En tiedä miksi, mutta en koskaan ole kokenut Mikkelin kaupunkia erityisen vieraaksi tai tuntemattomaksi. Sitä se kuitenkin minulle on: olen elämäni aikana käynyt tuossa eteläisen Savon pääkaupungissa - anteeksi, maakuntakeskuksessa - vain parisen kertaa. Nyt vietin kaupungissa, tai enemmänkin sen lähiseudulla, kolme päivää, kun vierailevana opettajana kerroin sarjakuvista Otavan opistolla (Otava sijaitsee pätkän matkaa lounaaseen itse Mikkelin kaupungista).
Oppilaat tietenkin huijasivat minut puhumaan omiani, koska pitivät viekkaasti suunsa kiinni aina tiedustellessani, oliko kellään kysyttävää. En lähtisi pokeripöytään heistä yhdenkään kanssa. Sain kuitenkin toteutettua yhden asian, joka kuului alunperinkin tavoitteisiini: joka päivä piirrettiin jonkin aikaa elävästä mallista. Koska mallia ei ollut erikseen palkattu, vuorottelimme oppilaitten kanssa luokan edessä, poseeraten sen, minkä lihakset kestivät: "Eläkeläinen on mätkähtänyt päälle törmäävän auton konepellille", ja kahden minuutin jälkeen vaihto: "autonkuljettaja pui nyrkkiä sivuikkunastaan" ja "ensihoitajat kantavat eläkeläisen ambulanssiin". Jouduin tietenkin itse käsikirjoittamaan sketsin, oppilaitten hiljaisuuden takia. Kuvia sentään syntyi.
Ehkä vielä joskus opetan uudestaan. Tämä kerta ei ollut erityisen tuskallinen.
Je ne sais pas pourquoi, mais je n'ai jamais senti que la ville St-Michel me soit particulièrement étrange ou inconnu. Pourtant, elle me l'est: je n'ai pas vu cette capitale de la région Sud-Savonaise que deux - trois fois toute ma vie. Cette fois, j'y ai passé trois jours, quand j'étais visiteur-prof de la bande dessinée, au collège d'Otava, un bout de chemin vers sud-ouest de la ville même. (mes amis francophones vont sûrement me corriger si je me trompe de comment cela s'appelle en francais, un "Folk High School").
Les étudiants ont triché: je suis convaincu qu'ils savent déjà tout ce qu'il faut pour faire de la BD, mais comme tous les finlandais, ils sont restés en silence. Je ne conseille pas à jouer une partie de cartes avec ces gamins et gamines. Une chose j'ai pu réaliser, de toute facon: pour une ou deux heures tous les jours, on a croqué un tas de petits dessins, un de nous posant devant les autres. On a presque fait de petits tableaux-vivants pour un accident de route, jouant le rôle, par éxample, d'un motoriste, une victime d'accident et l'équipage d'ambulance, chacun à son tour. J'étais obligé à créer le scénario, à cause des bouches cousues des autres... mais au moins, ils ont dessiné.
Qui sait, je vais peut-être retourner un jour: c'était pas mal , être m'sieur le professeur.
I don't know why, but I've never felt the town of Mikkeli as particularly alien or foreign, although I've seen the capital of South Savo region only a couple of times in my life. This time I spent three days there, teaching the basics of comics in the Otava Folk High School some little distance southwest of the town proper.
The students cunningly tricked me into doing most of the talking, by keeping quiet every time I asked "Any questions? Any at all?" I do not believe a friendly game of cards with these kids would be highly profitable. Anyway, I did get one thing done that was in my original plan: every day we made sketches from a live model for an hour or two. We hadn't got a professional model, so we took turns posing for the others. There was even a little play, where two of us were cast as an old geezer hit by a car, the driver shaking his fist and the paramedics carrying the poor victim on a stretcher. I had to think up the plot alone, for my class kept quiet. But at least they drew pictures on paper.
I might yet return for short teaching gigs, as this time was not all that painful.
