En erityisen tarkasti muista, minä vuonna osallistuin käsikirjoituskilpailuun; silloin kerran viime vuosituhannella ajattelin satuelokuvaa, olin varmaan vastikään nähnyt Willown tai Dragonslayerin jonkun kaverin vhs-nauhalta. Itselläni ei silloin ollut työvälineitä, mutta sukulaisteni toimiston koneella kirjoitettiin ja tulostettiin paperille käsikirjoituksen raakile, loogisesti ajatellen "koska miksi ei".
Elokuvana, live-näyttelijöillä, miljoonalavasteilla ei koko ajatuksella tietenkään ollut minkään valtakunnan mahdollisuuksia.
Visio on silti edelleen mielestäni melko herttainen. Siksi nyt, kun olen
hankkinut Clip Studion erinomaisen hyödyllisen ohjelman (EX)
animaatiokäyttöön, teen alustavia luonnoksia piirrettyä elokuvaa varten ja tuon ne vähän kerrallaan,
ajan salliessa, näytille. Ehkä vielä joskus äänitän jotain viitteellistä ääniraitaankin.