Taas lyijykynällä (aina ei jaksa digitaalisesti)

Eilen illalla ennen nukahtamista harjoittelin taas lyijykynällä. Skannerilla korostin hiukan kontrasteja.

Kosmetiikka-asetelma on suoraan hyllyltä kotona.

Henkilöt taas ovat amerikkalainen Yeagerin pariskunta, ensimmäisenä äänivallin läpäisseenä tunnetun koelentäjä "Chuck" Yeagerin muistelmakirjan sivuilta löytyneitä valokuvia referenssinä käyttäen. Rouva Yeagerin valokuva oli kirjan mukaan kulkenut lentäjäsankarin mukana ympäri Eurooppaa sotavuosina, kenraali Yeagerin aurinkoinen hymy taas oli ikuistettu kohtaamisessa Yhdysvaltain presidentin kanssa myöhempinä vuosina. Kaikki, joilla on sanomista näköisyydestä, voivat hyvin olla sanomatta.

Iltatreeni töiden jälkeen

Koska rakennukset ja katukuvat käyvät yksitoikkoisiksi, vaikka olisivat kuinka hienosti rakennettuja, päätin rentoutua illalla ennen nukkumaan menoa hahmottelemalla kopiopaperille pari repiniläistä ihmishahmoa. 1800-luvun lopun venäläiset eivät olleet niin hirmuisen paljon erilaisia 1900-luvun alun saksalaisista, tai toki olivat, mutta tiedätte varmaan, mitä tarkoitan.

Läpi elämän oppiminen ja parhailta varastaminen

Menin äskettäin takaisin kirjahyllyn luo, kun joku välkky toi esiin sen tosiasian, että jopa Norman Rockwell oli käyttänyt yhdessä kuuluisassa työssään referenssinä samaa poseerausta, joka oli Michelangelon käyttämä muutamaa vuotta aiemmin. Se ei ole allaoleva poseeraus, tuo oli Velasquezilta siinä joitakin vuosia Michelangelon jälkeen... mutta eilen illalla ennen nukkumaan menoa harjoittelin hetken lyijykynällä.

Se ei ollut myöskään seuraava asento, joka nousi muistiini, koska sekin on Michelangeloa. Tämä ei ollut se Rockwellin refe (menkää katsomaan, jos uteliaisuus vaivaa eikä muisti tuo oikeaa tietoa aivonne arkistoista), mutta hiukan sinnepäin.

Lama-ajan romantiikkaa, pian sata vuotta sitten

Dixie Dugan oli Amerikassa 1920-luvun lopussa luotu sanomalehtistrippi, täynnä kepeän eroottista jännitettä ja yhä uudestaan toistuvia rääsyistä rikkauteen ja takaisin -tarinoita. Piirtäjä J. H. Striebel elävöitti J. P. McEvoyn tarinoita herkän hallitulla tekniikalla. Olkoot kaikki sarjan nuoret ja miehet kaavamaisia, mutta piirrosviivat ovat verrattoman hienoja, ja tyylin voi ajatella toistuvan esim. muotikuvittaja René Gruaun ja vastikään uudelleen tutkimani sarjakuvamestari Russ Manningin töissä. Toivoisin jonain päivänä hallitsevani tuon tussikynätekniikan. Harjoittelin lyijykynällä taas aamulla herättyäni.

Askelmerkkejä, mitä se tarkoittaneekaan

Ennenkin olen sen sanonut, enkä väsy toistamaan: tanssijat ovat vahvoja, kestäviä ja uskomattoman sitkeän-jäntevän-notkeita. Toistan tämän vain siksi, että tulin eilen ja tänään piirtäneeksi vähän lyijykynällä, ja arvioin luonnokset siedettäviksi katsella.

Vuoropuhelu

Eilen töiden jälkeen piirsin lyijykynällä luonnoksen kuvaan, joka ei taaskaan johtane mihinkään.
Henkilöillä ei ole malleja, tilanne on selittämätön: on vain kysymyksiä, ei lainkaan vastauksia.
Tulipa kuitenkin tehtyä.

Tekniikasta näkee heti kuitenkin,
ketkä ovat suuresti kunnioitettuja mestareita:
Severinin sisarukset ja Frank Frazetta. 

Optikolla

Olin tänään autonkuljettajana, kun vein iäkkäämpää sukulaista silmälääkärin tutkimuksiin. Hän tuskin olisi löytänyt yksikseen kotiin niiden puuduttavien ja laajentavien silmätippojen jälkeen.

Odotin silmälääkärin ovensuussa, että ammattilainen teki työnsä, ja olin kaukaa viisaasti ottanut mukaan lyijykynän ja paperia.

Näkökyky on hyödyllinen, tekisi mieli sanoa jopa, että tärkeä.

Valokuvat ja muu lähdeaineisto, jatkoa

Mallista piirtämisen sanotaan olevan helppoa, sen kun piirtää mallista vaan. No, ei pidä paikkaansa. Onneksi on olemassa valokuvia ja muuta referenssimateriaaleja, joista löytyy apua joskus.

Joskus sitä vain tahtoo piirtää jotakin, ja vaikkapa apteekin mainoslehdestä löytyy lähtökohta harjoitukselle ennen nukkumaanmenoa. Eikä valokuvaa suinkaan tarvitse jäljentää orjallisen tarkasti: olen ennenkin käyttänyt mainoksia mallina, joskus lisäillen rekvisiittaa kuten miekkoja tai autoja, vaihtaen kuvaan vaatteita, päitä, käsiä ja muuta mieleen juolahtavaa. Kuten alla.

Jälkeenpäin voi sitten huomata, miten toista olkapäätä olisi syytä siirtää vielä vähän, ja rannekin taipuu hiukkasen väärin. Allaolevan piirroksen vasemmassa alakulmassa on vielä jäljet, kun nukahdin kynä kädessä.

 

Valokuvat ja muu lähdeaineisto

Hyllyssäni on kaikenlaisen välttämättömän materiaalin lisäksi myös 1930-luvun elokuvakatalogi, täynnä valokuvaesimerkkejä elokuvista, joista en ole mistään muualta kuullutkaan. Tuo luettelo on kultakaivos, vaikka kuvitus onkin laajalti hyvin pieneen kokoon painettua.

Hahmot olivat aivan eri elokuvista, kasvot
tyystin tuntemattomia ja asennotkin hiukan
erilaisia.Tällaisista pikku yksityiskohdista
selvitään esim. lahjuksilla.

Opiskelu ja opettajat ennen ja nyt: hiilipiirros 1.1

En 1980-luvulla päässyt läpi Taideteollisen korkeakoulun pääsykokeista. Olen ymmärtänyt, että piirtämisen ja maalaamisen tekniikoihin oli, silloinkin, vaikea saada oppia juuri mistään. Joku Mainosgraafikoiden koulu oli paikka, missä kasvoi mestareita ihan omatoimisesti, kuten jo edesmennyt ystäväni ja kollegani Jukka Murtosaari, kuvituksen perinteiden tarmokas vaalija.

Menin vain töihin kirjapainon reproon, myöhemmin hengailin sekalaisesti kuvallisen viestinnän piireissä hakien rutiineja ja kuunnellen isompien tarinoita vanhoista hyvistä ajoista.

Näin vuosikymmeniä myöhemmin jotkut asiat ovat helpommin tavoitettavissa. Internetin runsaudensarvi, niin kauan kuin sähköä riittää, tarjoaa runsain mitoin kursseja ja luentoja taiteilijoilta, joista erikseen mainittakoon nuori kalifornialainen Stan Prokopenko, joka hallitsee piirtämisen suvereenisti.

Tuon tietäjän piirteitä yritin tavoitella pikaisessa hiilipiirroshahmotelmassani, mutta jossain vaiheessa tajusin, että enhän edes muista, minkälainen hänen nenänsä on. Ehkäpä harjoittelua voi jatkaa myöhemminkin.

Pilvet ja kuinka niitä maalataan (ongelmanratkaisu vielä vaiheessa)

Ennen vuosituhannen vaihdetta, romuttuneen suurelokuvaprojektin jälkeen, olin kotvan aikaa Kinotuotannossa töissä animaattorina. Barbro Björkfelt, ohjaajamme, oli opiskeluaikoinaan käynyt taidemaalauksen erikoiskurssin Italiassa, ja hänen maalaamansa pilviset taivaat olivat verrattoman upeita. Sekään suunniteltu elokuva (jossa nuo tuulten tuivertamat pilvimassat olisivat olleet loistavina näkyvillä) ei, valitettavasti, valmistunut koskaan.

Äskettäin näin taas jossain yhteydessä, kenties television dokumenttiohjelmassa, yhden Vermeerin delftiläismaisemista, ja siinä näkyneet pilvet sävähdyttivät taas uudestaan. Päätin treenata.

Harmittavasti pohjalevy on millimetrin liian korkea, ja
kuva jäi skannerin lasin reunaa vasten nojalleen.
En irrottanut teippejäkään, koska maalaaminen saattaa
vieläkin jatkua. Kenties valkoisella guassilla.

Taukojumppa

Mitä jaksaa piirtäjä tehdä työpäivän jälkeen, kun piirtäminen on vienyt aikaa?

No, otetaan vanha ranskalainen kataloogi jostain taidenäyttelystä vuodelta 1890. Katsotaan ja ehkä vähän luonnostellaan, ei ruveta ihan kopioimaan, koska siitä olisi jo liikaa vaivaa. Alkuperäisen "Tunisialaisen kauppiaan" (tai kukaties jo silloin kopion jostain aiemmasta) maalasi joku A. E. Artigue.

Vanha koulu ja muistot

Olin ihan äskettäin kirjan julkistamistilaisuudessa, ja tapasin siellä vanhan ystäväni Kivi Larmolan. Olemme tunteneet kouluajoista asti, piirtäneet sarjakuvia ja oppineet animaatiosta samoilla kursseilla kolme vuosikymmentä sitten. Hän vihjasi mahdollisuudesta tutustua uusiin animaattoreihin, kenties saada työkeikkaakin. No, köyhä tarttuu oljenkorsiin palkan toivossa.

Muistelen, että silloin ennen vanhaan pidettiin jonkinlaisena piirrosanimaation peruskaavana, että animoiduksi saatiin sekunti päivässä. Muistettakoon, että silloin laatustandardiin kuului 24 ruutua sekunnissa. Tänään piirsin löyhästi 12 ruudun sekuntikuvataajuudella pikku piirrospätkän alun.  Vanha ei ole vielä täysin menettänyt otettaan!

Turhuudesta ja muista ominaisuuksista

Mietitäänpä hetki ihmisen osaa, tekemisiä ja olemisia tässä maailmassa, jossa elämme.

Tai tarkemmin ajatellen, eipä mietitäkään.

Kesken jäävä kuva, jolle kellään ei kuitenkaan ole mitään käyttöä,
joten miksi edes viimeistellä.

Työprosessia, jatkuu...

Kuten edellä jo mainitsin, tarvitaan vielä paljon katuperspektiivejä. Joissa on jotain elämää! Edes vähimmillään vaaditaan sivukujalla Hispano-Suizan luona odottava autonkuljettaja, ja oikeastaan nyt jälkeenpäin voi nähdä, että kulkukoira olisi varmaan ihan sopiva tuonne jalkakäytävälle.

Työprosessia: taustojen, arkkitehtuurin ja ornamenttien probleemat

Olen selaillut kuvalähteitä ajatellen tulevaa sarjakuvaa Suomen kuninkaasta (jota ei sitten kruunattukaan) ja tuntien jatkuvasti vajavaisuutta tehtävän edessä. Jo talojen julkisivut, kadunvarsien aidat ja portinpielet, ovenkarmitkin näyttävät tavattoman työläiltä. Ja jotain sen kaltaista pitäisi yhdistää tarinan ihmishahmoihin. Joiden vaatteet ovat vuodelta 1918! Tämän työn laajuus vavahduttaa ketä tahansa normaalia ihmistä.

Mutta on pakko jaksaa yrittää.

Vaatteet väärältä vuosisadalta, ja luulen, ettei missään Saksassa ollut tuollaista leijonaa portaan koristeena.

Siedettävä keveys lujuuslaskelmissa

Isävainajani toivoi minusta silloin 1970-luvulla insinööriä. Toisin kävi.

Oheisessa kuvassa on löyhästi käytetty mallina vanhaa Valmetin mainosvalokuvaa. Kuvan teekkareita en ulkonäöltä tunnista ja koko lentokone on vaihdettu (valokuvassa oli ollut taustana PIK-23 jossain suunnittelutyönsä vaiheessa).

Uusinta harjoittelua vanhimmilla välineillä

Niin, mihin jäinkään? Ostin paketin piirustushiiliä ja olen treenaillut aikani kuluksi, mistä todisteena nyt vaikkapa tämä perinnewestern-hahmotelma. Jos en olisi tähän postannut, olisin varmaan tarjonnut Länkkäriseuran Ruudinsavu -lehteen kansikuvaksi.

Lisäksi olen jatkanut perinteisten piirustustekniikoiden parissa harjoittelua: lyijykynän kanssa haparoin Norman Rockwellin suuntaan. Hänen luonnoksensa olivat toki tuhatkertaisesti pitemmälle työstettyjä.

Lisäksi olen alkanut hiukan ymmärtää, millaiset tekniikat sopivat puuvärityöskentelyyn. Mennävuotisilla sarjakuvafestivaaleilla sain erikoismestari H. Paakkaselta ostamieni pilapiirroskirjojen kaupanpäällisiksi pikku paketin mainioita pikku värikyniä. Ne toimivat kätevästi lyijykynän grafiitin korostusten kera.

Kuinka harjoitellaan liian myöhään

Viime- tai toissaviikolla eräässä nettikeskustelussa pomppasi taas kerran esiin Eero Järnefeltin maalaus vuodelta 1893, Kaski, tunnetaan myös nimellä Raatajat rahanalaiset. Töistä hengähtäessäni piirsin keskustelusta innoittuneena lyijykynällä pohjaluonnosta tietokirjan kuvan perusteella.

