Tulevan vuoden sarjakuvaprojektin julistus

Olen viime aikoina tutkinut taas taustoja uutta historiallista suurtyötä varten. Sain käsikirjoittaja, dramaturgi Matti Niemiseltä kiehtovan tekstin, joka kertoo sadan vuoden takaisesta sähläämisestä, kun Suomen valtiomuotokin oli vielä kovan hakemisen takana ja täällä oli aktiivinen ja innokas monarkistiryhmä, joka touhusi maamme kuninkaaksi Hessenin prinssi Friedrich Karlia.

Vanhojen valokuvien käyttö lähdeaineistona on siinä mielessä hankalaa, että tapahtumapaikkojen valokuvia useinkaan ei löydä, rakennukset ja katukuvat ovat voineet olla aivan erilaisia kuin googlen katunäkymissä (olihan tässä maailmansotakin välissä) ja henkilöiden muotokuvat ovat aina kovin virallisen näköisiä.

Hessenin prinssiparin valokuvatkin saattavat olla milloin tahansa otettuja ja sitten studiossa retusoituja, joten nuo nuoruudensilkoiset kasvot ovat mitä ovat. Prinsessa Margarethe vietti suruaikaa sodassa kaatuneiden poikiensa vuoksi, joten ainakin tiedämme hänen tässä tarinassa olevan aina mustissaan.

Kauan sitten tehty kansi vielä vanhempiin seikkailukertomuksiin

Tämän tein 2010 Juri Nummelinin Seikkailukertomuksia -lehden kanteen. Tarina, jota kansi kuvittaa, oli Kaarlo Julkusen 1920-luvulla kirjoittama Dzarir ja Nechedil. Aavikon eksotiikkaa siinä oikein kukkuramitalla.

Ranskan ilmasota suomalaisin silmin

Jälleen kerran olin 2015 saanut kuvittaa kannen Juri Nummelinin toimittamaan vihkoseen Amiensin hävittäjät ja muita lentotarinoita, pieneen kokoelmaan kertomuksia, jotka salanimi Maunu Jorva oli kirjoittanut Isku -lukemistolehteen 1941 tienoolla. Hiukan säikähdin lukiessani takakantta äsken uudestaan, kun kerrotaan tarinoiden sijoittuvan "ensimmäiseen maailmansotaan ja sen jälkeiseen aikaan", mutta rauhoituin taas, kun kannen kuvaamassa tarinassa Lentäjän laskutaito selvästi mainitaan Messerschmittit ja Bréguet 690 -pommittajat. Olin siis tehnyt taustatyöni oikein, ja tarinassa seikkaillaan jo toisessa maailmansodassa! Se toki on sen ensimmäisen mekkalan jälkeistä aikaa.

Yhä on hämärän peitossa tuon "Maunu Jorvan" oikea henkilöllisyys. Voisi olettaa hänen olleen jossain määrin ranskalaismielinen, ellei jopa frankofiili, tuolloin kovin saksalaisuuden hurmoksen valtaamien suomalaisten keskellä.

Seikkailuja maalla ja ilmassa

Lienen laiminlyönyt sen kulttuurityön kunnian toitottamisen, jota pääsemme nauttimaan säännöllisen epäsäännöllisesti Juri Nummelinin suunnasta. Hänhän on toimittaja, jonka ansiota on mm. laaja viihdelukemistotyyppisen aineiston pelastaminen unohduksen kaivosta. Hän on myös kutsunut minut muutamaankin otteeseen viihtymään työtehtävissä kuten tässä nähtävät kansikuvat harrastuspiirien julkaisuihin. Painokset ovat saattaneet loppua jo aikaa sitten, mutta itse kuviin olen varsin tyytyväinen.

Seikkailujen taivas on novellikokoelma erityisesti täynnä lentäviä koneita, jotka (ihan sattumoisin) ovatkin suosikkikoneitani. Ne nimittäin lentävät. Ja mitä hienompaa ihminen on olemassaolonsa aikana keksinyt, minä vaan kysyn!

Ruudinsavu taas on Länkkäriseuran lehti; sillä on vankka lukijakunta, jonka asiantuntemus ja syvällinen harrastuneisuus herättää kaltaisessani western-perinteen diletantissa väistämättä kunnioitusta. Tähän kunnioitukseen ymppäsin mukaan sen rajattoman ihailun, jota tunnen sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka todella ymmärtävät musiikin päälle.

1946 - Anteeksi, missä on satama?

