Välkommen, bienvenue, welcome...

... En finsk serietecknare och -översättare önskar er välkomna.
... Un dessinateur et traducteur BD finlandais vous souhaite bienvenus.
... A Finnish cartoonist and comics translator wishes you welcome.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Takaisin taivaalle - Skyward once more!

Lukijani ei voine olla tietämätön ylitsekäyvästä innostuksestani ilmailuun. Kun yhdeksän vuoden iässä valitsin ammattini, hylkäsin samalla haaveet lentäjän työstä. Edesmennyt isäni esitti näkemyksenään, että harrastus on hauskempi kuin työ. Samoin perustein hän tosin pyrki ohjaamaan minua pois kuvataiteista - turhaan.

Harrastus on ollut useimmiten liian hintava freelancekuvittajan ja -kääntäjän kukkarolle. Niin moottorilento, ultrakevytilmailu kun purjelentokin ovat karanneet ulottumattomiin.

Kevättalvella 1993 liityin riippuliitokerho Pallasliitäjiin. Ensimmäisen kymmenen sekunnin lennon jälkeen törmäsin vasemman siivenkärjen ympäri maahan ja löin naamani siipikankaaseen. Nenäni oli kipeä viikon. Tiesin kuitenkin, mikä virheeni oli ollut, ja seuraavassa startissa osasin välttää tekemästä samaa vikaliikettä. Harjoittelu jatkui vähitellen, liitimet vaihtuivat: Agur Fugasta seuraava oli La Mouette Atlas, jolla pääsin jo tammikuussa 1994 ensimmäisiin korkeisiin hinauksiin. Hinauskytkimen irrotus 300 metrin korkeudessa maistui vapaudelta, ja ne vähäiset minuutit, joiden aikana kaartelin takaisin maan pinnalle, olivat taivasta.

Elämä mutkistui. 1990-luvun taloudelliset mullistukset eivät olleet vaikuttamatta freelancen keikkoihin. Lopulta soitin Ilmailuliittoon ja ilmoitin, että lopetan jäsenyyteni, koska minulla ei enää ollut varaa tankilliseen bensiiniä, jolla olisin päässyt lentopaikalle. Harrastus sai jäädä. 1995 käytettynä ostamani Airwave Magic 4 -riippuliitimen myin lähes yhtä vähän käytettynä pois seuraavana vuonna: lentopäiväkirjassani on Magicin kohdalle merkitty 15 minuuttia lentoaikaa.

On vuosi 2017. Moni asia on muuttunut. Kerron pian, miten.



It is well-nigh impossible for my reader to be ignorant of my all-surpassing enthusiasm to aviation. When I decided on my chosen profession, I abandoned dreams of work as an aircraft pilot. My late father offered his opinion that flying would be more fun as a hobby, as opposed to being a job.  This was also the logic he used to try and steer me clear of visual arts - failing.

The hobby has, for the most part, been far too costly for the means of a freelance illustrator and translator. General aviation as well as ultralights and sailplanes have always escaped my grasp.

Late in the winter of 1993 I joined the hang gliding club Pallasliitäjät. Ten seconds into my first flight I cartwheeled over the left wingtip and hit my face on the sail. My nose hurt for a week. I knew, though, where I had gone wrong, and in the next start knew how to avoid making the same mistake again. Gradually I got more practice, the gliders evolved: after the Agur Fuga there was a la Mouette Atlas, that took me to my first high tows in January 1994. Hitting the tow release at 1000 feet tasted like freedom, and the few minutes it took to glide back earthward were just heaven.

Life got complicated. The economical turmoil of the Nineties were not without effect on freelance jobs. I finally called the Finnish Aviation association and terminated my membership, not being able to afford a tankful of gas to drive to the airstrip. So, that was, as they say, that. I sold the Airwave Magic 4 hang glider I had bought second-hand in 1995 a year later, after clocking only 15 minutes of airtime on it, according to my log book.

