Taas yksi asia, jonka tavallaan nyt oivalsin, kun vasta olin harmitellut työssä eteen tulevia joukkokohtauksia, niitä tuhatpäisiä armeijoita. Ja henkilömmehän ovat järjestään jotain aatelisia ja kuninkaallisia... jolloin jokaisella, jolla on dialogiin kuuluva repliikki tai muuten sanansa sanottavanaan, on useinkin oltava joukko palvelijoita jatkuvasti kotkottamassa ympärillään.
Niin, onhan jo parikin vuotta haudottu ja sitä varten materiaalia ja taustatietoa kerätty, tämä historiallinen tarina pohjoisten suurvaltojen rähinöinnistä keskenään. Tosiasiassahan kinastelu oli lähinnä sukulaisten kesken: Katariina Suuri ja Kustaa Kolmas olivat serkuksia. Mukaan vain valjastettiin, vertaan vuodattamaan, parin valtakunnan kansalaiset, kun juttuhan kertakaikkiaan on niin, että sillä lailla mahtavat tekevät asioita.
K3:n käsikirjoitus on ehtinyt elää hiukan, piirustustyöhön on saatu yksi apurahakin Taikelta, olemme käsikirjoittaja Niemisen kanssa vierailleet Kymenlaakson taistelumaisemissa... ja lähdekirjoja, värikkäästi kuvitettuja lähdekirjoja, on kasaantunut parin vaaksan pinkka. Silti piirtäjän päätä vaivaa yhä (henkilöiden kasvonpiirteiden lukkoonlyömisen ohessa), miten monituhatpäinen sotaväki ja sen komentajat elelivät suomalaismetsissä ja pelloille pystytetyissä leireissä päivittäistä elämäänsä? Sitä hupaisampaa on, että niitä asioita ei näytelmän sankareitten keskusteluissa käsitellä. Taustoilla on kuitenkin oltava toimintaa. Kokkeja. Pyykkäreitä. Kengitysseppiä. Peruukinkampaajia kenraaleille.
Työ etenee.