Lyijykynäpiirros oli muutaman päivän syrjässä, kunnes eilen ennen nukkumaanmenoa otin jonkin aikaa käyttämättä jääneet nappivesivärit esiin ja jatkoin. Ja jatkan edelleen; pitänee ottaa se tietokirja uudestaan auki, jotta voin vertailla värejä alkuperäiseen. Muistiini ei ole luottamista värisävyasioissa.

Mutta nyt pääsenkin aiheeseen, josta tässä ajattelin kirjoittaa: Tämähän on se opintojen ja työuran vaihe, joka kaikkien pitäisi käydä läpi jo teini-iässä, vanhojen tunnettujen töiden kopiointi kohtuullisen huolellisesti ja tutustuen niihin tekniikoihin, joita vanhat ammattilaiset käyttivät. Viimeistään opiskelun aikana pitäisi harjoitella mahdollisimman paljon vanhoja, todistetusti toimineita työtapoja. Koulun kuvaamataidon tunneilla muistan kapinoineeni opettajan pedagogista näkemystä vastaan (ja kuka oikeasti jaksaisikaan loputtomiin hurmaantua vuosituhansien takaisesta egyptiläisestä ilmaisusta?) ja opettajan puolestaan surkutelleen piirtämisiäni, jotka jäljittelivät aina vain enemmän eurooppalaisia, erityisesti ranskalais-belgialaisia sarjakuvia.

Mutta nyt, kuudennella kymmenelläni, olen satunnaisesti kiinnostunut 

vanhojen taideteosten tarkastelusta ja niiden tekniikoiden puolivillaisesta jäljittelystä. 

Tämä ei vähennä mitään sarjakuvaharrastuksestani. 

Vain aikaa tähän menee, ja elämää on jäljellä rajallisesti. 

Siksi näin jälkeenpäin hiukan harmittelen, etten laittanut tällaisiin harjoituksiin 

monin verroin enemmän aikaa silloin, kun sitä tuntui olevan rajattomasti.

"EVERYTHING is a fan club" (D. Barr) - mainosta, vaihteeksi syystä.

This comics thing is... one might say, populated with good people, the bad people seeming to be conspicuously absent of this particular social circle. Every so often one likes to praise the deserving colleagues, when meeting others in a coffee shop or a pub, or maybe posting in the interwebs. And as this is a ... visual sort of ... thing, not to say art, we like to express our admiration with occasional "fan art".

Goldenbird is a comic story created in early 2000s by writer/artist Ainur Elmgren, who also sidelines as a historian at Helsinki university. This self-published web comic and fanzine has appeared irregularly so far, but it can well be imagined things gaining momentum if prodded in a suitable fashion. Hands up, all who'd like to see a rip-roaring 1920s story from the Mediterranean, full of "warrior monks, bomb-throwing anarchists, angry workers and jazz"!

One of the central characters in Goldenbird is the jazz dancer Mayann Sparks,
seen here with a nameless background musician.

Tämä sarjakuvahommeli on... sanokaamme tulvillaan kunnon ihmisiä, kunnottomien loistaessa poissaolollaan seurapiireistämme. Silloin tällöin on mukava kehuskella osaavia kollegoita, kun kokoonnumme kahvilassa tai kapakassa, tai vaikkapa verkossa päivitellessämme. Ja koska tämä on ... visuaalinen ... juttu (jos haluaa välttää sanomasta suorastaan taide), silloin tällöin harrastamme niinsanottua fanarttia.

Goldenbird on syntynyt viime vuosikymmenellä kirjoittaja/piirtäjä Ainur Elmgrenin kynästä. Hänen sivutoimensa on tutkia historiaa Helsingin yliopistossa. Nettisarja ja omakustanteena ilmestyneet lehdet on toistaiseksi nähty epäsäännöllisesti, mutta kukaties oikein kannustettuna julkaisu voisi tiuhentaa tahtiaan. Käsi ylös, kaikki, jotka tykkäisivät nähdä riehakkaan 20-lukulaisen kertomuksen Välimereltä, täynnänsä "soturimunkkeja, pomminheittäjäanarkisteja, tuohtuneita työläisiä ja jazzia"!

Stereotyyppejä harmaaskaalana

Kuva kasvoi ihan itsekseen. Tilanne kehittyi siihen ympärille.

Muusikko on, kuten perinne sanelee, tilapäisessä rahapulassa, ja tahtoo kanittaa soittimensa. Viisikymppiä siitä saisi, mutta soittoniekka tietää hyvin maksaneensa sopraanofonistaan kolmetonnia ihan viime vuonna. Sehän rahamiestä naurattaa. En välttämättä luule ammattikuntiensa edustajien olevan yhtään näiden karikatyyrien näköisiä, mutta tulipa piirrettyä kuva.

