Almost there - melkein missä?

Remember my excitement around six - seven months ago, about the upcoming collection of short stories about flying aces of  way back when airplanes were built of wood and cloth, when the seat of your pants was the main inertial navigation aid? Well, the illustrations are almost done. Some little tweaks here and there, another picture to do over, and then I'll just send the pictures off to the editor and cross my fingers.

For the rest of the year, all of the three weeks of it, i'll mainly translate comics from French to Finnish... oh, and  in between, I'll go see a friend's band on a gig in Riihimäki, attend my dear aunt's funeral (may she rest in peace) and have a tranquil Christmas holiday.

Niin, nyt on Juri Nummelinille kuvia likimain tarpeeksi, ja loput ihan kohta, huomenna tai viimeistään viime hetkellä. Luotan siihen, että opus vielä löytää itselleen soveliaan nimenkin, koska se ei kuulemma ollut ihan vielä päätetty varmasti.

Vuodenvaihteeseen saakka sitten enää suomennan, käyn Riksussa katsomassa pienimuotoista viihdemusiikkitapahtumaa ja menen tätini hautajaisiin Espoossa. Ja sitten vielä väliin tuo joulu. Ihmisen elämässä on ilmeisesti väistämättä aikatauluja, jotka määräävät elämän kulun.

Better quality pictures will be available in print (I said IN PRINT! Go buy! Place an order with Juri) sometime in January, maybe February; that will depend on the editor's schedules.

Time travel then and now - Marton Taigaa taas tulossa!

Jokin aika sitten sain uuden toimeksiannon Turbator -kustantajalta: Marton Taigan OSIRIKSEN SORMUS tarvitsi kansikuvaa. Koska kuva meni läpi ja kirja painoon, katson olevan luvallista myös postata se tänne (minua kyllä ojennetaan, jos olen olettanut väärin).

Marton Taigan nimi jo kuljetti minut itseni kauas menneisyyteen, aikaan, jolloin itse olin ehkä kymmenen vanha, ja luin mummolan vinttikamarissa vanhoja seikkailukirjoja, joita isäni ja setäni olivat kirjahyllyyn keränneet omassa nuoruudessaan. Ja nyt ilmestyy siis aivan ennenlukematon seikkailu, jossa matkataan ajassa kauas taaksepäin! Onko vinkeämpää?

A while back I was given the pleasant task of illustrating the cover for a reprint of a book from the Thirties, a time travel adventure (plus another, for good measure!) by Marton Taiga, a popular Finnish fiction writer of the time. I remember reading Taiga's stories at my grandparent's house, spending my summer vacation days doing a lot of nothing. I will not say a thing about the pastimes of kids today: I am middle-aged going steadily toward geezerdom, and may no-one say I'm getting grouchy.

It is a nice change of pace, in between translating comics and drawing spot illustrations for schoolbooks. Work to which I shall return in a second.

Briefing to pencil to ink, roger wilco... uh, negative on that approach. Going around.

Well, this was the weekend the professional people at Chambéry comics festival made up their minds. As the stuff already was there, I imagined I can show you good people what I'd sent out. To be completely honest, I haven't had the nerve to even look at the scans, after I mailed the envelope.

Now I have cast another look at the stuff, and I am sorely disappointed. This is not material to land a contract with a big-time comics publisher in France. I don't know what I was thinking. Shouldn't have tried to do several jobs at once, but as there were paying gigs as well, I was thinking maybe... but no.
Looking at these pages just depresses the hell out of me. Observe the stages from Charlier's original typewritten sheets, to my pencil sketches and the inked line drawings... if I had the time and money, I'd just go back to the drawing board and use the inks as basic sketches all over again.

And in my general annoyance, I neglected to mention: The series "Tanguy et Laverdure" was created by Jean-Michel Charlier and Albert Uderzo, copyright holder is Dargaud. So this is just for educational purposes. Thanks.

