Dekkarinkansi, ja mitä siinä on oltava

Olin tekaissut jo vähän aiemmin Tapani Baggen tarinaan kansikuvan, missä olin päässyt huvittelemaan autoilla ja asfaltilla, ja sitten Turbator-kustantamo lähestyi minua uudestaan: Juri Nummelin oli kokoamassa Sherlock Holmes -tarinoita, missä tuo vainukoirien kuningas olisi yhdistetty kalsaan kotimaahamme tai suomalaisuuteen väljemmin. Kuinka olisinkaan voinut jättää kotimaisen maalaustaiteen klassikon, Akseli Gallén-Kallelan Symposionin, käyttämättä? Toki vein "kameran" eri laidalle pöytää, ja asettelu on ehkä inasen verran erilainen kuin kansallisaarteessamme, mutta olin varsin tyytyväinen tähän kansikuvaan. Sitäpaitsi on kannessa melkein kaikki salapoliisitarinan eväät: pöydällä pullo ja revolveri, ja kylmät katseet puolin ja toisin. Ainoa, mikä puuttuu muuten oikeaoppisesta dekkarikuvasta, on se vähäpukeinen nainen. Katson, mitä voin tehdä tulevissa töissä.