Uniaika 2014 (Dreamtime)

Kuvitin ihan joulukuun alussa Vantaan Lauri -lehteen keskiaukeaman. Sain juttutekstin toimittaja Ulla-Maija Vilmiltä, luin sen läpi, tartuin lyijykynään ja työnsin sitten sivuun mielestäni koko jutun, paitsi sen vision, joka oli muodostunut mielikuvituksessani. Olen varsin tyytyväinen tulokseen. Kuvan tilanne on kuin elämä itse.

I illustrated the center spread for a local paper at the beginning of December. The writer sent me the story, I read it through, picked up a pencil, then deliberately forgot about the story, except for the image formed inside my imagination. I am quite satisfied with the result. The situation in the pic reminds of life itself.

Taustoitusta - References

Syksylle 2016 suunnittelemme sarjakuva-albumia Martti Lutherista, ja vaikka taustoitus onkin pääosin historioitsija-käsikirjoittaja Mikko Ketolan maaperää, on mukava itsekin selailla historiankirjoja. Sitäpaitsi ajatus saa harhailla esim. ennenvanhaisiin paaveihin ja sitä kautta legendaariseen Le Trombone Illustré -sarjakuvalehteen seiskytluvulta, jolloin olin ihan liian nuori tajuamaan kaikkia vivahteita André Franquinin töissä.

We're planning a graphic novel about Martin Luther for the fall of the year 2016, and while the background reference collecting is mostly the job of the historian/scriptwriter Mikko Ketola, I've enjoyed reading the history books myself. Thoughts wander to anecdotes about popes of the past, and on to the brilliant comic book Le Trombone Illustré from the seventies, when I was all too young to get the fine nuances of André Franquin's work.

Yritys jäljitellä mestaria.
An attempt to imitate the master.

Bussimatka - bus trip

Kävin viikolla pukusovituksessa. Bussimatka Latokartanosta Pasilaan vei aikansa, ja luonnostelin pikku tilannekuvan alppimaisemasta. Vuorikauriiden tuntijat arvatenkin huomaavat, ettei kuvan yksilö edusta mitään tieteen tuntemaa lajia.

Last week I went to be wardrobed. The bus trip across town took its time, so I sketched a little alpine scene. All the ibex experts presumably notice the goat in the picture represents no known species.

Vasurilla

Olen ajatellut viime aikoina työkykyä, sen säilyttämistä, sen mahdollista menettämistä ja monia muita asioita. Jos menettäisin näköaistini, miten jatkaisin elämääni? Haluaisinko edes jatkaa, jos en pystyisi piirtämään tai maalaamaan kuvia? Jos vaikkapa saisin aivovamman, joka veisi toimintakykyni, tai vain vähentäisi sitä? Jo nyt, niinsanotusti täysin työkykyisenä, on hyvin vaikeaa saada kokoon päivittäisen elämän laskujen maksamiseen riittävää summaa. Entä, jos työkyky putoaisi puoleen? En elättele päiväunia hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon toimivuuden suhteen.

Koska kaikki tällainen pohdiskelu on sekin turhaa, tein tänään harjoituksen, jota olen jo kauan ajatellut, mutten tähän asti vain saanut ryhdytyksi. Oikea käteni on työstä hiukan rasittunut, ja tajuan sen saattavan vielä romuttua kokonaan. Piirsin siis yhden A4-arkin täyteen lyijykynähahmotelmia vasurilla. Käsittääkseni hyöty on kaksinkertainen: 1) jos oikea käteni halvaantuu, katkeaa, tai muuten vammautuu, on edes jotain, millä paikata,  ja 2) tällaisen harjoittelun arvellaan olevan terveellistä aivoille. Lisäksi luulen taas tänään oppineeni ymmärtämään hiukan paremmin niitä ihmisiä, jotka sanovat, etteivät osaa piirtää muuta kuin tuhrua.

Harkitsen tällaisen harjoittelun ottamista osaksi päivittäisiä rutiinejani. Vaikka vain yksi arkki päivässä. Olen utelias näkemään, tapahtuuko minkäänlaista edistystä.

Kohtalon hetket 2006

Aloitin Professori Anni Isotalo -sarjakuvan piirtämisen 2000-luvun puolenvälin aikoihin, kun toimittaja kustantamossa, jossa olin esitellyt kansikuvanäytteitäni, kysyi, miksen piirtäisi sarjakuvia, ja kun vastasin, että käsikirjoituksista se on kiinni, hän kertoi sarjakuvia harrastavan Mikko Ketolan kirjoittavan heille kirjaa, ja saattavan olla suostuteltavissa yhteistyöhön.