Weekend warriors - nojatuolikenraaleja ja päivänpaistetta

Tunnistavatko tarkkasilmäiset lukijani tämän pienen lentokentän Helsinki-Oulu -väliltä?  

Entäpä tämän? (En tiedä itsekään, mutta aion ottaa selvää)

Viikko sitten käväisin Oulunsalon seutuvilla puffaamassa sarjakuvaani, joku saattaa muistaakin, kuinka olin tohkeissani hahmotellut kansikuvaa pariinkin eri otteeseen.

Lopultahan klassinen tekstipalkki vei voiton, ja hyvä niin: olen saanut kuulla, että hieno se on. Älkää siis etsikö kirjakaupan hyllystä ylläolevia kansileiskoja: se oikea on allaolevan kaltainen.

http://www.sarjakuvakauppa.fi/media/catalog/product/cache/1/image/17f82f742ffe127f42dca9de82fb58b1/p/a/paluurajantakaa_1.jpg

Potkuriturbiinikone laskeutui aamupäivällä aurinkoiselle Oulunsalon lentokentälle, mistä minut poimittiin brittiläisvalmisteiseen automobiiliin ja kuljetettiin paikalliseen kirjastoon, missä saimme paasata paikalle kerääntyneelle yleisölle kotvasen. Olin varmuuden vuoksi ottanut mukaani muutaman myyntikappaleen tuotostamme, ja hyvä niin: ne menivät kaupaksi.

Sitten saföörimme Aki ajoi porukan (Esa, Suorsan Jari ja minä) Ahmosuolle, joka on seudun yleisilmailu- ja lennokkiväen harrastuspaikka. Sulassa sovussa cessnanpiiperit, ultrakevyet lentokoneet ja radio-ohjattavat lennokit käyttivät samaa kiitorataa vuorotellen. Käsikirjoittajani Esa Niskanen järjesti myös sarjakuvamme teeman mukaisen Messerschmitt -näytöslennon, kunhan oli ensin purkanut ja koonnut lennokkinsa kentän platalla korjatakseen pienen polttoaineensyöttöhäiriön.

Esa mekaa Merkelettä. Ääniraitaa ei ole, ja hyvä niin.

Mersu tulossa laskuun.

Ahmosuon lennonjohtokunta tornissa. Ainoa, joka näkyy kuvassa skarppina, on Aki: auringonlaskun vähäisen valon sanelema pitkä valotusaika saa Esan ja Jarin liike-epäterävyyden näkyviin.

Kentän laitaan on lennokkiväki rakentanut myös luonnonläheisen saunan, jonka löylyjä olen valmis kehumaan vaikka Sauna-Seuran väelle. Vesihöyryn takia en ottanut kameraa mukaan saunaan. Sitten syömään paikalliseen kreikkalaiseen ravintolaan, jatkoille ja katsomaan isäntämme elokuvia ja jaarittelemaan elämästä, maailmasta ja sensemmoisesta.

Aamupalan jälkeen minua vielä ajelutettiin turistina ympäri Oulua, joka ainakin ulkokuntalaisen silmin näyttää mukavalta kaupungilta. Pizza ravitsi tarpeeksi, jotta sain itseni kunnialla sunnuntain iltakoneeseen kohti Helsinki-Vantaata, mistä kaunis rouvani minut taas kävi poimimassa kotiin. Vaikka viikonloppu oli ollut toiminnantäyteinen, oli mieleni iloinen. Sainhan istahtaa lentokoneen penkkiin, joka epämukavanakin sentään saa ihmisen irti maasta hetkeksi.

Aurinko laskee Oulunsalossa pienessä sateessa. Koneen noustua se laskeutui uudelleen pilvipetiin. 

A hard week's end (Where'd the time go?) - Tekevältä ei työt lopu

No niin. So, then. Voilà.