Kysyntä, tarjonta ja kohtaanto-ongelmat

Illalla muistin pienen kohtauksen nuoruudestani ja hahmottelin, mitä olisi pitänyt hahmotella silloin ennen vanhaan. Pätkä elämäkertaa tähän taas:

Keväällä 1986 olin päässyt ulos Suomen armeijasta ja etsimässä kuvituskeikkaa. Samaan aikaan kanssani Ruotuväki -lehdessä työskennellyt valokuvaaja Markku Niskanen sanoi, että Yhtyneissä Kuvalehdissä ehkä olisi joku Seuran kesänovelli tai -jännäri kuvittajaa vailla. Soitin Pasilaan ja tarjouduin kuvittamaan. Nykyisin voin sanoa, että mitään en osannut. Luulin itsestäni kuitenkin vaikka mitä. 20 on viheliäinen ikä.

Palaveripöydän takana oli kaksi toimittajaa. Häpeäkseni joudun sanomaan, että unohdin juuri sen ystävällisen toimittajan nimen, joka keikan minulle antoi. Sen sijaan, kun hän oli myöhemmin lähtenyt lomalle, muistan hyvinkin tarkasti, että kuvia lehteen viedessäni se toinen toimittaja, myös dekkarikirjailijana tunnetuksi tullut Risto Karlsson (1940 - 2006), sanoi synkkään sävyyn, että näiden näytteiden perusteella hän ei olisi ottanut minua töihin.

Nyt, vuosikymmenien jälkeen, luulen edes ymmärtäväni, mitä hän olisi mieluummin toivonut näkevänsä kuvituksessa. Hän oli täysin oikeassa. Minä luonnoksineni olen tänä päivänä kolmekymmentä vuotta myöhässä. Ja joka tapauksessa liian vanha.

Treenataan, kun työ takkuilee...

Isompi työ on kesken, ja maantiede osoittautuu työläämmäksi tieteeksi kuin aluksi luultiin.

Joten hengähtäessäni sorvin äärestä, olen jäljitellyt menneiden aikojen roskalukemistojen kuvittaja-ammattilaisia. En tiedä, mitä kuvan henkilöt katselevat, mistään taustasta ei ole vielä aavistustakaan, ja mahdollisesti koko jalat on ajateltava alusta asti uudestaan. Mutta yritetään nyt luottaa siihen, että asiat järjestyvät.

Pieni merenneito - the little mermaid

Kevät tulee, sitten kesä. Ennen kuin arvaammekaan, rantavedet lämpenevät uimakelpoisiksi; ensin järvissä ja sitten merenrannassa. Paras tehdä kesää varten jo suunnitelmia.

Spring is here, the summer won't be far. Before we know it, the water at the beaches will be warm enough to swim; first in the lakes, then the seashore. Best to plan ahead.

Menneiden aikojen teknologia

Viime viikolla sarjakuvaväen kahvilatapaamisessa sain tuttavaltani mainion vihjeen mennä vilkaisemaan comicbookplus -sivuja, minne on koottu ikivanhoja lehtijulkaisuja, muun muassa Airboy -sarjakuvalehteä 1940- ja 1950-lukujen taitteesta. Muistelen Airboyn olleen myös edesmenneen Dave Stevensin suosikkeja, ei niinkään historiallisten tosiasioiden tai teknisesti oikeiden yksityiskohtien vuoksi, vaan siksi, että tarinoiden vauhti ja toiminta ei tosiaan paljon hellittänyt. Jopa Birdie, Airboyn erikoislentokone, on kuin lännenelokuvien uskollinen ratsu, jolle sankari jutteleekin ilmoissa lennellessään.

Keskeneräinen lyijykynäluonnos, ei mitään aavistusta, mitä on tapahtumassa.
An unfinished pencil sketch, no idea what is going on.

At comic book folks' coffee shop meeting last week, I got a fun tip from a friend, to go see the website Comic Book Plus, where there is a collection of ancient magazines and comics, among others  Airboy comic books from the turn of 1940s an 1950s. I recall this comic book was also one of the faves of the late Dave Stevens, not so much because of historical accuracy or technical details, but because the stories never slowed down their action. Even Birdie, Airboy's special aeroplane, is like a faithful steed in the western movies: the hero even talks to it while airborne.

Taiteiden vaikutukset toisiinsa

Ystäväni Asko Alanen toi äskettäin keskusteluissa esiin muusikko Chris Rean, ja tarkemminkin Rean viihdyttävän "Auberge" -musiikkivideon menneiltä vuosikymmeniltä. Videossa esiintyi lukuisia henkilöhahmoja, mm. vanhanaikaisen varietee-shown tanssityttö. Tuo elokuvamaisen musiikkinumeron hahmo näytti silmissäni niin hienolta, että päätin hahmotella lyijykynällä jotakin samanlaista.

