Fransmannit, sarjakuvaharrastuksen sisäänheittäjät 40 vuotta sitten

Olen illalla töiden jälkeen menossa Kansalliskirjastoon osallistuakseni heikäläisten suomalaisen sarjakuvan satavuotisjuhlan kunniaksi järjestämään luentosarjaan. Kun sanon "osallistuakseni", tarkoitan, että joudun olemaan yksi niistä julkisista keskustelijoista, sen sijaan, että olisin vain arvostava kuuntelija. Kaikeksi onneksi paikalla on myös sanavalmiita ja tietorikkaita asiantuntijoita, toinen toistaan palkitummat Wallu, Juhani Tolvanen, Heikki Kaukoranta ja Ville Hänninen.

Olin kahdeksan vanha, kun lehtimarkkinoille ilmestyivät sarjakuvalehdet Zoom ja Ruutu, myöhemmin Non Stop. Isäni tilasi meille Ruudun, koska ihan periaatteesta meille ei tilattu Aku Ankkaa. Sitäpaitsi sain lukea likimain kaikki akkarit viikon vanhoina kuorma-auton lavalta, koska setäni pyöritti jo silloin paperinkierrätysfirmaa.

Ja se oli loistavaa! Piko ja Fantasio, Niilo Pielinen, Tintti, avaruusagentti Valerian, Yoko Tsuno, lentoemäntä Natasha, Strumffit, Lucky Luke ja monet muut sarjat saivat minutkin valitsemaan ammattini - syteen tai, kuten on saatu nähdä, saveen. Näiden sarjakuvien ansiosta oivalsin, että piirtäminenkin voi olla työ ja ammatti, ja ennen piirtämistä jonkun on kirjoitettavakin, ja sitten on vielä se kääntäminen... Niin, kaiken, mitä tätä nykyä sanon työkseni, olen löytänyt sarjakuvista. Erityisesti ranskalaisis-belgialaisista. Toistuvat keikat varastomiehen lomittajana ovat olleet vain väliaikaisia keinoja hankkia välillä jostain vähän rahaa.

Lienee asiallista vielä lisätä tuon sarjakuva-ja kirjastoväen ansiokkaan ja hellittämättömän työn hedelmän linkki tuohon:

http://sarjakuvaseura.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=371%3Asarjakuvaluentosarja&catid=111%3Aetusivu&Itemid=2

Piironginlaatikko aukeaa!

Nyt on töitä tehtäväksi asti: yhteen sarjakuvaan värit ja pientä hienosäätöä, toiseen sarjakuvaan puhekuplat ja tekstit, ja kolmesta suunnasta odotetaan yhteydenottoa - tai minä odotan sitä yhteydenottoa kolmesta suunnasta.

Joten otin työkalut mukaan mökille, missä sauna lämpiää.

Monta vuotta on hiljalleen hivutettu eteenpäin sarjakuvaa, joka alusta asti tuntui kuin minulle ajatellulta, sisälsihän tarina lentokoneita ja korpitunnelmointia. Kun joskus 2000-luvun alussa otimme ensimmäiset yhteydet käsikirjoittajan kanssa, tulin huvitelleeksi ajatusleikillä, että lentokoneista voisi tehdä pilotin elopainon mukaan eri malleja; normaali hävittäjäkonehan on oireellisesti S-kokoa, rakennettu 60-kiloisille ja 160-senttisille atleeteille. Meidän 90-kiloisten kansanosa vaati, se suorastaan huusi, L-, XL- ja XXL-kokoisia Messerschmittejä. Oivalsin myös, että hetkinen: Vaughn Bodé -vainaahan piirsi vähän samanlaisia joihinkin Junkwaffel-sarjoihinsa.

Silloin aikoinani tein myös kansiluonnoksen, jota sitten näytin eteenpäin, ja palautteen ollessa valtaosin myönteistä annoin maalauksen jäädä puolitekoisena laatikonpohjalle. Nyt, kun meillä on mahdollisuus saada työn hedelmät julki, otin vanhan kuvan, katsoin sitä kriittisellä silmällä, vaihdoin värejä, muutin lentsikoiden paikkoja, ja käänsin tuon etummaisen tyystin toisinpäin. Vain kallistettu horisontti on jäljellä. Muutos on parempaan päin. Ja tätä kuvaa ette tule näkemään painettuna julkaisunkanteen.