Oli torstai, kun tilattu kirjankuvitus saatiin pois tältä työpöydältä. Hulluna kuvittelin ehtiväni piirtää siistiä jälkeä ranskalaisten kilpailuun vielä perjantaina, eihän oikeastaan puuttunut kuin vajaa sivu, ja tunsin tuotteen... mutta liekö väsymys vai mikä, sarjakuvasivu meni korjauskerta kerralta huonompaan suuntaan. Originaaliin alkoi tulla yhä paksuneva kerros valkoista peiteväriä ja mustaa tussia. Pahan onnen perjantai.

Armon enkeli, jota kutsun tässä kauniiksi rouvakseni, toi töistä saapuessaan Matti Röngän uusimman dekkaripokkarin luettavakseni Oulun-matkallani ja tarjosi pikaruoat. Olihan syntymäpäiväni: mittariin putoaa numero 46, joka tänään tuntuu siltä, millaiseksi olen kuvitellut 64:n. Mutta sentään oli kuvitus saatu loppuun. Tarvitsi enää korjata vähän (huijasin itseäni) tuota viimeistä sarjakuvasivua. Ja se ei korjaantunut yhtään. Sitten luovutin, pakkasin kamat kirjekuoreen ja menin kävellen paikalliseen markettipostiin lähettämään koko höskän Ranskaan. Eipä tarvitse sitä enää miettiä. Vaikka minusta ei tule Tanguyn ja Laverduren uutta piirtäjää, saanpa kuitenkin suomentaa sarjan kolmosalbuminkin. Tämä on minulle luvattu.

Ja kun ilta pimeänä kiertyy ikkunani ulkopuolelle, olen pakannut minimimatkatavarat selkäreppuuni, noustakseni lauantaiaamuna potkuriturbiinikoneeseen, joka lennättää minut Oulunsaloon, missä käsikirjoittajani Esa Niskasen kanssa juhlistamme sarjakuvamme julkaisua. Pienen varaslähdön markkinointiponnistuksessa jo teinkin Helsingin sarjakuvafestivaaleilla, mutta sinne ei saatu koko tekijätiimiä kasaan.

Samaan hullunmyllyyn sain muistutuksen Kuvittajat ry:n vanhojen portfoliosivujen poistamisesta tänä viikonloppuna. Enhän ollut onnistunutkaan edes kirjautumaan sivuille sisään enää vuoteen, joten se ja sama, mutta keräsin nyt kumminkin vanhojen kuvien jpg-kopiot omallekin kovalevylleni.

Well, then: Thursday I finally got the schoolbook illustration gig wrapped up and delivered, so I figured I could get the demo assignment for the French contest finished during Friday. After all, I only had to ink less than  one page of comic cases. But it was not as smooth sailing as I'd thought. Now the page is covered with blotches of white gouache and India ink in layers upon layers. A nasty reminder of the best-laid plans etc.

But as it was my forty-sixth birthday, I allowed myself the luxury of just not caring  any more. So I stuffed the papers into an envelope and mailed my entry away. In October, the jury at Chambéry Comics festival will decide who is to be the next artist for Tanguy and Laverdure. They have such great people there, I can only content myself with being allowed to translate the series into Finnish, one book at a time ( two dozen still to go, I rather wish).

My angel of a wife gave me a Matti Rönkä paperback to peruse on my trip to Oulu, where I shall spend the weekend, promoting the comic book created with Esa Niskanen. It must have been fifteen years since I last sat in a regional-line turboprop airplane: I vaguely remember the one trip to Savonlinna, on a Finnaviation Saab 340 (?), one snowy winter day.

And this selfsame weekend the Finnish Illustrator's Guild website will be "renewed", i.e., the old stuff will cease to exist. I figured as I probably have no hardcopies or original works anywhere easy to reach, I saved my jpg-copies to post where I like. Like here.

