Siedettävä keveys lujuuslaskelmissa

Isävainajani toivoi minusta silloin 1970-luvulla insinööriä. Toisin kävi.

Oheisessa kuvassa on löyhästi käytetty mallina vanhaa Valmetin mainosvalokuvaa. Kuvan teekkareita en ulkonäöltä tunnista ja koko lentokone on vaihdettu (valokuvassa oli ollut taustana PIK-23 jossain suunnittelutyönsä vaiheessa).

Uusinta harjoittelua vanhimmilla välineillä

Niin, mihin jäinkään? Ostin paketin piirustushiiliä ja olen treenaillut aikani kuluksi, mistä todisteena nyt vaikkapa tämä perinnewestern-hahmotelma. Jos en olisi tähän postannut, olisin varmaan tarjonnut Länkkäriseuran Ruudinsavu -lehteen kansikuvaksi.

Lisäksi olen jatkanut perinteisten piirustustekniikoiden parissa harjoittelua: lyijykynän kanssa haparoin Norman Rockwellin suuntaan. Hänen luonnoksensa olivat toki tuhatkertaisesti pitemmälle työstettyjä.

Lisäksi olen alkanut hiukan ymmärtää, millaiset tekniikat sopivat puuvärityöskentelyyn. Mennävuotisilla sarjakuvafestivaaleilla sain erikoismestari H. Paakkaselta ostamieni pilapiirroskirjojen kaupanpäällisiksi pikku paketin mainioita pikku värikyniä. Ne toimivat kätevästi lyijykynän grafiitin korostusten kera.

Kuinka harjoitellaan liian myöhään

Viime- tai toissaviikolla eräässä nettikeskustelussa pomppasi taas kerran esiin Eero Järnefeltin maalaus vuodelta 1893, Kaski, tunnetaan myös nimellä Raatajat rahanalaiset. Töistä hengähtäessäni piirsin keskustelusta innoittuneena lyijykynällä pohjaluonnosta tietokirjan kuvan perusteella.

Lyijykynäpiirros oli muutaman päivän syrjässä, kunnes eilen ennen nukkumaanmenoa otin jonkin aikaa käyttämättä jääneet nappivesivärit esiin ja jatkoin. Ja jatkan edelleen; pitänee ottaa se tietokirja uudestaan auki, jotta voin vertailla värejä alkuperäiseen. Muistiini ei ole luottamista värisävyasioissa.

Mutta nyt pääsenkin aiheeseen, josta tässä ajattelin kirjoittaa: Tämähän on se opintojen ja työuran vaihe, joka kaikkien pitäisi käydä läpi jo teini-iässä, vanhojen tunnettujen töiden kopiointi kohtuullisen huolellisesti ja tutustuen niihin tekniikoihin, joita vanhat ammattilaiset käyttivät. Viimeistään opiskelun aikana pitäisi harjoitella mahdollisimman paljon vanhoja, todistetusti toimineita työtapoja. Koulun kuvaamataidon tunneilla muistan kapinoineeni opettajan pedagogista näkemystä vastaan (ja kuka oikeasti jaksaisikaan loputtomiin hurmaantua vuosituhansien takaisesta egyptiläisestä ilmaisusta?) ja opettajan puolestaan surkutelleen piirtämisiäni, jotka jäljittelivät aina vain enemmän eurooppalaisia, erityisesti ranskalais-belgialaisia sarjakuvia.

Mutta nyt, kuudennella kymmenelläni, olen satunnaisesti kiinnostunut 

vanhojen taideteosten tarkastelusta ja niiden tekniikoiden puolivillaisesta jäljittelystä. 

Tämä ei vähennä mitään sarjakuvaharrastuksestani. 

Vain aikaa tähän menee, ja elämää on jäljellä rajallisesti. 

Siksi näin jälkeenpäin hiukan harmittelen, etten laittanut tällaisiin harjoituksiin 

monin verroin enemmän aikaa silloin, kun sitä tuntui olevan rajattomasti.