Heti kohta pistettyäni kuvan lähtemään Turkuun, sain nähdäkseni ensimmäiset brieffaukset seuraavaan sarjakuvakeikkaan. Tämä alkaa vauhdilla, on oltava ripeä ensimmäisten luonnosten kanssa: asiakas kuulemma varaa kirjapainoa helmikuun kolmannelle päivälle.
Taannoin vilkaisin kotvasta aikaa myös sarjakuvanharrastajien Kvaak.fi -sivuille, missä väki keskustelee aika ajoin enemmän tai vähemmän kiihkeään sävyyn sarjakuvista, niiden merkityksestä, viihdyttävyydestä ja muista ominaisuuksista. Jostain syystä olen huvitellut lukemalla esim. otsikon "Mitä on vaikea piirtää?" takaa aukeavia piirtäjien jurnutuksia. Milloin on vaikeata piirtää kenkiä tai kamiinoita, milloin taas eläimiä tai ihmisiä. Eräs nuori (otaksun) piirtäjä valitteli vaikeuksia moottoripyörän kanssa, etenkin, jos pyörässä on kaksi päällä. Eihän tuollaista voi vastustaa.
Tietenkään pyörä ei ole minkään tunnetun merkkinen, moottorin ja hallintalaitteiden yksityiskohdat olisi pengottava esiin ja hiottava tunnistettavaan muotoon, mutta kuvittelisin tuosta jo hahmottuvan jonkinoloisen prätkän. Tiedostan myös, että maassamme on lukuisa määrä moottoripyöräilyn harrastajia, jotka osaavat piirtää paljon parempia moottoripyöriä, jopa niin, että kuvasta havaitsee, esittääkö se Nortonia vai Kawasakia. Mutta koska kukaan ei määrittänyt tarkemmin, eikä tästä palkkaa makseta, tein tuon joutohetkenäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti