Viime- tai toissaviikolla eräässä nettikeskustelussa pomppasi taas kerran esiin Eero Järnefeltin maalaus vuodelta 1893, Kaski, tunnetaan myös nimellä Raatajat rahanalaiset. Töistä hengähtäessäni piirsin keskustelusta innoittuneena lyijykynällä pohjaluonnosta tietokirjan kuvan perusteella.
Lyijykynäpiirros oli muutaman päivän syrjässä, kunnes eilen ennen nukkumaanmenoa otin jonkin aikaa käyttämättä jääneet nappivesivärit esiin ja jatkoin. Ja jatkan edelleen; pitänee ottaa se tietokirja uudestaan auki, jotta voin vertailla värejä alkuperäiseen. Muistiini ei ole luottamista värisävyasioissa.
Mutta nyt pääsenkin aiheeseen, josta tässä ajattelin kirjoittaa: Tämähän on se opintojen ja työuran vaihe, joka kaikkien pitäisi käydä läpi jo teini-iässä, vanhojen tunnettujen töiden kopiointi kohtuullisen huolellisesti ja tutustuen niihin tekniikoihin, joita vanhat ammattilaiset käyttivät. Viimeistään opiskelun aikana pitäisi harjoitella mahdollisimman paljon vanhoja, todistetusti toimineita työtapoja. Koulun kuvaamataidon tunneilla muistan kapinoineeni opettajan pedagogista näkemystä vastaan (ja kuka oikeasti jaksaisikaan loputtomiin hurmaantua vuosituhansien takaisesta egyptiläisestä ilmaisusta?) ja opettajan puolestaan surkutelleen piirtämisiäni, jotka jäljittelivät aina vain enemmän eurooppalaisia, erityisesti ranskalais-belgialaisia sarjakuvia.
Mutta nyt, kuudennella kymmenelläni, olen satunnaisesti kiinnostunut
vanhojen taideteosten tarkastelusta ja niiden tekniikoiden puolivillaisesta jäljittelystä.
Tämä ei vähennä mitään sarjakuvaharrastuksestani.
Vain aikaa tähän menee, ja elämää on jäljellä rajallisesti.
Siksi näin jälkeenpäin hiukan harmittelen, etten laittanut tällaisiin harjoituksiin
monin verroin enemmän aikaa silloin, kun sitä tuntui olevan rajattomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti