Keväällä 1986 olin päässyt ulos Suomen armeijasta ja etsimässä kuvituskeikkaa. Samaan aikaan kanssani Ruotuväki -lehdessä työskennellyt valokuvaaja Markku Niskanen sanoi, että Yhtyneissä Kuvalehdissä ehkä olisi joku Seuran kesänovelli tai -jännäri kuvittajaa vailla. Soitin Pasilaan ja tarjouduin kuvittamaan. Nykyisin voin sanoa, että mitään en osannut. Luulin itsestäni kuitenkin vaikka mitä. 20 on viheliäinen ikä.
Palaveripöydän takana oli kaksi toimittajaa. Häpeäkseni joudun sanomaan, että unohdin juuri sen ystävällisen toimittajan nimen, joka keikan minulle antoi. Sen sijaan, kun hän oli myöhemmin lähtenyt lomalle, muistan hyvinkin tarkasti, että kuvia lehteen viedessäni se toinen toimittaja, myös dekkarikirjailijana tunnetuksi tullut Risto Karlsson (1940 - 2006), sanoi synkkään sävyyn, että näiden näytteiden perusteella hän ei olisi ottanut minua töihin.
Nyt, vuosikymmenien jälkeen, luulen edes ymmärtäväni, mitä hän olisi mieluummin toivonut näkevänsä kuvituksessa. Hän oli täysin oikeassa. Minä luonnoksineni olen tänä päivänä kolmekymmentä vuotta myöhässä. Ja joka tapauksessa liian vanha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti