaan sairauteen. Kaveri oli koiranystävä, ja hänen leskensä pyysi minua maalaamaan koristeeksi hautausuurnan kylkeen kaikki perheessä olleet koirat. Kuvaan tulivat myös ne, jotka olivat kuolleet ennen isäntäänsä.

Ystävämme uurna.
Our friend's urn.

Koska kuvitus- ja sarjakuvatyöt ovat olleet vuosi vuodelta heikommin tuottavia, olen myös ajatellut uusiin töihin ryhtymistä. Olen tekemässä varovaisia tiedusteluja hautausalalta, koska jollakin tapaa kuolema tuntuu antavan vähiten tilaisuutta joutua tekemisiin epärehellisyyden ja huijauksen kanssa, niitä olen nähnyt yli oman mittani työskennellessäni mainosalalla. Kuolema on meidän kaikkien edessä, hyvien ja huonojen ihmisten yhtälailla. Löysin myös kiinnostavaa aiheeseen liittyvää lukemista: Caitlin Doughtyn kirja Smoke Gets In Your Eyes on opettavainen ja viihdyttävä omaelämäkerrallinen kertomus krematoriotyöstä. 

Kartongista koottu pienoismalli mittakaavassa 1:10.
A scale model in cardboard.

Olen piirtänyt myös oman arkkumallin, jota vielä pyrin kehittämään edelleen, sekä tavallisen maahan hautaamisen kestäväksi että myös mahdollisimman krematorioystävälliseksi. Jahka jonain päivänä saan nikkaroitua mäntypuisen prototyypin valmiiksi, varaan sen itselleni tuntemattomassa tulevaisuudessa käytettäväksi, ja, jos samanlaista halutaan, rakentaisin toki tilauksesta muillekin. Itse suunnitellun tuhkauurnan muotoa vielä haudon päässäni. Myös sen aines olisi suomalainen puu.

This year seems to have been filled with news of deaths of celebrities and public figures, and also of acquaintances and colleagues who've passed away. Furthermore, when observing the health of one's own parents, with more or less uneasiness, death comes to mind more often.

Three and a half years ago we lost a friend to a grave illness. He was a dog lover, and his widow asked me to decorate his urn with a painting of all their dogs, also the ones that had died before their master.

As work in illustration and comics has been paying less and less each passing year, I have been thinking of a career change. I am gingerly probing the funeral business, the reason being death somehow seems to give the least opportunity for dishonesty and swindling; of those I have seen more than enough working in advertising. Death comes to us all, the good and the bad alike. I also found some interesting reading on the subject: Caitlin Doughty's book Smoke Gets In Your Eyes is an educational and entertaining self-biographical story about working at a crematory.

I have designed a coffin, which I still aim to develop to be practical for conventional burial as well as for cremation. When I manage to build the pinewood prototype, I'll reserve it for myself to use sometime in the unknown future, and should a similar coffin be asked for, I could build one bespoke. I am still pondering the design for an urn, the material of which would also be Finnish wood.

Arkistoistamme - From our archives

Toivon, ettei kellekään ole jäänyt epäselväksi, että ammattimaisen kuvamaakarin taideteoksia sekä kuvitus- ja sarjakuvaoriginaaleja voi ostaa rahalla. Minunkin. Vuosien aikana arkistokaappeihini on kertynyt yhtä ja toista, jolle ei ole enää painotöiden jälkeen tarvetta.

Olen myös tehnyt työtä tilauksesta. Kyse on vain yhteisymmärryksen löytämisestä työn aikataulun ja hinnan suhteen.

I hope I have made it clear to all, that a professional picturemaker's art and artwork for illustration, comics and such can be purchased with money. Mine, too. For years my filing cabinets have accumulated odds and ends that are no longer needed after printing.

I have also taken commissions. It's all about finding a mutual understanding over the schedules and pricing.

A back cover illo for a one-off comic book
publication sometime in early 2000s. A4, ink on paper.
For sale.

Työntäyteinen tammikuu

Se oli sellainen vuodenvaihde. Joskus tähän aikaan vuodesta on pidetty loma, koska freelancereilla on ollut keskitalvella hiljaista. Nyt ei ollut. Loma on siis lykätty maaliskuulle.

Finoreen tuli tehtäväksi ennen helmikuuta neljä kantta Jules Vernen klassikkoromaaneihin, joita löytää e-kirjoina tuolta. Jossain vaiheessa näitä olisi tarkoitus tehdä lisääkin, kunhan aikataulut enemmän selkiävät.

Samalla opin, että kun Jules Verne oli alunperin kirjoittanut tarinansa jatkokertomuksen muotoon, ovat jälkeenpäin julkaistaessa juonet katkeilleet eri kohdista: Tsaarin kuriiri onkin vasta tarinan ensimmäinen osa Michel Strogov, ja vasta seuraavassa kirjassa Kavaltajan loppu selvitetään välit petturi Ivan Ogarevin kanssa.

Valmiiksi mietityt cliffhanger -kohdat eivät kuitenkaan menneet sekaisin, ja seuraavat kaksi kantta olivatkin neutraalisti tunnelmoivia ilman tiettyä tilannekuvausta: Sukelluslaivalla maailman ympäri ja Salaperäinen saari.  

Samalla sain myös tietää, mikä otus on anglo-normandialainen koira. Tuskin ikinä onnistun ymmärtämään, miten kennelihmiset saavat pidettyä lukua koirarotujensa erikoistuntomerkeistä: ihan tavallinen ajokoirahan tuo näyttäisi olevan.

Lyijykynäilyä harjoituksen vuoksi - Penciling for practice

Olen masentanut itseäni lukemalla vanhojen ammattilaisten haastatteluja. Piirtäjien on ilmeisesti aina pitänyt olla yli-ihmisiä, jotka silmää nopeammin pyöräyttävät 22 sivua sarjakuvaa, jotta saisivat kupillisen riisiä ja matonkulman päänaluseksi. Näiden sankaritarujen lukemisen jälkeen on yhä vain turhemman oloista yrittää lyijätä jotain, mikä menee tussikynävaiheessa piloille, eikä tämmöiselle tietenkään olisi ostavia markkinoitakaan. Joten harjoittelu on hyödytöntä.

I have been reading interviews of the old pros, and this has rather depressed me. Apparently, the cartoonists have always had to be superhuman performers, turning out comics pages by the dozen just to afford a bowl of rice and a carpet corner to sleep on. After reading these heroic tales it is all the more frustrating to even try to pencil something that will only turn to crap at the inking stage, and of course, there would not be any market for the stuff anyhow. So, it is useless to practice.