Välkommen, bienvenue, welcome...

... En finsk serietecknare och -översättare önskar er välkomna.
... Un dessinateur et traducteur BD finlandais vous souhaite bienvenus.
... A Finnish cartoonist and comics translator wishes you welcome.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Vanha koulu, tai, kuten meillä silloin sanottiin, koulu - Old school, or, as we used to say, school

Olin 1980-luvun lopussa mukana suuressa animaatioprojektissa. Minua opettivat työssään osaavat ammattilaiset. Työryhmämme koostui lahjakkaista, taitavista, luovista ihmisistä. Heistä kolmen tiedän jo jättäneen tämän maallisen vaelluksen. Jukka Murtosaaren, Sauli Rantamäen ja Walt Peregoyn muisto ei himmene mielestäni niin kauan, kuin omat aivoni pysyvät jonkinlaisessa kunnossa.

Se projekti ei koskaan toteutunut. Yhtiö kaatui, saimme 1990-luvun laman, mutta onnekkaasti sain jatkaa uusissa animaatioprojekteissa, jotka jopa toteutuivat, lähinnä siitä syystä, että aluksen ohjaimissa oli H. Paakkanen, yksi Suomen briljanteimmista taiteiden moniottelijoista.

Siihen aikaan piirrosanimaatiota kuvattiin filminauhalle. Viivatestejä varten oli VHS-nauhalle kuvaavia, kalliita kameralaitteistoja. Ensimmäiset tietokoneohjelmistot olivat vasta suunnittelijoidensa ajatuksissa (ostin siihen aikaan varsin hintavan Animac 2 -ohjelman Macintosh Performaani juuri viivatestejä varten). Ajat ovat muuttuneet, ja muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla.


Photoshopin ja Clip Studion työkaluilla saa varsin näpsäkästi pieniä animaationpätkiä luoduksi suhteellisen vähällä vaivalla. Jos jaksaa sisäistää sen ajatuksen, että kuvat on kuitenkin piirrettävä. Itse olen lähinnä huvittanut ystäviäni heidän merkkipäivinään tällaisilla lyhyillä loopeilla.





I participated in an animated film project of a grand scale in the late Eighties. I was being taught the ropes by most competent professionals. Our team consisted of many talented, skilled, creative people. Three of those people are no longer with us. The memory of Jukka Murtosaari, Sauli rantamäki and Walt Peregoy will shine bright in my mind as long as I have a somewhat functional brain.

The project never bore fruit. The company went bust, we were left with the Nineties economic recession. Luckily I was given the chance to continue on some new animation projects that did see daylight, mainly because the man in charge was H. paakkanen, one of our country's most brilliant multitalents in the field of arts.

Those days, hand-drawn animation was shot on film. For the pencil tests there were expensive dedicated camera equipment that stored the images on VHS tapes. The first computer software packages were hardly more than ideas in their creators' brains ( I did purchase at the time the rather pricey Animac equipment for my pencil tests). Times have changed, and will do so ever faster.

The tools in Photoshop and Clip Studio are quite handy in creating somewhat spiffy little animated snippets. If one is willing to deal with the fact that the images still need to be drawn, that is. I have mostly tried to amuse my friends with little animated cycles of the sort seen above.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti