Joka kymmenes vuosi - Every ten years pt.3

Anteeksi pitkä poissaolo: olin töissä. No niin, mihin jäinkään?

Tosiaan: ensimmäinen ilmaannousu purjekoneella toukokuussa. Kone oli ASK-21 OH-768, joka Nummelassa tunnetaan nimellä "Tenu". Opettaja Jyri Raivio ohjasi takaistuimelta, minä seurasin ohjainten liikkeitä varpaat polkimilla ja sormenpäät ohjaussauvalla. 

"Pidätkö sinä vastaan siellä?"

"Yritin pitää hinauskoneen suoraan edessä ja horisontin tasalla, niinkuin sanoit."

"Irrota vähäksi aikaa, kokeillaan sitten korkeammalla ohjausliikkeitä."
Irrotin otteeni sauvasta ja pidin kengänkärkiäni ylhäällä polkimilta. Hinu kiskoi meitä korkeammalle, viiteensataan metriin, ja irrotimme hinausköyden. Kaarsimme vasempaan, Hinu palasi takaisin kiitoradan päähän hakemaan seuraavaa purjekonetta narun päähän.

Suljin tuuletusikkunaruudun, joka oli ollut auki koko hinauksen ajan, jotta kuulisin paremmin, mitä opettajallani oli sanottavana. "Tällä puolella oli äsken pientä nostoa, niitä purjelennossa juuri haetaan. Variometri näyttää, miten lujaa ollaan menossa ylös- tai alaspäin." Mittarin viisari nousi kahteen ja puoleen, sitten kolmeen, neljään metriin sekunnissa. Opettaja kallisti koneen äkkiä vasemmalle siivelle ja polkaisi vasenta sivuperäsintä, jotta kaartaisimme takaisin eikä nouseva ilma karkaisi meiltä. Kiersimme kehää, lämpimän ilmapatsaan nostaessa meitä korkeammalle. 

"Nummelassa ei saa nousta yli 1100 metrin Helsinki-Vantaan lentoaseman liikenteen takia. Ja tuolla, missä näet tuon sähkölinjan, on meidän alueemme raja. Sitä ei sovi ylittää." Nyökkäsin päätäni. Jätimme noston, ja lensimme eteenpäin, kenttäalueen ulkopuolelle. "Nyt kokeillaan vähän ohjainten toimintaa. Kaarra vasempaan." Kallistin konetta vasemmalle ohjaussauvalla, ja tunsin, miten vasen poljin painui alaspäin opettajan käyttäessä sivuperäsintä. "Kun kone on kallistettu, keskitä sauva, pidetään kaarto ihan polkimilla kohdallaan. Kuula pitää pitää keskellä, tai tuo virtausta näyttävä langanpätkä, joka on kiinni kuomun ulkopinnassa. Senhän kai tiedät, että ne käyttäytyvät eri tavalla; jos kuula on vasemmalla, lanka osoittaa oikealle, ja silloin annetaan vasenta jalkaa."

Kokeilimme muutamia kaartoja vasemmalle ja oikealle, suoraa lentoa ja korkeusperäsimen vaikutusta nopeuteen. "Mennään hetki suoraan. Korkeutta on enää neljäsataa, liitytään laskukierrokseen. Minä ilmoitan radiolla." Tulimme laskukierroksen myötätuuliosalle, ja opettaja otti koneen hallintaansa. "Nyt meillä on reilusti korkeutta, että päästään kiitotielle, jarruilla pidetään liukukulma sopivana." Sininen kahva vasemmalla puolellani liikkui taaksepäin, jarrut nousivat esiin siiven pinnasta ja tunsin meidän laskeutuvan nopeammin. Kiitotien pää läheni hyvää vauhtia, ja kun melkein olimme maanpinnalla, opettaja veti sauvaa taapäin ohjaten meidät kevyesti laskuun. Pääpyörä kosketti maata, sitten kannus, jarrut avattiin kokonaan, ja kone rullasi kevyesti lähelle lähtöpaikkaa.

Olin koukussa. Kerron myöhemmin, miten juttu jatkuu.

Pardon the long absence: I've been at work. Now, where was I?

Oh, right: the first takeoff in a sailplane in May. The glider, an ASK-21 OH-768 is known by the nickname "Tenu" in Nummela. The instructor, Jyri Raivio, piloted from the back seat, I was following the controls with my toes on the rudder pedals and fingertips on the stick.

"Are you resisting on the controls?"
"I was trying to keep the towplane straight ahead and on the horizon, like you'd said."
"Let go for a while, we'll try the controls a little higher up."
I let go of the stick and lifted my toes up. The Hinu kept pulling us higher, up to five hundred meters, and we released the towline. We banked left, the Hinu returning to the end of the runway to pick up the next tow.

I slid shut the little windowpane that had been open through the tow to hear better what my instructor was saying. There was a little lift on this side a minute ago, that's what we always look for in gliding. The variometer indicates how fast we are going up or down." The needle bounced up to two-and-a-half, then to three, four meters per second. The instructor banked hard left and pushed the left rudder, so we'd turn back and not miss the rising air, We circled around, the warm air column lifting us higher.

"You can't get above 1100 meters in Nummela because of the traffic around Helsinki-Vantaa airport. And over that high-tension line is the limit of our area, not to be crossed." I nodded. We left the thermal and flew on, outside the airfield area. "Now, let's try how the controls work. Turn left." I banked the glider to the left with the control stick, and felt the left pedal being pushed down by the instructor. "When banked, center the stick and we can keep the turn with the rudder alone. Keep the ball centered, as well as that piece of string in front of you. I guess you know they behave differently; if the ball moves left, the string moves right, and you have to use left rudder."

We tried some left and right turns, straight and level flight and how the elevator affects airspeed. "Let's fly straight for a minute. We only have four hundred meters altitude left, we'll join the landing pattern." We entered the tailwind leg of the pattern, and the instructor took control. "We have plenty of altitude for reaching the runway, we can adjust the glide angle with the brakes." The blue handle on my left moved back,  the airbrakes popped out of the wing and I felt us descending faster. The end of the runway got closer fast, and when we were almost touching the ground, the instructor pulled back on the stick steering us lightly to land. The main gear touched down, then the tailwheel, the brakes full open we rolled on near where we had started.

I was hooked. I'll let you know how this goes on.