Äänikirjoja pukinkonttiin!

Muistanette, miten olen aiemmin ollut niin tyytyväinen, kun saan kuvittaa kansia Finore -yhtiön ääni- ja e-kirjoihin? Tuo pieni putiikki on mukavimpia asiakkaitani, ehkä juuri siksi, että se on pieni putiikki.

Suuret konsernit, joiden maailmassa vallitsevat kovemmat lait, ulkoistavat palkkionmaksut ja sitten pieni freelance saa odotella pikkusummiaan kuukausimääriä turhaan. 

Näin ei ole tällaisten pienten yhteistyökumppanien kanssa. Kaikki hoituu ajallaan, ja sekä kuvittajalla että kuvittajan velkojilla on parempi mieli.

Siksi tykkään myös suositella, varsinkin näin joulunpyhien yhä lähestyessä, että tekisitte lahjaostoksia pieniltä yrittäjiltä. Finorelta tuli aikaisemmin tänä vuonna ulos jokunen Teuvo Pakkalan novellikokoelma. Kotimaista vanhan ajan tarinaa, kirjallisuuden historiaa!

2016: surullinen vuosi ja katse uuteen horisonttiin - a sad year and a look at the new horizon

Tämä vuosi tuntuu olleen täynnä uutisia niin julkisuuden henkilöiden kuolemista kuin myös omien tuttavien ja kollegojen edesmenemisistä. Kun vanhempiensakin terveyttä tarkkailee aina enemmän tai vähemmän levottomana, myös kuolema on useammin mielessä.

Kolme ja puoli vuotta sitten menetimme ystävän vakavaan sairauteen. Kaveri oli koiranystävä, ja hänen leskensä pyysi minua maalaamaan koristeeksi hautausuurnan kylkeen kaikki perheessä olleet koirat. Kuvaan tulivat myös ne, jotka olivat kuolleet ennen isäntäänsä.

Ystävämme uurna.
Our friend's urn.

Koska kuvitus- ja sarjakuvatyöt ovat olleet vuosi vuodelta heikommin tuottavia, olen myös ajatellut uusiin töihin ryhtymistä. Olen tekemässä varovaisia tiedusteluja hautausalalta, koska jollakin tapaa kuolema tuntuu antavan vähiten tilaisuutta joutua tekemisiin epärehellisyyden ja huijauksen kanssa, niitä olen nähnyt yli oman mittani työskennellessäni mainosalalla. Kuolema on meidän kaikkien edessä, hyvien ja huonojen ihmisten yhtälailla. Löysin myös kiinnostavaa aiheeseen liittyvää lukemista: Caitlin Doughtyn kirja Smoke Gets In Your Eyes on opettavainen ja viihdyttävä omaelämäkerrallinen kertomus krematoriotyöstä. 

Kartongista koottu pienoismalli mittakaavassa 1:10.
A scale model in cardboard.

Olen piirtänyt myös oman arkkumallin, jota vielä pyrin kehittämään edelleen, sekä tavallisen maahan hautaamisen kestäväksi että myös mahdollisimman krematorioystävälliseksi. Jahka jonain päivänä saan nikkaroitua mäntypuisen prototyypin valmiiksi, varaan sen itselleni tuntemattomassa tulevaisuudessa käytettäväksi, ja, jos samanlaista halutaan, rakentaisin toki tilauksesta muillekin. Itse suunnitellun tuhkauurnan muotoa vielä haudon päässäni. Myös sen aines olisi suomalainen puu.

This year seems to have been filled with news of deaths of celebrities and public figures, and also of acquaintances and colleagues who've passed away. Furthermore, when observing the health of one's own parents, with more or less uneasiness, death comes to mind more often.

Three and a half years ago we lost a friend to a grave illness. He was a dog lover, and his widow asked me to decorate his urn with a painting of all their dogs, also the ones that had died before their master.

As work in illustration and comics has been paying less and less each passing year, I have been thinking of a career change. I am gingerly probing the funeral business, the reason being death somehow seems to give the least opportunity for dishonesty and swindling; of those I have seen more than enough working in advertising. Death comes to us all, the good and the bad alike. I also found some interesting reading on the subject: Caitlin Doughty's book Smoke Gets In Your Eyes is an educational and entertaining self-biographical story about working at a crematory.

I have designed a coffin, which I still aim to develop to be practical for conventional burial as well as for cremation. When I manage to build the pinewood prototype, I'll reserve it for myself to use sometime in the unknown future, and should a similar coffin be asked for, I could build one bespoke. I am still pondering the design for an urn, the material of which would also be Finnish wood.

Työt, taustat ja tutkimukset

Työskentelen käsikirjoittaja Mikko Ketolan kanssa tällä hetkellä useamman sarjakuvaprojektin kimpussa. Yksi niistä liittyy Martti Lutherin elämään ja tapahtumiin reformaation aikaisessa Saksassa. Olen referenssimielessä lukenut kirjoja ja tutkinut aikalaiskuvia, vanhoja pukumalleja ja kaupunkimaisemia. Vielä on tekemättä lyhyt, mutta suunnitelman mukaan tiheätahtinen tutkimusmatka Berliinin ympäristöön myöhemmin tänä vuonna.