It is 2017. A lot has changed. Soon I'll tell how.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Vanha koulu, tai, kuten meillä silloin sanottiin, koulu - Old school, or, as we used to say, school

Olin 1980-luvun lopussa mukana suuressa animaatioprojektissa. Minua opettivat työssään osaavat ammattilaiset. Työryhmämme koostui lahjakkaista, taitavista, luovista ihmisistä. Heistä kolmen tiedän jo jättäneen tämän maallisen vaelluksen. Jukka Murtosaaren, Sauli Rantamäen ja Walt Peregoyn muisto ei himmene mielestäni niin kauan, kuin omat aivoni pysyvät jonkinlaisessa kunnossa.

Se projekti ei koskaan toteutunut. Yhtiö kaatui, saimme 1990-luvun laman, mutta onnekkaasti sain jatkaa uusissa animaatioprojekteissa, jotka jopa toteutuivat, lähinnä siitä syystä, että aluksen ohjaimissa oli H. Paakkanen, yksi Suomen briljanteimmista taiteiden moniottelijoista.

Siihen aikaan piirrosanimaatiota kuvattiin filminauhalle. Viivatestejä varten oli VHS-nauhalle kuvaavia, kalliita kameralaitteistoja. Ensimmäiset tietokoneohjelmistot olivat vasta suunnittelijoidensa ajatuksissa (ostin siihen aikaan varsin hintavan Animac 2 -ohjelman Macintosh Performaani juuri viivatestejä varten). Ajat ovat muuttuneet, ja muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla.


Photoshopin ja Clip Studion työkaluilla saa varsin näpsäkästi pieniä animaationpätkiä luoduksi suhteellisen vähällä vaivalla. Jos jaksaa sisäistää sen ajatuksen, että kuvat on kuitenkin piirrettävä. Itse olen lähinnä huvittanut ystäviäni heidän merkkipäivinään tällaisilla lyhyillä loopeilla.


video
video


I participated in an animated film project of a grand scale in the late Eighties. I was being taught the ropes by most competent professionals. Our team consisted of many talented, skilled, creative people. Three of those people are no longer with us. The memory of Jukka Murtosaari, Sauli rantamäki and Walt Peregoy will shine bright in my mind as long as I have a somewhat functional brain.

The project never bore fruit. The company went bust, we were left with the Nineties economic recession. Luckily I was given the chance to continue on some new animation projects that did see daylight, mainly because the man in charge was H. paakkanen, one of our country's most brilliant multitalents in the field of arts.

Those days, hand-drawn animation was shot on film. For the pencil tests there were expensive dedicated camera equipment that stored the images on VHS tapes. The first computer software packages were hardly more than ideas in their creators' brains ( I did purchase at the time the rather pricey Animac equipment for my pencil tests). Times have changed, and will do so ever faster.

The tools in Photoshop and Clip Studio are quite handy in creating somewhat spiffy little animated snippets. If one is willing to deal with the fact that the images still need to be drawn, that is. I have mostly tried to amuse my friends with little animated cycles of the sort seen above.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Äänikirjoja pukinkonttiin!

Muistanette, miten olen aiemmin ollut niin tyytyväinen, kun saan kuvittaa kansia Finore -yhtiön ääni- ja e-kirjoihin? Tuo pieni putiikki on mukavimpia asiakkaitani, ehkä juuri siksi, että se on pieni putiikki.



Suuret konsernit, joiden maailmassa vallitsevat kovemmat lait, ulkoistavat palkkionmaksut ja sitten pieni freelance saa odotella pikkusummiaan kuukausimääriä turhaan. 


Näin ei ole tällaisten pienten yhteistyökumppanien kanssa. Kaikki hoituu ajallaan, ja sekä kuvittajalla että kuvittajan velkojilla on parempi mieli.