Kun itsensä päästää repsahtamaan - Letting oneself go

Eilen tein ajanvarauksen hammastarkastukseen. Piti jo viime vuonna, mutta oli muita kiireitä sillä hetkellä. Nyt purukalusto kuitenkin käydään kunnolla läpi; tiedän yhden vanhan amalgaamipaikan irronneen, toiselta puolelta hammas on lohjennut, jotkut paikat ovat kuluneet niin, että leivästä jää seesaminsiemeniä ja muuta röhnää hampaankoloon. Varattu hammaslääkäriaika on kesäkuussa.

Sain sentään käydyksi leikkauttamassa hiukset, kevään kunniaksi. Kuvitellaanpa, miten hankalaa olisi supersankareilla, joiden tukankasvuun ei pure maapallolainen saksiteräs.

Yesterday, I managed to make an appointment for a dental checkup. Should have done a year ago, but things got in the way. Now, however, the chewing apparatus will be looked into properly; I already know an old amalgam filling was lost, another molar is cracked, and some fillings have eroded so that sesame seeds from bread get lodged in the gaps. The dentist's chair awaits in June.

At least I got a haircut, to celebrate the spring. Let's imagine the difficulties superheroes would have, for their hair couldn't be cut by earthly scissor steel.

Vastauksettomia kysymyksiä - unanswered questions

Niin, esimerkiksi: Miksi, kun on vasta eilen saanut lähetetyksi valmiin käännöstekstin, on niin vaikea tarttua taas siihen keskeneräisen sarjakuvan piirtämiseen? Johan yksi kustannustoimittajakin sanoi, että hmm, jotain mahdollisuuksia on. Kiireesti siis valmiiksi tämä nyt!

Mutta ei: kymmenen sivun luonnokset puuttuvat vielä, kun hassuttelen lyijykynällä. Ja mitä on ohikulkijan kassissa? Mitä lukee mielenosoittajan kyltissä? Onko henkilöillä mitään tekemistä toistensa kanssa? Ei harmainta aavistusta.

Ja saavatko hahmot jalat, vai jääkö lyijykynäpiirros ikuisiksi ajoiksi kesken?

So, for example: Why, when a finished translation text has been sent only yesterday, is it so difficult to continue on the unfinished comics story? Already an editor was of an opinion that hmm, there were indistinct possibilities. So, hurry up and create the heck out of it, now!

But no: ten pages are missing from the layout, while I'm goofing off with a pencil. And what's in the bag of that character walking by? What is written on the placard held by the demonstrator? Do these people have any connection at all? I haven't the foggiest.

And will the characters ever get feet, or will the pencil drawing remain unfinished for all time?

Tapahtumia ja sarjakuvaväkeä

Lauantaina kävimme Tampereella, missä Tampere-talo oli tulvillaan Tampere Kuplii -festivaalia. Kuten niin usein, tapasimme lukuisia tuttavia ja mielenkiintoisia ihmisiä ja kaikkia, joiden tapaamista olisi toivottu, emme edes löytäneet ihmispaljoudessa. Voi toki olla niinkin, että jotkut muuten tuntemistamme ihmisistä olivat niin hyvin naamioituneet cosplay-asuihinsa, ettemme tunnistaneet heitä.

Tapahtuman vieraileviin tähtiin kuuluivat saksalaiset Thomas Henseler ja Susanne Buddenberg, jotka suostuivat myös signeeraamaan ostamamme sarjakuvakirjat. Nuo lähihistorian tapahtumia ja jaettua Saksaa käsittelevät sarjikset ovat sängyn vieressä odottamassa lukemistaan.

Kuulimme myös Petri Hiltusen ja Mari Ahokoivun keskustelutilaisuutta Kalevalasta sarjakuvissa. Tuon keskustelun aikana aloitin otsikkokuvani piirtämisen; vieressä istuva Keski-Suomen sarjakuvaseuran aktiivijäsen Jari Moilanen ohjeisti piirtämään kuvaan kalanluisen kanteleen ja Angus Young-soittoasennon.

Äskeisen jo julkaistuani huomautti juontaja-haastattelija Vesa Vitikainen, tuo käsikirjoittaja ja turvallisuusasiantuntija verraton, että Kalevala-paneli oli eri keskustelu. Niin olikin: Kalevalaa ruotivat ne muut tietäjät ja Petri oli siinä panelissa paikkaamassa pois jäänyttä Juhani Gradistanacia, tuossa toisessa Mari ja Petri puhuivat folkloristiikasta (pikemminkin folkloresta) sarjakuvien aineksena.

