Välkommen, bienvenue, welcome...

... En finsk serietecknare och -översättare önskar er välkomna.
... Un dessinateur et traducteur BD finlandais vous souhaite bienvenus.
... A Finnish cartoonist and comics translator wishes you welcome.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Tekniikan hakemista

Aina toisinaan työn jossakin vaiheessa alkaa mietityttää, tuleeko kaikki tehdyksi oikein. Nyt, kun kahden kirjankannen maalaus on kesken, ei ruveta sellaista asiaa setvimään. Sen sijaan rentoudutaan kevyillä lyijykynähahmotelmilla. Kuvassa tällä kertaa insinööri, tai vähintään mekaanikko, kuuntelee tarkoin korvin, saavatko Hispano-Suizan 12-sylinterisessä kaikki sytytystulpat kipinää.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Lavastusta

Ensimmäinen kerta, kun tein työtä näytelmäelokuvaan, oli 2000-luvun alussa, kun tuotannon moniosaaja Tarja Jakunaho soitti Aira Samulinin elämäntarinaan pohjautuneen Tango Kabaree -tuotannon tiimoilta. "Yhdessä kohtauksessa meillä on baaripöytä, ja sillä pitäisi olla muutamia olutlasin alustoja. Onnistuisiko niiden tekeminen?" Kysyin pari lisätietoa, pidimme lyhyen palaverin ja piirsin nämä. Kun elokuvan tarinassa on tärkeässä osassa liikkuminen paikasta toiseen, ovat nämä kuvitteellisten olutmerkkienkin tunnuskuvat liikenneaiheisia. Yhä vielä haaveilen omasta Ford Zephyristä. Jossa olisi moderni, toimiva tekniikka.

Olen iloinen saadessani kutsua Tarjaa ystäväksi tänä päivänäkin ja päästyäni työskentelemään hänen kanssaan ja alaisenaan Iron Sky -elokuvassa ja tulevassa Invisible Heroes -televisiosarjassa.

lauantai 29. joulukuuta 2018

Kukas sen kissanhännän jne - Tooting one's own etc.

Tapaninpäivän aterioilla suvun parissa muistui mieleen taas yksi asia, mistä saan olla loppuelämäni kiitollinen.

Maaliskuussa Töölön sairaalan teho-osaston henkilökunta huolehti luustoni kokoon hajanaisista kappaleista ruuvein, levyin ja niitein, lepäämään, toipumaan ja lopulta harjoittelemaan kävelyä. Tuo henkilökunta on taitavaa työssään, varmasti joka päivä ankaran paineen alla ja ansaitsisi tällaisen kiitoksen lisäksi paljon enemmän. Sormeni olivat ensimmäisinä palautumassa jonkinlaiseen käyttökuntoon, ja muutama viikko sitten maalasin pienen tervehdyskortin edes jonkinlaiseksi eleeksi.

Siis, vaikka oma työni on tehty näkymään ja ehkä viehättämäänkin katsojia omalla pienellä tavallaan, asetan sen tässä esille (hiukan ylpeillen) vain sairaalan lääkärien ja hoitajien osaavan työn ansiosta.

Huomasin piirustusvirheeni jo itse, ei ole tarpeen huomauttaa.

Yhäkin sanon, että riippuliito ei ole itsessään sen vaarallisempi laji kuin monet muutkaan urheilulajit.  Vaikka neurologi suositteli shakkia.
I still say hang gliding as of itself is no more dangerous than many other sports. Although the neurologist suggested playing chess.


While dining at the Boxing Day table I remembered yet another thing to be thankful for the rest of my life.

In March, the personnel of Töölö hospital emergency ward re-assembled my bones from a mish-mash of pieces, with screws, plates and staples, to be able to rest, recuperate and finally learn to walk again. Those people are capable at their work, certainly under a lot of stress every day, and would deserve a lot more than this little  word of thanks. My fingers were first to be in some working order, and some weeks ago I painted this little greeting card for some sort of gesture.