Paavo Rintalan kirja Mathis Grünewaldin elämästä on kuin Rintalan kirjat yleensäkin: lukija saadaan pohtimaan ihmisen osaa lähes huomaamatta. Lisäksi oivalsin tehneeni tietämättäni erinomaisen liikkeen lainatessani samaan aikaan kirjastosta sekä Rintalan kirjan että Walter Karl Zülchin Grünewald -monografian vuoden 1954 painoksen, joka - ehkä vuoden 1938 painoksena - päivänselvästi oli kuulunut myös Rintalan lukemistoon. Harmin paikka, etten osaa saksaa.

Lukemisen lomassa olen piirtänyt luonnoksia, muun muassa tämän A4 -arkin, joka saattaa sisältää käyttökelpoisia hahmoja sarjakuvaan tai jäädä sivuun tykkänään.

Kuvittamassa klassikkoja, taas (Illustrating classics, again)

Ystävälliset ääni- ja e-kirjayrittäjät Finore -yhtiössä ovat taas saaneet kevään korvilla tuotantokoneistostaan uusia kirjoja maailmalle. Näihin vanhoihin, joskus ihan tosivanhoihin kirjoihin minulla on tilaisuus tehdä kansikuvia. Samalla saan joskus itse lukeakseni kirjoja, joista olen aiemmin tiennyt vain vähän enemmän kuin nimen.

Yksi tällainen oli Tuomo-sedän tupa, kirja, jonka sanottiin sytyttäneen Amerikan sisällissodan. Sotaan lienee ollut muitakin, käytännönläheisempiä ja kaupallis-teollisia syitä, kuten sodissa useimmiten on. Tämän kirjan kanssa kustantajalta käytiin jopa kysymässä tasa-arvovaltuutetulta, onko sen julkaiseminen haitallista nykyisessä ilmapiirissä, koska rotukysymys on siinä niin kovin vahvasti esillä. Minun näkemykseni on tietenkin se, että kirja kuvastaa kirjoitusaikansa maailmaa, ja on erityisesti varoittava esimerkki siitä, miten väärin on kohdella ihmisiä eri tavoin ihonvärin perusteella.

The friendly audio- and e-book publishers at Finore have brought new books out this spring. I have the opportunity to illustrate the covers for these old, sometimes really old books. Also I enjoy getting to read books of which I've sometimes known little more than the title.

One such book was the Uncle Tom's Cabin, the book that was said to have started the American Civil War. The war probably had other, more pragmatic and commercial-industrial reasons, as wars usually do. This book did cause the publisher to contact the equal rights officials to ask if publishing the book could cause trouble in today's atmosphere, as racial themes are so accentuated in the story. Myself, I think the book reflects the era of its being written, and is especially an example of how wrong it is to treat people unequal based on the color of their skin.

Kansikuvituksia - Cover illustrations

Sarjakuvat ovat yhä kesken, niin Anni Isotalon kuin Martti Lutherinkin osalta, koska työtä on riittänyt ajoittain ylikin oman tarpeen. Elokuvien storyboardit veivät enemmän työtunteja kuin oli aluksi arvioitu, ja nyt laskeudutaan hallitusti takaisin omien projektien pariin. Tässä välissä maalaan muutaman ääni- ja E-kirjan kansikuvan. Nämä kuvat ovat siitä edellisestä samanlaisesta kansipaketista: L. M. Montgomeryn Runotyttöä ja J. Vernen Tonavan Luotsia viime vuosisadalta.

The graphic novels still haven't been finished, neither the Anni Isotalo stories nor the Martin Luther project, because work has been piling up, occasionally so much I've forwarded some jobs to others. Movie storyboards did take more work hours than had been estimated, and now it is time to make a controlled return to my personal projects. In between I'll paint a series of covers for audio- and E-books. These pictures are from such a batch last year: L. M. Montgomery's Emily of New Moon and J. Verne's The Danube Pilot, from the last century.

Revontulia - Aurorae

Ilmeisesti aurinko on reipastunut viime vuosina, koska revontulia tuntuu näkyvän entistä useammin. Tai sitten vanhana ajan kulku tuntuu nopeammalta ja vuosienkin väliajat kuluvat kuin hetki vain.

Apparently the sun has perked up these years, because it seems there are more Northern Lights than before. Or perhaps as I get older, time seems to speed up and years whizz by like mere moments.

Ikinä koskaan enää - Never say never again and again

Tein vuosia freelancena kuvituksia mainostoimistoille. Työ oli ajoittain hauskaa, mutta jos halutaan olettaa, että ihmisellä on elävä sielu, niin mainostyö sen turmelee, sitten tappaa. Olen onnistunut enimmäkseen hivuttautumaan mainonnan ja markkinoinnin valheellisesta maailmasta etäämmälle.

1980-luvulta vuosituhannen vaihteeseen työskentelin myös animaatioelokuvissa. Jossain vaiheessa aloin väsyä työn raskauteen ja tuloksetkin, niin taloudellisesti kuin taiteellisesti, jättivät usein (joskaan eivät aina) toivomisen varaa.

Silti aina joskus tuntuu siltä, että olisi mukavaa askarrella jonkin pienen, ihan pienen animaation kanssa, aivan hiukan huvikseni vain.

For years I worked as a freelance illustrator for ad agencies. The work was occasionally fun, but, supposing a human being has a living soul, advertising work will first corrupt, then kill it. I have managed to gradually edge further out of the mendacious world of advertising and marketing.

From the nineteen-eighties till the turn of the millennium I also dabbled in animated cartoons. At some point I tired of the workload, and the results, too, were often (although not always) unsatisfying, both artistically and economically. 

Yet I occasionally feel compelled to do a little something, just an itty bitty animation for fun.