Siksi tykkään myös suositella, varsinkin näin joulunpyhien yhä lähestyessä, että tekisitte lahjaostoksia pieniltä yrittäjiltä. Finorelta tuli aikaisemmin tänä vuonna ulos jokunen Teuvo Pakkalan novellikokoelma. Kotimaista vanhan ajan tarinaa, kirjallisuuden historiaa!

tiistai 1. marraskuuta 2016

2016: surullinen vuosi ja katse uuteen horisonttiin - a sad year and a look at the new horizon

Tämä vuosi tuntuu olleen täynnä uutisia niin julkisuuden henkilöiden kuolemista kuin myös omien tuttavien ja kollegojen edesmenemisistä. Kun vanhempiensakin terveyttä tarkkailee aina enemmän tai vähemmän levottomana, myös kuolema on useammin mielessä.

Kolme ja puoli vuotta sitten menetimme ystävän vakavaan sairauteen. Kaveri oli koiranystävä, ja hänen leskensä pyysi minua maalaamaan koristeeksi hautausuurnan kylkeen kaikki perheessä olleet koirat. Kuvaan tulivat myös ne, jotka olivat kuolleet ennen isäntäänsä.

Ystävämme uurna.
Our friend's urn.

Koska kuvitus- ja sarjakuvatyöt ovat olleet vuosi vuodelta heikommin tuottavia, olen myös ajatellut uusiin töihin ryhtymistä. Olen tekemässä varovaisia tiedusteluja hautausalalta, koska jollakin tapaa kuolema tuntuu antavan vähiten tilaisuutta joutua tekemisiin epärehellisyyden ja huijauksen kanssa, niitä olen nähnyt yli oman mittani työskennellessäni mainosalalla. Kuolema on meidän kaikkien edessä, hyvien ja huonojen ihmisten yhtälailla. Löysin myös kiinnostavaa aiheeseen liittyvää lukemista: Caitlin Doughtyn kirja Smoke Gets In Your Eyes on opettavainen ja viihdyttävä omaelämäkerrallinen kertomus krematoriotyöstä. 

Kartongista koottu pienoismalli mittakaavassa 1:10.
A scale model in cardboard.
Olen piirtänyt myös oman arkkumallin, jota vielä pyrin kehittämään edelleen, sekä tavallisen maahan hautaamisen kestäväksi että myös mahdollisimman krematorioystävälliseksi. Jahka jonain päivänä saan nikkaroitua mäntypuisen prototyypin valmiiksi, varaan sen itselleni tuntemattomassa tulevaisuudessa käytettäväksi, ja, jos samanlaista halutaan, rakentaisin toki tilauksesta muillekin. Itse suunnitellun tuhkauurnan muotoa vielä haudon päässäni. Myös sen aines olisi suomalainen puu.

This year seems to have been filled with news of deaths of celebrities and public figures, and also of acquaintances and colleagues who've passed away. Furthermore, when observing the health of one's own parents, with more or less uneasiness, death comes to mind more often.
Three and a half years ago we lost a friend to a grave illness. He was a dog lover, and his widow asked me to decorate his urn with a painting of all their dogs, also the ones that had died before their master.

As work in illustration and comics has been paying less and less each passing year, I have been thinking of a career change. I am gingerly probing the funeral business, the reason being death somehow seems to give the least opportunity for dishonesty and swindling; of those I have seen more than enough working in advertising. Death comes to us all, the good and the bad alike. I also found some interesting reading on the subject: Caitlin Doughty's book Smoke Gets In Your Eyes is an educational and entertaining self-biographical story about working at a crematory.

I have designed a coffin, which I still aim to develop to be practical for conventional burial as well as for cremation. When I manage to build the pinewood prototype, I'll reserve it for myself to use sometime in the unknown future, and should a similar coffin be asked for, I could build one bespoke. I am still pondering the design for an urn, the material of which would also be Finnish wood.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Työt, taustat ja tutkimukset

Työskentelen käsikirjoittaja Mikko Ketolan kanssa tällä hetkellä useamman sarjakuvaprojektin kimpussa. Yksi niistä liittyy Martti Lutherin elämään ja tapahtumiin reformaation aikaisessa Saksassa. Olen referenssimielessä lukenut kirjoja ja tutkinut aikalaiskuvia, vanhoja pukumalleja ja kaupunkimaisemia. Vielä on tekemättä lyhyt, mutta suunnitelman mukaan tiheätahtinen tutkimusmatka Berliinin ympäristöön myöhemmin tänä vuonna.

