Tänään, kun vietin aikaani Nummelassa kuuntelemassa asiantuntevaa luentoa purjelentokoneiden rakenteista ja mekanismeista, Tampereella vietettiin Boris Hurtan 25-vuotiskirjailijajuhlaa. Päivänsankarilta oli onnistuttu viimeiseen asti pimittämään tapauksen kunniaksi julkaistu juhlakirja, johon päätoimittaja ja kirjailija Anne Leinonen pyysi kansikuvaa minulta, koska minut tiedettiin vankaksi Hurtta-faniksi. Totta kai tartuin tilaisuuteen välittömästi. Yön pimeimmät tunnit muutaman vuorokauden aikana tuottivat kuvan, joka ei - ei minun mielestäni - ole ollenkaan pahasti eksyksissä aiheestaan.
Yllä (kerrankin) tallennettuja välivaiheita kuvan etenemisestä. Lopullinen taitto oli sitten taittajan työtä, ja kirjasta tuli - sallittakoon sen sanominen - hyvän näköinen. Ja koska sain jopa välivaiheessa olleet tekstit luettavakseni, voin luvata, että hyvä kirja kaiken kaikkiaan. Tarkkailkaa kaverienne kirjahyllyjä, tämä ei varmasti tule olemaan löydettävissä joka kirjakaupasta. Mikä sinänsä on kyllä sääli.
Yhteistyöni Finore -äänikirjakustantamon kanssa jatkuu. Tässä välillä kuvitin kannen L. M. Montgomeryn klassikkoon Anna Ystävämme. Otin kuva-aiheeksi kirjan alkuosassa kuvatun kohtaamisen naapurin papukaijan kanssa. Kolmas Anna-kansi on työn alla jatkuvasti ja päätäpahkaa. Annan Unelmavuosien kannesta olen suunnitellut asianmukaisen haaveksivan: katse on siinä kohdistettu kaukaisuuteen.
Joulukiireiden keskelle tehtiin Elisa Kirjan palveluihin saatavaksi pikavauhtia Finoren rouva Elivuon kanssa myös pikku kuvaäänikirja Särkynyt teekannu, joka näyttää jääneen muun joulukampanjatulvan alle. Seuraavaa kuvaäänikirjaa suunnitellaan ystävänpäiväksi, mikä tarkoittaa, että työtunnit ovat erittäin täysiä lähitulevaisuudessa. Olihan tuossa tuo talviflunssakin häiritsemässä.
Onpa vielä mainittava tämä historian hämäristä esiinnostettu joukkoponnistus: Kapteeni Hyperventilaattorimies, värikäs mustavalkoinen sarjakuvasankari, jonka hullussa nuoruudessamme hahmottelimme Markku Uusitalon kanssa, on tarkoitus koota kevään 2013 mittaan yksien kansien väliin Zum Teufelin kunniakkaan lipun alla.. Piirtäjiähän sarjalla oli neljä: minä, Petri Hiltunen, Hannu Mänttäri ja Kivi Larmola, ja myös piirtäjät kunnostautuivat enemmän tai vähemmän näkyvästi käsikirjoituspuolella (Markun ja Johanna Sinisalon lisäksi).
Pakko jaksaa.
Superfriikku!
VastaaPoistaNo eihän tätä kestäis ellei olis yli-ihminen.
Poista