Illalla söimme maistuvaa uunilammasta ravintola Telakassa, missä illan viihteenä esiintyi Nyrok Dolls -yhtye. Ja se esiintyi oikein hyvin: jälkeenpäin ihan ihmettelen, millä kumman ajalla nuo muissa ammateissaan varmasti täystyöllistyneet soittajat ehtivät harjoitella, kun keikka onnistuu noin saumattomasti. 

Joka tapauksessa lauantai oli niin onnistuneesti täyteen pakattu, että sunnuntaina päätimme olla enempää pyörimättä Tampereella, ajoimme siis takaisin Helsinkiin syömään ystävämme kokkaamaa ateriaa ja lepäämään juhlinnan rasituksista.

Harjoittelua, harjoittelua.

Otin viikon mainoskasasta yhden valokuvan takin malliksi, kun treenasin lyijykynällä. Vaihdoin mallin pään ja kädet, jätin pois laukun. Lisäsin toisen ihmishahmon vierelle, kun paperilla oli tyhjää tilaa. Tuloksena kuva, jolle ei ole mitään käytännöllistä käyttöä: "cain't buy it, cain't sell it, cain't bottle it ether." Joten epäilen, ettei tule piirrettyä valmiiksi.

Ilta oopperassa - An evening at the opera

Oikeastaan se oli baletti, Kansallisoopperan baletti. Olen aikaisemminkin saattanut mainita, miten tanssijat ovat sitkeimpiä, notkeimpia, vahvimpia viihdetaiteen alueella. Teos oli Delibes'n Sylvia, tarina perustui Torquato Tasson aikaisempaan tarinaan, joka oli perustunut antiikin kreikkalaistaruun.

Jälkeenpäin kolusin huvikseni taustoja, ja sattuma johdatti minut Bouguereaun kuvataidesivuille. Hän oli niitä ranskalaisia 1800-luvun akateemikkoja ja eittämättä näkemisen arvoista aineistoa. Bouguereaun kuvien katselun jälkeen aloin hahmotella satunnaista sivuhenkilöä, joka saattaisi olla mukana vaikkapa Bacchuksen juhlakulkueessa. Triangeli on soittimista pienimpiä, itsekin olen paljon innostuneempi vaskipuhaltimista. Mutta tähän kuvaan tuo tuntui istuvan sopivasti.

Actually we were to see the ballet of the Finnish National Opera. I may have mentioned earlier how I think dancers are the toughest, most limber and strongest people in entertaiment. The show was Sylvia by Léo Delibes, based on an earlier story by Tasso, who had based his version on an ancient Greek myth.

Afterwards, I went to rummage some backgrounds, and chanced on an art website of Bouguereau's work. He was one of those French academics of 19th century, and certainly worth a look. After browsing through some of his images I began to sketch a little character who might have participated in Bacchus' procession, for instance. Triangle is one of the littlest music instruments; myself, I'm more attracted to brass horns. Anyways, here it seems to fit right nicely.

Toisille hevosten piirtäminen on ihan erikoisala - Some people draw horses as their speciality

Niin: lainasin lähikirjastostamme pari kirjaa eläinten anatomiasta, tarkoituksenani oppia jotakin hevosista (ja koirista, kissoista, sioista ja lehmistä). On olemassa sellaisiakin kuvittajia, jotka ovat keskittyneet pelkästään eläimiin, maalaten niistä muotokuvia ja sen sellaista. Itselleni lentokoneetkin tuottavat vaikeuksia vuosikymmenten harjoittelun jälkeen.

Yes, I checked out a couple of animal anatomy books at our local library, just to maybe learn a thing or two about horses (and dogs and cats and pigs and cows). There are those illustrators who have concentrated on animals, making animal portraits and such. I have not even mastered airplanes, after decades of study and work.

Hevosesta ei nyt ollut ihan valmista mallivalokuvaa.
There was no reference photo handy of the horse.

Kirjahyllyni sen sijaan on hyvin varustettu, jos tahdon löytää valokuvan vaikkapa Republic-tehtaan lentokoneista.
My bookshelf, on the other hand, is quite well equipped, if I want to find a photo of a Republic aircraft.

Mysteerijoulupukki

Luulen, että tätä keskeneräiseksi jäänyttä guassityötä on joskus vuosia sitten maalattu jotain työturvallisuus- tai tapaturmavakuutusyhtiön mainosta varten. Sama se: tämä maalaus on jäänyt kesken. Ja nyt sen löysin. Hip hei, sanoisi joku tyhjästä innostuva.

Arkistojen availemista

Muutimme nykyiseen asuntoomme pian kymmenen vuotta sitten. Yhden kirjahyllyn välissä on jo kauan ollut pahvilaatikko, joka sisälsi sen aikaista... ei, paljon vanhempaa aineistoa. Tämä on jotakin, mikä on kulkenut muutoissa viime vuosituhannelta asti.