Paavo Rintalan kirja Mathis Grünewaldin elämästä on kuin Rintalan kirjat yleensäkin: lukija saadaan pohtimaan ihmisen osaa lähes huomaamatta. Lisäksi oivalsin tehneeni tietämättäni erinomaisen liikkeen lainatessani samaan aikaan kirjastosta sekä Rintalan kirjan että Walter Karl Zülchin Grünewald -monografian vuoden 1954 painoksen, joka - ehkä vuoden 1938 painoksena - päivänselvästi oli kuulunut myös Rintalan lukemistoon. Harmin paikka, etten osaa saksaa.

Lukemisen lomassa olen piirtänyt luonnoksia, muun muassa tämän A4 -arkin, joka saattaa sisältää käyttökelpoisia hahmoja sarjakuvaan tai jäädä sivuun tykkänään.


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kuvittamassa klassikkoja, taas (Illustrating classics, again)

Ystävälliset ääni- ja e-kirjayrittäjät Finore -yhtiössä ovat taas saaneet kevään korvilla tuotantokoneistostaan uusia kirjoja maailmalle. Näihin vanhoihin, joskus ihan tosivanhoihin kirjoihin minulla on tilaisuus tehdä kansikuvia. Samalla saan joskus itse lukeakseni kirjoja, joista olen aiemmin tiennyt vain vähän enemmän kuin nimen.

Yksi tällainen oli Tuomo-sedän tupa, kirja, jonka sanottiin sytyttäneen Amerikan sisällissodan. Sotaan lienee ollut muitakin, käytännönläheisempiä ja kaupallis-teollisia syitä, kuten sodissa useimmiten on. Tämän kirjan kanssa kustantajalta käytiin jopa kysymässä tasa-arvovaltuutetulta, onko sen julkaiseminen haitallista nykyisessä ilmapiirissä, koska rotukysymys on siinä niin kovin vahvasti esillä. Minun näkemykseni on tietenkin se, että kirja kuvastaa kirjoitusaikansa maailmaa, ja on erityisesti varoittava esimerkki siitä, miten väärin on kohdella ihmisiä eri tavoin ihonvärin perusteella.


The friendly audio- and e-book publishers at Finore have brought new books out this spring. I have the opportunity to illustrate the covers for these old, sometimes really old books. Also I enjoy getting to read books of which I've sometimes known little more than the title.

One such book was the Uncle Tom's Cabin, the book that was said to have started the American Civil War. The war probably had other, more pragmatic and commercial-industrial reasons, as wars usually do. This book did cause the publisher to contact the equal rights officials to ask if publishing the book could cause trouble in today's atmosphere, as racial themes are so accentuated in the story. Myself, I think the book reflects the era of its being written, and is especially an example of how wrong it is to treat people unequal based on the color of their skin.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kansikuvituksia - Cover illustrations

Sarjakuvat ovat yhä kesken, niin Anni Isotalon kuin Martti Lutherinkin osalta, koska työtä on riittänyt ajoittain ylikin oman tarpeen. Elokuvien storyboardit veivät enemmän työtunteja kuin oli aluksi arvioitu, ja nyt laskeudutaan hallitusti takaisin omien projektien pariin. Tässä välissä maalaan muutaman ääni- ja E-kirjan kansikuvan. Nämä kuvat ovat siitä edellisestä samanlaisesta kansipaketista: L. M. Montgomeryn Runotyttöä ja J. Vernen Tonavan Luotsia viime vuosisadalta.




The graphic novels still haven't been finished, neither the Anni Isotalo stories nor the Martin Luther project, because work has been piling up, occasionally so much I've forwarded some jobs to others. Movie storyboards did take more work hours than had been estimated, and now it is time to make a controlled return to my personal projects. In between I'll paint a series of covers for audio- and E-books. These pictures are from such a batch last year: L. M. Montgomery's Emily of New Moon and J. Verne's The Danube Pilot, from the last century.