So, even if my own work is made for showing and maybe to be enjoyed by the viewers in its own little way, I here set it up (with a modicum of pride) only thanks to the competent work of the hospital doctors and nurses. 

I already noticed my mistake in drawing, no need to point it out.

torstai 20. joulukuuta 2018

Lyijykynällä huvin vuoksi - Penciling for fun

Sain viime viikolla yhden työn valmiiksi, ja toinen työ jatkuu yli vuoden vaihteen. Tässä on syytä jonkinasteiseen tyytyväisyyteen. Joulukin on jo ovella.

Mainituissa töissä käytettiin tussikynää ja vesivärejä, lyijykynää ja digitaalista maalausta. Kaiken keskellä rentoudun harjoittelemalla lyijykynällä.


I finished a job last week, and will be working on another till the new year. It is a reason to be somewhat content. Christmas is almost here, too.

In those jobs I used ink and watercolors, pencil and digital paint. In the midst of it all I relax with some pencil practice.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Kuvituksia Kirkkoon ja kaupunkiin

Niin. Kävin ihan äskettäin Helsingin Kalliossa tervehtimässä pääkaupunkiseudun seurakuntalehden toimittajia ja muita avustajia. Eräitä en ollut ikinä tavannutkaan  kasvokkain, toiset ovat olleet jo pidemmän aikaa tuttuja. Ja Kirkon ja kaupungin jutut ovat sen kun petranneet, jo sinäkin aikana, kun olen tehnyt lehteen kuvituskeikkoja.
Taannoisen kansikuvan lyijykynäpohja.

Oli kiehtovaa kuvittaa juttua Helsingin kirkkomellakoista vuonna 1917.  Kuka olisi arvannut kaupungissamme tuohduttavan sellaiseen resuamiseen, että urkurikin heitettäisiin parveltaan alas! 
Joskus kuva kasvaa tietokoneen maalailuohjelmassa kuin itsekseen, uusien yksityiskohtien noustessa esiin sitä mukaa, kuin pinta-ala kasvaa. Kuin evoluutiossa ikään, kuva täyttää sille saatavilla olevan tilan.

On niitäkin kuvia, joiden pohjalla ollut lyijykynäluonnos pysyy miltei muuttumattomana. Tämänkin kuvan juttu kertoi edellämainituista Helsingin mellakoista.




perjantai 30. marraskuuta 2018

Lyijykynäluonnos

En vielä osaa arvata, milloin kuvaan saadaan värit, tai paljonko tahdon lisätä siihen taustaa. Tahdon silti näyttää tämän, ettei se jää kokonaan unohduksiin.
Lauantain Rakettikerhossa vallitsi siitä päivästä lähtien kiihtyvä kilpavarustelu.


torstai 29. marraskuuta 2018

Tulevan vuoden sarjakuvaprojektin julistus

Olen viime aikoina tutkinut taas taustoja uutta historiallista suurtyötä varten. Sain käsikirjoittaja, dramaturgi Matti Niemiseltä kiehtovan tekstin, joka kertoo sadan vuoden takaisesta sähläämisestä, kun Suomen valtiomuotokin oli vielä kovan hakemisen takana ja täällä oli aktiivinen ja innokas monarkistiryhmä, joka touhusi maamme kuninkaaksi Hessenin prinssi Friedrich Karlia.

Vanhojen valokuvien käyttö lähdeaineistona on siinä mielessä hankalaa, että tapahtumapaikkojen valokuvia useinkaan ei löydä, rakennukset ja katukuvat ovat voineet olla aivan erilaisia kuin googlen katunäkymissä (olihan tässä maailmansotakin välissä) ja henkilöiden muotokuvat ovat aina kovin virallisen näköisiä.

Hessenin prinssiparin valokuvatkin saattavat olla milloin tahansa otettuja ja sitten studiossa retusoituja, joten nuo nuoruudensilkoiset kasvot ovat mitä ovat. Prinsessa Margarethe vietti suruaikaa sodassa kaatuneiden poikiensa vuoksi, joten ainakin tiedämme hänen tässä tarinassa olevan aina mustissaan.