1990-luvulla asuin yksinäni Vantaalla ja opettelin maalaamaan akryyliväreillä. Ostajia kuville ei löytynyt, ehkä en edes niitä yrittänyt kovin innokkaasti kaupata, joten näitä on yhä jossakin varastoituna. Muistelisin tämän pienen akryylimaalauksen nimeksi "Kraken". Sikäli kuin sillä nyt olisi mitään merkitystä.

Töiden lomassa pääsemme tekemään töitä.

Luonnokset etenevät: on jo päästy miltei kolmanteen kolmannekseen juonenkulusta, ja kunhan tarina on käyty läpi kertaalleen, voidaan aloittaa se oikea piirtäminen ja referenssivalokuvien tarkempi tutkinta.

Toistaiseksi apurahatahot ovat lähettäneet vain hylkäyspäätöksiä takaisin päin, mutta lienee pakko yrittää eteenpäin sillä ajalla, mitä liikenee töiden jälkeen nipistellä muiden töiden niukkojen palkkojen voimin.

Hessenin prinssi Friedrich Karlilla ei hänelläkään ollut helppoa Suomen monarkistien ajaessa asiaansa miten sattui. Ja suursotaakin Saksa oli häviämässä. Voi voi.

Työ tekijäänsä opettaa, sano - Learning on the job

Mihin jäinkään?

Niin, tammikuun kirjankannet saatiin ajoissa valmiiksi, ja taas uusia Jules Verne -äänikirjoja on jossakin tuotantokoneiston sokkeloissa matkalla eteenpäin. Nyt edessäni on nippu kuvituskuvia Kirkkoon ja kaupunkiin; lupasin kaksi isompaa ja muutaman pienemmän kuvituksen, ja lyijykynäluonnoksille on jo saatu hyväksynnät. Piirrän vain puhtaaksi. Kuten asia ilmaistaisiin ystävieni sanoin: siinä ei kauan nokka tuhise.

Mutta kyllä siinä aikaa kuluu. Ennen kuin kuva on valmis, se on vienyt ajattelua, suunnittelua, korjailua ja hienosäätöä. Ja asioiden hautuessa aivojen poimuissa on käsilläkin jotain tekemistä, kuten lyijykynähahmotelmat yhä uusista päistä. Olen ihan äskettäin oppinut uusia tekniikoita piirtää ihmispää. Harjoittelen niin kauan, kuin kynä kädessäni pysyy.

Now, where was I?

Oh yes: the January batch of book covers got finished by deadline, and there are some new audiobooks of old Jules Verne novels in the works. At the moment there are a few illustrations for Kirkko ja kaupunki waiting to be done: I promised them two full-pages and some smaller illos, and the pencils have already been approved. Just to clean up, won't take a jiffy, like my friends would say.

It will take time, though. Before a picture is finished, it has taken some thought, planning, corrections and fine-tuning. And while things are simmering inside the brainpan, hands too have some stuff to do, such as pencil sketches of more and more heads. I have recently learnt new techniques to draw a human head, and will be practising as long as my hand can hold a pencil.

Tekniikan hakemista

Aina toisinaan työn jossakin vaiheessa alkaa mietityttää, tuleeko kaikki tehdyksi oikein. Nyt, kun kahden kirjankannen maalaus on kesken, ei ruveta sellaista asiaa setvimään. Sen sijaan rentoudutaan kevyillä lyijykynähahmotelmilla. Kuvassa tällä kertaa insinööri, tai vähintään mekaanikko, kuuntelee tarkoin korvin, saavatko Hispano-Suizan 12-sylinterisessä kaikki sytytystulpat kipinää.

Lavastusta

Ensimmäinen kerta, kun tein työtä näytelmäelokuvaan, oli 2000-luvun alussa, kun tuotannon moniosaaja Tarja Jakunaho soitti Aira Samulinin elämäntarinaan pohjautuneen Tango Kabaree -tuotannon tiimoilta. "Yhdessä kohtauksessa meillä on baaripöytä, ja sillä pitäisi olla muutamia olutlasin alustoja. Onnistuisiko niiden tekeminen?" Kysyin pari lisätietoa, pidimme lyhyen palaverin ja piirsin nämä. Kun elokuvan tarinassa on tärkeässä osassa liikkuminen paikasta toiseen, ovat nämä kuvitteellisten olutmerkkienkin tunnuskuvat liikenneaiheisia. Yhä vielä haaveilen omasta Ford Zephyristä. Jossa olisi moderni, toimiva tekniikka.

Olen iloinen saadessani kutsua Tarjaa ystäväksi tänä päivänäkin ja päästyäni työskentelemään hänen kanssaan ja alaisenaan Iron Sky -elokuvassa ja tulevassa Invisible Heroes -televisiosarjassa.