Kovaksikeitettyä - the harder they're boiled...

Sain eilen lähetetyksi kansikuvan Tapani Maskulan lähiaikoina Turbatorilta julkaistavaan dekkariin Naamioleikki. Kuten jo edelliselläkin kerralla (kuvittaessani Houkutuslintu -kirjan kantta), oli taas viihdyttävä keikka: brieffi oli selkeä, luonnos meni läpi ja olen itse varsin iloinen lopputuloksenkin suhteen. Hiljaisuuden perusteella otaksun kuvan menneen läpi kustantajan taholla, ja näin ollen laitan kuvasta pikku ennakkomaistiaisen tällekin sivulle. Kirjan nimi on siis Naamioleikki, syksyllä Turbator-kustantajalta saatavilla keinolla tahi toisella.

I sent in the cover illustration for Tapani Maskula's forthcoming detective novel just yesterday, and found the job most enjoyable. As the publisher has kept quiet for the last twenty-four hours, I assume the cover was accepted. So, here's a little something to look for in the bookstores in the near future.

Kirja painosta, kertoo uutinen.

On elokuu, ja kustantajamme Zum Teufelissa ja Arktisessa Banaanissa ovat ilmoittaneet sarjakuvan saapuneen painosta. Esa Niskasen käsikirjoittama lentäjätarina Paluu rajan takaa on siis heti piakkoin haettava käsiinsä, jotta sitä saa käydä läpi suurennuslasilla ja muistuttaa itseään siitä, että täydellisyyteen ei ihminen kykene, vaikka sitä kohti kuuluu alati pyrkiä.

Samalla piirrän ja väritän pätkä kerrallaan koulukirjaa, jonka eteneminen on ilmeisesti ollut kohtuullisen tyydyttävää kaikille osapuolille, laadin kansikuvaa taas yhteen dekkariin (tästä tulee parempi kuin mitä edellinen oli) ja piirrän kuuden sivun sarjakuvaa sarjakuvalehteä varten.

Vielä on pakko yrittää saada nippuun se näytepaketti ranskalaisten kilpailuun. Sen laiminlyömisen itselleni anteeksi antaminen tulisi olemaan vaikeaa.

Mutta asiasta toiseen, ihan sattumoisin törmäsin netissä myös opettajaani vuosikymmenten takaa: Glenn Vilppu on yhä aktiivinen luennoitsija, ja animaatioalalla työskennelleistä tuttavistani useampikin muistaa hänet erinomaisena ja innostavana opettajana. Tervehdyshengessä postasin Glennin facebook-sivulle taannoin joutessani lyijäämäni luonnoksen romanttishenkisestä pitsi-, satiini- ja taftihörhellyksestä.

Toinen taiteilija, jonka kanssa oli viime vuosisadalla ilo ja kunnia työskennellä samassa työtilassa Phil Mendezin studiolla Burbankissa, ja jonka nimi oikeastaan vähän yllättäen pomppasi esiin inttervepin luotaamattomista syvyyksistä, on Walt Peregoy. En tiedä, miten voisin parhaiten kuvata mielihyvääni sen johdosta, että nämä ikuisesti fanittamani mestarit ovat yhä vaikuttamassa alaan, jonka olen tuntenut lumoavaksi ja houkuttavaksi niin kauan.