Tapasimme Mikon kanssa kahvilla, juttelimme elämästä ja sarjakuvista, totesimme meillä olevan paljonkin samantapaisia ideoita. Mikko kirjoitti tekstirungon, minä sotkin luonnoksia piirtäessäni mukaan vähän omiani, ja ensimmäinen albumi, Marian koodi, ilmestyi 2006. Tänä päivänä albumeita on ilmestynyt kolme lisää (Valkoisen meren timantit, Bosporin helmi ja Vatikaanin vanki), viidettä suunnitellaan hyvää vauhtia, ja yhä olemme Mikon kanssa ystäviä.

Penkoessani vanhoja materiaaleja olen ajoittain ihan yllättynyt siitä, miten onnistuneita jotkut sivut ovat, ajoittaisessa kömpelyydessäänkin. Ensimmäisiä photoshop-värityksiänikin voin jo katsoa rauhallisin mielin. Skannerin kanssa on vähän säädettävää, joten otin nyt vain pikaiset kuvat kameralla.

Torikammoa markkinapaikalla

Ja vaikka otsikko olisi jopa helppo kääntää myös kolmannelle kotimaiselle kielelle, taidan jättää sikseen. En nimittäin oleta kansainvälisen yleisön olevan innoissaan tilaisuudesta ostaa sarjakuvaoriginaalejani.

Vatikaanin Vanki, 2009, A3, 50€

En itsekään tunne oloani mukavaksi helppoheikin roolissa. Kuvat ovat kuitenkin myynnissä: parisataa sivua Anni Isotaloa sekä toistasataa sivua ilmasotaa. Katson, miten lomilta palaavat palkansaajat ravistelevat tyhjiä taskujaan. Kampanja jatkuu syyskuun loppuun.

Paluu Rajan Takaa, 2011, A4, 40€

Vuodet ne menevät - The years go passing by

Hiljattain sain lahjaksi pienen setin venäläisiä vesivärejä. Olin ostanut aiemmin kokeilunipun maalauspohjia, ja suunnittelin jo harjoittelevani vähän maalaamista, kunhan työn alla ollut sarjakuva saataisiin pois päiväjärjestyksestä.

Minua muistutettiin rakkaan ystävän tulevasta syntymäpäivästä, ja äkkiä sain ylimääräisen innokkeen käydä työhön.

Olemme tunteneet päivänsankarin kanssa kolme vuosikymmentä. En usko  ihmisikään mahtuvan montaa niin hyvää ystävää.


Recently I received, as a gift, a set of Russian watercolors. Having purchased a sample stack of illustration boards, I already had a plan to do some little painting, just for practice, after getting the comic story off the desk. 

I was reminded of the upcoming birthday of a dear friend, and suddenly I had some extra motivation to get on the job.

I've known the birthday boy for three decades. I don't believe many such friends will be found in a lifetime.

Birthday card, watercolor on Crescent Board 23X23cm
(Commissioned by the birthday boy's spouse)

Väriä pintaan - 1st coat of color

Tämä on se eilinen luonnos, johon on lisätty vähän väriä. Olen lepuuttanut aivojani storyboardien rasituksista.

The sketch from yesterday, with a little color added. I've been resting my brain from the strains of doing storyboards.

Lämmittelyä - Warming up

Olen siis lähiviikot piirtämässä storyboardeja elokuvaprojektiin. Työ on viihdyttävää, mutta silti on toki pidettävä taukoja. Piirrostyön lomassa voin aina verrytellä vaikkapa maalaamalla. Tässä lyijykynäpohja tulevaa vesivärikuvaa varten (eikö olekin harmillista, että enää nykyään ei julkaista niin paljon kovaksikeitettyä roskaa kuin ennen vanhaan? Tämä kuva olisi varmasti ollut omiaan johonkin järkyttävään "tapahtui tosielämässä" -tarinaan).

So, I'll be drawing storyboards for a movie project for a few weeks. The work is entertaining, but every now and then a little break is in order. When I'm not drawing, I can always stretch my muscles painting. Here's a pencil sketch for an upcoming watercolor picture (Isn't it sad that so little hard-boiled trash is published any more? This picture could fit so well with some shocking "true life" story).