Viime vuonna pohjoinen sarjakuvaväki otti muun muassa minuun yhteyttä: Suomen satavuotisjuhlan puitteissa oltiin tekemässä satasivuista sarjakuvakirjaa yhtä monelta sarjakuvapiirtäjältä. Kukin sai piirrettäväkseen yhden vuoden. Pääsin ilokseni ns. poimimaan rusinan pullasta, kun vuosi 1946 oli vapaana. Tuolloin maahamme saatiin ensimmäisen kerran vuosiin oikeata kahvia. Koska olen kahvinsuosija, se oli tilanne, jonka tunsin olevan minulle vallan omiaan.

Kirjan julkaisu kuulemma hiukan viivästyi, sadanteenensimmäiseen vuoteen hupsahdettiin, ja niinpä kirjastakin tuli "101 sarjakuvaa Suomesta". Tämän löydätte sieltä sivujen välistä, kuten sata muutakin sarjista.

Jules Verne, ajaton vai vanhanaikainen?

Päästyäni sairaalasta (ja käytyäni sairaalassa vielä uudestaan, leikkauksen jälkeisen laskimotukoksen takia) olen päässyt taas aloittamaan tavalliset työni. Olen suomentanut muutaman sarjakuva-albumin: Robert Saxin kolmannen seikkailun kylmän sodan aikojen Belgiasta, Cognac -dekkaritarinan samoin kolmannen osan ja siis trilogian loppujakson, ja huumoripuolella Pikku Pikon sketsikokoelman, jo seitsemännentoista.

Piirtäminen on myös alkanut sujua tällä vammautuneella kädelläni. Tein ihan äsken mainosfilmeihin storyboardeja Mjölk -yhtiölle, ja vielä yksi käsikirjoitus on luvattu lähettää lähiaikoina, mutta kuten jotkut lukijat saattavat muistaa, olen ollut hyvin iloinen saadessani kuvittaa Finore -yhtiölle sen julkaisemia ääni- sekä e-kirjoja. Yksi näistä on viime vuonna ilmestynyt Hiilikaivoksessa.

Jules Verne oli aikansa bestselleri, joka selvästi uhkui uskoa ihmisen valtaan luonnonvoimien ylitse. Hänen kirjansa ovat tulvillaan reippaita insinöörejä, jotka, jos eivät rakenna lentolaitteita tai merenalaisia vempeleitä, kaivautuvat maan uumeniin. Ja kaikki heiltä onnistuu!

Seuraava Verne-kansi lähti juuri eteenpäin, ja odotan sen kanssa, että se saadaan julkaisuvaiheeseen.

Toipumista - Convalescing

Pitkästä aikaa. Kirjoitan tätä vasemmalla kädellä, oikean ollessa vielä poissa käytöstä.

Vähän aikaa poissa käytöstä oli enemmänkin oikeata puoltani, kun olin ollut onnettomuudessa riippuliito-oppitunnilla. Muistini tapahtumasta on mennyt, joten en voi tarita yksityiskohtia. Joka tapauksessa sain aivotärähdyksen, murtuman silmäkuopan alaosaan, murtumia rintalastaan ja 13 kylkiluuhun, murtuman olka- ja kyynärluuhun, murtuman reisiluuhun ja lantioon... ja tietenkin muita ruhjeita, joita voi tällaiseen liittyä.

Silmäkuopan korjauksen tarkasti eilen kirurgi, muita remontin jälkiä tutkitaan viikon päästä. Toipuminen on ollut nopeaa, ja tahdon kiittää kaikkia ammattilaisia, jotka ovat uhranneet työpanostaan thän tapaukseen, ja myös sukulaisiani ja ystäviäni, jotka tulivat minua tervehtimään kun olin sairaalassa tai lähettivät terveisiään. Kaikki tämä on nopeuttanut matkaa kohti tervehtymistä, joka todennäköisesti on niin täydellinen kuin odottaa voidaan.

Lyhyesti: tässä olisi voinut mennä henki. Kiitän Töölön sairaalan teho-osaston ja myöhemmin osaston 5 ja Laakson sairaalan osaston 11 henkilökuntaa kaikesta.

Long time.  I'm typing this with my left hand, the right one still being out of working order.

For a while out of order was a bit more of my right side, on account of being in an accident on a hang-gliding lesson. I have no recollection of how it all happened, so I can offer no details. In any case, I suffered a brain concussion, a fracture in the lower part of my right eye socket, more in the sternum and 13 ribs, more in the shoulder and elbow bones and my pelvic area... and assorted bruises commonly caused by such happenings. 

A surgeon inspected my eye orbital repair, other reconstructive work will be looked into after a week. My recovery has been quite speedy, and I want to thank all the medical professionals who have put their work in this case, as well as all my family members and friends who came to visit me while i was in the hospital or sent their get-well wishes. All this has accelerated the journey to a better health, probably as good as it can ever be expected.

In short: it could have killed me. Of my life I am thankful to people at Töölö hospital intensive care ward and later ward no. 5, even later Laakso hospital ward no. 11, for everything they have done.