Busman's holiday - taideterapiaa työnlomassa

Viime viikko oli touhuntäyteinen, kun väritin loppuun kuusi sivua sarjakuvaa, suomensin toista ja kuvitin kirjaa, ja sitäpaitsi kävin vielä lounaalla käsikirjoittajan ja toimittajan kanssa ja siitä paikasta nakitettiin signeeraamaan jokunen Paluu Rajan Takaa. Pientä vipinää riittää jatkuvasti myös, kun on osallistuttava uutukaisen promoamiseen, käytävä lennokkikisoissa (en osanottajana, herramunjee sentään) kuvitettava lisää kirjaa ja erityisesti, mitä ei saa unohtaa, on se ranskalaisten sarjakuvaskaba.

Joten, kun ilta ehtii, on väsyneen kuvittajan lepuutettava työn rasittamaa päätään ja tartuttava terapeuttiseen ajanvietepiirtelyyn ja maalailuun. Jos kuva lopulta onnistuu, on sille myös tiedossa loppusijoituspaikka; ja nyt on myös päätetty, että jos se kerran niinkin hyvin onnistuu, tallennetaan siitä myös jonkinnäköinen kopio digitaaliseen muotoon, kukaties julistejulkaisua varten.

Tarkkasilmäiset asianharrastajat arvaavat minun pyrkivän hahmottelemaan Kawasakin tehtaan rakentamaa hävittäjäkonetta mallia Ki-61. Lyijykynäluonnos kiersi ensimmäisen kritiikkikierroksen, ja tänään totesin, että hittojakos tässä: ensimmäinen maalikerros akryyliä saa nyt mennä paikoilleen. Korjata kerkeää.

The gist of above in english: Been working like a dog. After a hard day at the drawing board, what better way to kick back and relax than add the first coat of paint to my sketch of Kawasaki Ki-61 ("Tony", for the American military aviation buffs), the Japanese fighter plane from WWII. There will me many a coat of paint more, I already see where I totally need to rework the outline.

Kovaksikeitettyä - the harder they're boiled...

Sain eilen lähetetyksi kansikuvan Tapani Maskulan lähiaikoina Turbatorilta julkaistavaan dekkariin Naamioleikki. Kuten jo edelliselläkin kerralla (kuvittaessani Houkutuslintu -kirjan kantta), oli taas viihdyttävä keikka: brieffi oli selkeä, luonnos meni läpi ja olen itse varsin iloinen lopputuloksenkin suhteen. Hiljaisuuden perusteella otaksun kuvan menneen läpi kustantajan taholla, ja näin ollen laitan kuvasta pikku ennakkomaistiaisen tällekin sivulle. Kirjan nimi on siis Naamioleikki, syksyllä Turbator-kustantajalta saatavilla keinolla tahi toisella.

I sent in the cover illustration for Tapani Maskula's forthcoming detective novel just yesterday, and found the job most enjoyable. As the publisher has kept quiet for the last twenty-four hours, I assume the cover was accepted. So, here's a little something to look for in the bookstores in the near future.

Kirja painosta, kertoo uutinen.

On elokuu, ja kustantajamme Zum Teufelissa ja Arktisessa Banaanissa ovat ilmoittaneet sarjakuvan saapuneen painosta. Esa Niskasen käsikirjoittama lentäjätarina Paluu rajan takaa on siis heti piakkoin haettava käsiinsä, jotta sitä saa käydä läpi suurennuslasilla ja muistuttaa itseään siitä, että täydellisyyteen ei ihminen kykene, vaikka sitä kohti kuuluu alati pyrkiä.

Samalla piirrän ja väritän pätkä kerrallaan koulukirjaa, jonka eteneminen on ilmeisesti ollut kohtuullisen tyydyttävää kaikille osapuolille, laadin kansikuvaa taas yhteen dekkariin (tästä tulee parempi kuin mitä edellinen oli) ja piirrän kuuden sivun sarjakuvaa sarjakuvalehteä varten.

Vielä on pakko yrittää saada nippuun se näytepaketti ranskalaisten kilpailuun. Sen laiminlyömisen itselleni anteeksi antaminen tulisi olemaan vaikeaa.

