Takaisin taivaalle - Skyward once more!

Lukijani ei voine olla tietämätön ylitsekäyvästä innostuksestani ilmailuun. Kun yhdeksän vuoden iässä valitsin ammattini, hylkäsin samalla haaveet lentäjän työstä. Edesmennyt isäni esitti näkemyksenään, että harrastus on hauskempi kuin työ. Samoin perustein hän tosin pyrki ohjaamaan minua pois kuvataiteista - turhaan.

Harrastus on ollut useimmiten liian hintava freelancekuvittajan ja -kääntäjän kukkarolle. Niin moottorilento, ultrakevytilmailu kun purjelentokin ovat karanneet ulottumattomiin.

Kevättalvella 1993 liityin riippuliitokerho Pallasliitäjiin. Ensimmäisen kymmenen sekunnin lennon jälkeen törmäsin vasemman siivenkärjen ympäri maahan ja löin naamani siipikankaaseen. Nenäni oli kipeä viikon. Tiesin kuitenkin, mikä virheeni oli ollut, ja seuraavassa startissa osasin välttää tekemästä samaa vikaliikettä. Harjoittelu jatkui vähitellen, liitimet vaihtuivat: Agur Fugasta seuraava oli La Mouette Atlas, jolla pääsin jo tammikuussa 1994 ensimmäisiin korkeisiin hinauksiin. Hinauskytkimen irrotus 300 metrin korkeudessa maistui vapaudelta, ja ne vähäiset minuutit, joiden aikana kaartelin takaisin maan pinnalle, olivat taivasta.

Elämä mutkistui. 1990-luvun taloudelliset mullistukset eivät olleet vaikuttamatta freelancen keikkoihin. Lopulta soitin Ilmailuliittoon ja ilmoitin, että lopetan jäsenyyteni, koska minulla ei enää ollut varaa tankilliseen bensiiniä, jolla olisin päässyt lentopaikalle. Harrastus sai jäädä. 1995 käytettynä ostamani Airwave Magic 4 -riippuliitimen myin lähes yhtä vähän käytettynä pois seuraavana vuonna: lentopäiväkirjassani on Magicin kohdalle merkitty 15 minuuttia lentoaikaa.

On vuosi 2017. Moni asia on muuttunut. Kerron pian, miten.

It is well-nigh impossible for my reader to be ignorant of my all-surpassing enthusiasm to aviation. When I decided on my chosen profession, I abandoned dreams of work as an aircraft pilot. My late father offered his opinion that flying would be more fun as a hobby, as opposed to being a job.  This was also the logic he used to try and steer me clear of visual arts - failing.

The hobby has, for the most part, been far too costly for the means of a freelance illustrator and translator. General aviation as well as ultralights and sailplanes have always escaped my grasp.

Late in the winter of 1993 I joined the hang gliding club Pallasliitäjät. Ten seconds into my first flight I cartwheeled over the left wingtip and hit my face on the sail. My nose hurt for a week. I knew, though, where I had gone wrong, and in the next start knew how to avoid making the same mistake again. Gradually I got more practice, the gliders evolved: after the Agur Fuga there was a la Mouette Atlas, that took me to my first high tows in January 1994. Hitting the tow release at 1000 feet tasted like freedom, and the few minutes it took to glide back earthward were just heaven.

Life got complicated. The economical turmoil of the Nineties were not without effect on freelance jobs. I finally called the Finnish Aviation association and terminated my membership, not being able to afford a tankful of gas to drive to the airstrip. So, that was, as they say, that. I sold the Airwave Magic 4 hang glider I had bought second-hand in 1995 a year later, after clocking only 15 minutes of airtime on it, according to my log book.

It is 2017. A lot has changed. Soon I'll tell how.