Arkistoistamme - From our archives

Toivon, ettei kellekään ole jäänyt epäselväksi, että ammattimaisen kuvamaakarin taideteoksia sekä kuvitus- ja sarjakuvaoriginaaleja voi ostaa rahalla. Minunkin. Vuosien aikana arkistokaappeihini on kertynyt yhtä ja toista, jolle ei ole enää painotöiden jälkeen tarvetta.

Olen myös tehnyt työtä tilauksesta. Kyse on vain yhteisymmärryksen löytämisestä työn aikataulun ja hinnan suhteen.

I hope I have made it clear to all, that a professional picturemaker's art and artwork for illustration, comics and such can be purchased with money. Mine, too. For years my filing cabinets have accumulated odds and ends that are no longer needed after printing.

I have also taken commissions. It's all about finding a mutual understanding over the schedules and pricing.

A back cover illo for a one-off comic book
publication sometime in early 2000s. A4, ink on paper.
For sale.

Lopettamattomat jutut - The unfinished business

Olen taas yhden sarjakuvaurakan päätökseen vietyäni selannut kaikkea sitä keskeneräistä, joka oli syrjässä odottamassa, että pääsisi takaisin pöydälle. Minulla on paljon hyviä pieniä projekteja erilaisissa vaiheissa, voisin hyvin tehdä näitä nähtävissä olevan loppuikäni, jos ei tarvitsisi tienata rahaa kuvituskeikoista.

Keikkatöissäkin on kuitenkin iloiset puolensa: aloitan alkavalla viikolla taas yhden elokuvan storyboardien piirtämisen. Kuvaaja lähetti jo edeltäkäsin selattavaksi käsikirjoituksen alkuosan, ja tiistaina tapaamme ohjaajan polkaistaksemme työn ihan tosissaan käyntiin. Juuri, kun luulitte kuunatsien olevan historiaa...

Having finished another comics job, I've browsed through all the unfinished stuff I had pushed aside for the duration. I have lots of nice little projects in various stages, I could well work on these things for the rest of my foreseeable life, if I didn't have to earn a living from illustration gigs.

Nonetheless, there is a brighter side to the gigs: this week I'll start on the storyboards of yet another motion picture. The Director of Photography already sent me the first part of the treatment to read, and on Tuesday we'll meet with the Director to get seriously started. Just, when you thought the Moon Nazis were history...

20 vuotta myöhemmin

Roolipeli- ja cosplay-ihmiset ovat oma lukunsa. Kauan sitten väsäilin yhdelle kuvassa olevan miekan, tarkoituksena saada se näyttämään erään elokuvan rekvisiitalta. Viime kesänä miekan kohtaloa tiedusteltiin, koska sitä olisi tarkoitus käyttää taas samantapaisessa ohjelmanumerossa. Etsinnän jälkeen se löytyi työhuoneelta (huotra on poissa, hajonnut tai kadonnut), ja nyt se on valmis lähtemään pois.

Työntäyteinen tammikuu

Se oli sellainen vuodenvaihde. Joskus tähän aikaan vuodesta on pidetty loma, koska freelancereilla on ollut keskitalvella hiljaista. Nyt ei ollut. Loma on siis lykätty maaliskuulle.

Finoreen tuli tehtäväksi ennen helmikuuta neljä kantta Jules Vernen klassikkoromaaneihin, joita löytää e-kirjoina tuolta. Jossain vaiheessa näitä olisi tarkoitus tehdä lisääkin, kunhan aikataulut enemmän selkiävät.

Samalla opin, että kun Jules Verne oli alunperin kirjoittanut tarinansa jatkokertomuksen muotoon, ovat jälkeenpäin julkaistaessa juonet katkeilleet eri kohdista: Tsaarin kuriiri onkin vasta tarinan ensimmäinen osa Michel Strogov, ja vasta seuraavassa kirjassa Kavaltajan loppu selvitetään välit petturi Ivan Ogarevin kanssa.

Valmiiksi mietityt cliffhanger -kohdat eivät kuitenkaan menneet sekaisin, ja seuraavat kaksi kantta olivatkin neutraalisti tunnelmoivia ilman tiettyä tilannekuvausta: Sukelluslaivalla maailman ympäri ja Salaperäinen saari.  

Samalla sain myös tietää, mikä otus on anglo-normandialainen koira. Tuskin ikinä onnistun ymmärtämään, miten kennelihmiset saavat pidettyä lukua koirarotujensa erikoistuntomerkeistä: ihan tavallinen ajokoirahan tuo näyttäisi olevan.