Mutta asiasta toiseen, ihan sattumoisin törmäsin netissä myös opettajaani vuosikymmenten takaa: Glenn Vilppu on yhä aktiivinen luennoitsija, ja animaatioalalla työskennelleistä tuttavistani useampikin muistaa hänet erinomaisena ja innostavana opettajana. Tervehdyshengessä postasin Glennin facebook-sivulle taannoin joutessani lyijäämäni luonnoksen romanttishenkisestä pitsi-, satiini- ja taftihörhellyksestä.

Toinen taiteilija, jonka kanssa oli viime vuosisadalla ilo ja kunnia työskennellä samassa työtilassa Phil Mendezin studiolla Burbankissa, ja jonka nimi oikeastaan vähän yllättäen pomppasi esiin inttervepin luotaamattomista syvyyksistä, on Walt Peregoy. En tiedä, miten voisin parhaiten kuvata mielihyvääni sen johdosta, että nämä ikuisesti fanittamani mestarit ovat yhä vaikuttamassa alaan, jonka olen tuntenut lumoavaksi ja houkuttavaksi niin kauan.

Pour les héros de mon adolescence - hukkaanheitetty nuoruus palaa kummittelemaan

Plein de boulot, mais je vais me jeter dans encore un petit projet, apparemment sans éspoir, mais pour une bonne cause. Pour qu'il y ait au moins un participant finlandais au concours TANGUY ET LAVERDURE CHERCHENT DESSINATEUR/TRICE . Ah oui, 'faut que je le dise: je suis un fana de la BD d'aviation. Buck Danny, Tanguy et Laverdure, Dan Cooper... tous ces vieilles bandes dessinées dont j'ai l'impression on n'apprécie pas tellement, parmi les amateurs BD. Va savoir pourquoi. J'admets, T&L est un produit pur francais, mais comme en 2011, on est tous européens, hé ben, je me suis dit, pourquoi pas?

Yes. I shall try to convince the French that I can draw their heroic pilots Tanguy and Laverdure, created by Jean-Michel Charlier over half a century ago, and their fabulous aircraft as well as anyone, and this while living in Finland. First, of course, I shall have to gather a massive library of research material.  I already like a lot the flowing lines of Dassault-Dornier Alpha Jet, their jet trainer (somewhat like a girly Saab SK60, Rama will know what I'm talking about), and the Mirage fighter jet has changed hardly at all for fifty years.

Joo. Leikin tässä kielitaitoista, lähinnä lämmitelläkseni yhtä suomennoskeikkaa varten: viikonlopun jälkeen on taas oltava alppari kiepautettuna suomenkielelle. Tänään lähti muutama kuvitus sopivasti ennen toimittajan lomillelähtöä, ja kuvittaa saa koko kesän, vaikka sitten viiva kerrallaan. Ensi viikolla piirretään päivä storyboardeja elokuvayhtiössä. Pikku sarjakuva on menossa heinäkuun loppupuolella toiseen paikkaan, ja elokuun alussa (viimeistään) vielä yksi sarjakuva-albumi suomennetaan kolmanteen paikkaan. Täyttä elämää!
Ja sitten oli aivan pakko päättää tarttua noiden ranskisten syöttiin: kerta olen jo Haikaralaivueen suomentaja, voisin mennä tarjoamaan itseäni myös piirtäjäksi! Niin kerta!

Jajaminsann. Jag ska nog få försöka ta del i den franska tävlingen för att hitta en ny tecknare för Tanguy och Laverdure. Om det inte tar, åtminstone har jag fått presentera mina teckningar till de franska flygserieproffsen. Man vet ju aldrig...

Sketchbook - luonnoskirja

Koska käännöstyö tulee viemään lähiaikani, ja koska nämä piirroskuvitukset tulevat kumminkin muuttumaan puhtaaksipiirustusvaiheessa (ja tutut piirtäjät usein minun laillani diggailevat tämmöisiä prosessin etenemiskuvia), postaan tähän tuon Juri Nummelinin toimittaman, kuulemma loppuvuodesta ilmestyvän lehden kansiluonnoksen. Olenhan silti sydämeltäni ja sielultani kuvien piirtäjä.

