Finoreen tuli tehtäväksi ennen helmikuuta neljä kantta Jules Vernen klassikkoromaaneihin, joita löytää e-kirjoina tuolta. Jossain vaiheessa näitä olisi tarkoitus tehdä lisääkin, kunhan aikataulut enemmän selkiävät.
Samalla opin, että kun Jules Verne oli alunperin kirjoittanut tarinansa jatkokertomuksen muotoon, ovat jälkeenpäin julkaistaessa juonet katkeilleet eri kohdista: Tsaarin kuriiri onkin vasta tarinan ensimmäinen osa Michel Strogov, ja vasta seuraavassa kirjassa Kavaltajan loppu selvitetään välit petturi Ivan Ogarevin kanssa.
Valmiiksi mietityt cliffhanger -kohdat eivät kuitenkaan menneet sekaisin, ja seuraavat kaksi kantta olivatkin neutraalisti tunnelmoivia ilman tiettyä tilannekuvausta: Sukelluslaivalla maailman ympäri ja Salaperäinen saari.
Samalla sain myös tietää, mikä otus on anglo-normandialainen koira. Tuskin ikinä onnistun ymmärtämään, miten kennelihmiset saavat pidettyä lukua koirarotujensa erikoistuntomerkeistä: ihan tavallinen ajokoirahan tuo näyttäisi olevan.