Olen saanut yhden projektin taas valmiiksi: läpi viimeisen kuukauden on animoitu aamusta iltaan tiedotusspottia Yleisradiolle. Kerron siitä, kun se on saatu julkisuuteen.
Työn valmistumisen jälkeen oli tilaisuus hengähtää, kun kaunis rouvani oli jo aikaisemmin hankkinut liput valmiiksi Kansallisoopperaan (Il Trovatore, Verdin hilpeä kertomus kostosta ja kuolemasta kolmanteen sukupolveen) ja heti parin päivän päästä Kansallisbalettiin (Merirosvo - Le Corsaire, ihastuttava orientalististunnelmainen tarina orjakaupasta ja neidonryöstöistä). Siinä välilläkin kävimme syömässä hyvää intialaista ruokaa ja juomassa olutta hyvän ystävämme seurassa.
Mutta asiaan: kun animaatiota nyt taas kerran tehtiin kovan kiireen kanssa, sen jälkeen ajattelin palata kiireettömämpään ideaan, joka onkin jo vuosikymmenien ikäinen. Kun silloin ei löytynyt rahoitusta eikä tukea, ei elokuva- eikä muiltakaan säätiöiltä tahi rahastoilta, kaikki oli jäänyt "arkistoon". Nyt jatkan, silkkaa itsepäisyyttäni. Työvälineetkin ovat 1990-luvun jälkeen selvästi parantuneet.
Joten: ihan aluksi koe-eläin on päässyt pakoon hullun tiedemiehen laboratoriosta, ja uskon meidän kaikkien toivottavan sille menestystä uudessa elämässään villissä luonnossa. Alustavaan, ja vielä keskeneräiseen, viivatestiin on mennyt tämä aamupäivä, ja jatkan vasta ehtiessä.