Since I will be translating stuff most of the time in near future, I figured I might as well post this cover sketch to keep people informed of the fact that my primary occupation is still illustration. I also know many people who, like myself, are glad to see stuff in its different stages, "work-in-progress" fashion. Juri Nummelin will edit a collection of air adventure stories, out late this year.

Uniaika - dreamtime

Sain eilen viestin Turusta: toimittaja-kirjailija Juri Nummelinilla oli pöydänlaidallaan projekti, joka kuulemma saattaisi meikäläistä kiinnostaa. Omiin nimiin, ilman rahakkaita sponsseja, mutta aihe sydäntä lähellä, joten... ajattelematta minuuttiakaan työnsin pääni silmukkaan.

Nyt, kun yöunetkin näkyvät jääneen sikseen, olen piirtänyt luonnoksen kanteen, joka ei liity mihinkään, lukematta ainuttakaan julkaisun tekstiä, tietämättä mistään mitään. Eikä tämä kuva mitenkään välttämättä mene käyttöön tuossa projektissa: onhan materiaali ensin luettavakin.Sillä välin on pari muuta pikkujuttua työpöydällä, jotka vaativat huomiota kesän mittaan.

To my English-speaking reader, whoever she or he might be: 12 hours ago I accepted, no, I demanded to be allowed to illustrate a micro-publisher's collection of air adventure short stories. Observe the result of a sleepless night's doodling: the pencil sketch that might or might not be cleaned up for the cover. I went in blind, I have no idea if there will be any biplanes aflame in the stories filling the pages. But as I was not sleeping anyhow...

All work and no play will get you to early grave.

On kevät, tai niin kalenteri meille uskottelee. Huhtikuun loppu oli lämmin ja aurinkoinen, vappupäivänä saatiin perinteiset räntäkuurot ja nyt on sää sellainen, että polkupyöräilyä varten on puettava reippaasti kylmänpitävää vaatetta päälle.

Suomennan amerikkalaista lastensarjaa, piirrän keikkakuvitusta työryhmälle, joka ei vielä ihan varmasti tiedä, haluaako minut mukaan (puolentusinaa valmista piirrosta, ei vielä sopimusta, ei mielikuvaa lopullisen projektin laajuudesta). Ensi viikolla storyboardi elokuvaihmisille tuo vaihtelua kahdeksi päiväksi. Ja onhan tuo kesäksi piirrettävä pikku sarjakuvanpätkäkin tuossa. Onneksi kirjoitin sen elokuussa viime vuonna, että säästyn nyt turhalta miettimiseltä.

Ja iloisena uutisena, ennakkomainonnan hengessä,voin kertoa, että viisi vuotta pöydälläni keskeneräisenä maannut sarjakuva on nyt nipussa. Niskasen Esa, käsikirjoittaja, oli aloittanut tekstin kirjoittamisen vielä kauan ennen sitä... Joka tapauksessa, syksyn listoilla Zum Teufel -kustantamo pukkaa ulos sarjakuvateoksen Paluu Rajan Takaa.

Lentokoneet, nuo ilmojen lentävät koneet, ovat aina olleet sydäntäni lähellä, ja kun sain tilaisuuden tarttua työhön, en ajatellut projektin mittaa tai muotoa sen pidemmälle. Nyt on kasassa kansikuva ja 59 sivua sarjakuvaa, lupasin vielä piirtää sivulle 60 perinteisen korkkari-kone-esittelyn.


Sitä kaavaillessa, toivotan kaikille hyvää kevättä. Pakko uskoa, että se vielä sieltä esiin ui: kun oikein tarkkaan katsoo, voi kuvitella koivujen puskevan hiirenkorvia.

Fransmannit, sarjakuvaharrastuksen sisäänheittäjät 40 vuotta sitten

Olen illalla töiden jälkeen menossa Kansalliskirjastoon osallistuakseni heikäläisten suomalaisen sarjakuvan satavuotisjuhlan kunniaksi järjestämään luentosarjaan. Kun sanon "osallistuakseni", tarkoitan, että joudun olemaan yksi niistä julkisista keskustelijoista, sen sijaan, että olisin vain arvostava kuuntelija. Kaikeksi onneksi paikalla on myös sanavalmiita ja tietorikkaita asiantuntijoita, toinen toistaan palkitummat Wallu, Juhani Tolvanen, Heikki Kaukoranta ja Ville Hänninen.

Olin kahdeksan vanha, kun lehtimarkkinoille ilmestyivät sarjakuvalehdet Zoom ja Ruutu, myöhemmin Non Stop. Isäni tilasi meille Ruudun, koska ihan periaatteesta meille ei tilattu Aku Ankkaa. Sitäpaitsi sain lukea likimain kaikki akkarit viikon vanhoina kuorma-auton lavalta, koska setäni pyöritti jo silloin paperinkierrätysfirmaa.

Ja se oli loistavaa! Piko ja Fantasio, Niilo Pielinen, Tintti, avaruusagentti Valerian, Yoko Tsuno, lentoemäntä Natasha, Strumffit, Lucky Luke ja monet muut sarjat saivat minutkin valitsemaan ammattini - syteen tai, kuten on saatu nähdä, saveen. Näiden sarjakuvien ansiosta oivalsin, että piirtäminenkin voi olla työ ja ammatti, ja ennen piirtämistä jonkun on kirjoitettavakin, ja sitten on vielä se kääntäminen... Niin, kaiken, mitä tätä nykyä sanon työkseni, olen löytänyt sarjakuvista. Erityisesti ranskalaisis-belgialaisista. Toistuvat keikat varastomiehen lomittajana ovat olleet vain väliaikaisia keinoja hankkia välillä jostain vähän rahaa.

Lienee asiallista vielä lisätä tuon sarjakuva-ja kirjastoväen ansiokkaan ja hellittämättömän työn hedelmän linkki tuohon:

http://sarjakuvaseura.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=371%3Asarjakuvaluentosarja&catid=111%3Aetusivu&Itemid=2

Piironginlaatikko aukeaa!

Nyt on töitä tehtäväksi asti: yhteen sarjakuvaan värit ja pientä hienosäätöä, toiseen sarjakuvaan puhekuplat ja tekstit, ja kolmesta suunnasta odotetaan yhteydenottoa - tai minä odotan sitä yhteydenottoa kolmesta suunnasta.

Joten otin työkalut mukaan mökille, missä sauna lämpiää.

Monta vuotta on hiljalleen hivutettu eteenpäin sarjakuvaa, joka alusta asti tuntui kuin minulle ajatellulta, sisälsihän tarina lentokoneita ja korpitunnelmointia. Kun joskus 2000-luvun alussa otimme ensimmäiset yhteydet käsikirjoittajan kanssa, tulin huvitelleeksi ajatusleikillä, että lentokoneista voisi tehdä pilotin elopainon mukaan eri malleja; normaali hävittäjäkonehan on oireellisesti S-kokoa, rakennettu 60-kiloisille ja 160-senttisille atleeteille. Meidän 90-kiloisten kansanosa vaati, se suorastaan huusi, L-, XL- ja XXL-kokoisia Messerschmittejä. Oivalsin myös, että hetkinen: Vaughn Bodé -vainaahan piirsi vähän samanlaisia joihinkin Junkwaffel-sarjoihinsa.

Silloin aikoinani tein myös kansiluonnoksen, jota sitten näytin eteenpäin, ja palautteen ollessa valtaosin myönteistä annoin maalauksen jäädä puolitekoisena laatikonpohjalle. Nyt, kun meillä on mahdollisuus saada työn hedelmät julki, otin vanhan kuvan, katsoin sitä kriittisellä silmällä, vaihdoin värejä, muutin lentsikoiden paikkoja, ja käänsin tuon etummaisen tyystin toisinpäin. Vain kallistettu horisontti on jäljellä. Muutos on parempaan päin. Ja tätä kuvaa ette tule näkemään painettuna julkaisunkanteen.

Lyijykynäluonnosten hautausmaa

Oivalsin taas kerran sen, että harjoittelu vie liikaa aikaa. Tyhjänaikainen pienten luonnosten tuhraaminen lehtiönnurkkaan (tai, kuten minun tapauksessani, printterin välistä nyppäistyihin joutilaisiin kopiopaperiarkkeihin) ei tuo rahaa taloon. Mutta se tekee minusta paremman piirtäjän, puolustelen itselleni (ja kuten useat osaajat tietävät kertoa, sitä tarvitsenkin).


Joten tässä taas television edessä istuessa nopeasti hahmoteltuja ... eh .. heppoja. Ja pari skoobaria, ja yksi saksalaisupseeri jostain vanhasta elokuvasta. samojen päivien työaikana tulin piirtäneeksi puhtaaksi katukuvia ja maisemia; arkkitehtuuri on niin raskasta, että kepeästi hyppäävät hevoiset tuovat riipustusranteeseen todella rentouttavaa vaihtelua.

Pientä säätöä

Työt potkiskelevat nykäyksittäin eteenpäin, sarjakuvasta menee muutama sivu uusiksi, lähdeaineistoa hankitaan, lainataan ja muuten esiinkaivetaan. Käännös lähtee neljän viikon päästä oikolukuun, tarkastettavaksi ja ladottavaksi (olen sen verran vanhanaikainen, että en rupea tekemään kaikkea painovalmistelua, vaikka nykyään sitä kuulemma vähän kaikilta odotetaan).


DVD-lainassa on laatikollinen 1970-luvun TV-sarjaa Apinoiden Planeetta, ja koska se on, kuten yleisesti tiedetään, pohjimmiltaan lännensarja, on se täynnänsä hyvinhoidettuja hevosia. Voi, kuinka siitä voikaan silmänsä kipeiksi asti katsella kuvia näteistä hevosista ja piirtää luonnoksia (en kuluttanut kouluvuosieni vapaa-aikaa heppojen piirtelyyn, kuten tytöillä oli tapana: piirtelin sen sijaan tyttöjä. Nyt voin paikata laiminlyöntini). Ja Roddy McDowall on sankarini, sanotaan mitä tahansa.

Mukaan kuvaan eksyi myös muita hevosvoimia, koska olen aina diggaillut Thunderbirdejä ja rättisitikoita.Ihmishahmotelmat liittyvät ihan muihin asioihin, suorastaan työntekoon (huokaus).

2011 ja kaikki hyvin?

On uusi vuosi, ja työt on laitettu jonoon: suunnittelu-, kuvitus-, sarjakuva- ja suomennospuuhat kulkevat nyt vuorotahdissa kevättalvea kohti. Lumisade seuraa toistaan, lämpötilat sahaavat jäätymispisteen molemmin puolin: olen tyytyväinen, kun ei tarvitse lähteä päivittäin kelejä uhmaamaan.

Reilun viikon päästä menen näyttämään mustavalkoista sarjakuvaa tilaajalle, jotta kuvia voidaan tarvittaessa hienosäätää ja ryhtyä sitten värittämään. Urakka on ottanut enemmän aikaa kuin syksyllä kaavailtiin, mutta ehkä tulos on sen verran onnistuneempi. Lehtikuvituksen on oltava valmiina samaan aikaan, joten työtunnit täyttyvät ilman suurempia ponnistuksia. Hiihtoloma? Siitä asiasta on puhuttava sitten töiden jälkeen, kenties maaliskuussa.

Pitänee laittaa kuvia näkyviin sitten, kun ehtii.